Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›

Mukaan vain käsimatkatavarat – uhka vai mahdollisuus?
Tämä Mukaan vain käsimatkatavarat -artikkeli sisältää testaukseen saatuja tuotteita. Kirjoitin muutama vuosi sitten pakkausvinkeistä lasten kanssa matkustaessa. Tämän olen edelleen päivittänyt pakkaustyyliäni. Viime vuoden aikana olemme matkustaneet mukanamme ainoastaan käsimatkatavarat. Esimerkiksi kahden viikon reissulla Malediiveillä, Qatarissa ja Sri Lankassa meillä oli neljän hengen perheellämme mukana kaksi selkäreppua. Mitään ei unohtunut tai mitään emme jääneet kaipaamaan. Miksi suosimme pelkillä käsimatkatavaroilla matkustamista? Ensinnäkin säästämme aikaa lentokentällä, kun teemme check innin etukäteen ja voimme mennä suoraan turvatarkastukseen. Myös määränpäässä voimme kävellä suoraan lentokentältä ulos, eikä meidän tarvitse odottaa matkatavaroita. Toisekseen ei tarvitse jännittää matkalaukun katoamista ja odotella kadonnutta matkalaukkua saapuvaksi. Kolmanneksi siirtymiset paikasta toiseen ovat helppoja kun kaikki kannettava kulkee selässä ja kädet ovat vapaana. Neljänneksi pakkaaminen ja purkaminen on nopeaa, jos vaikka vaihtaa majapaikasta toiseen. Viidentenä syynä on rahan säästäminen, sillä pihistelijöinä koetamme löytää aina halvimmat lennot, emmekä halua maksaa erikseen ruumaan menevistä laukuista.Mitä mukaan kahden viikon rantalomalle?
Lähdemme pian Seychelleille kahdeksi viikoksi. Mukana on vanhempien lisäksi 3,5- ja 5,5-vuotiaat lapset. Matkakohteessa keskilämpötila on 27 astetta, joten pitkähihaisia vaatteita emme tarvitse muuta kuin lentokentille ja lentomatkoille. Miehen matkatavaroita en tässä kommentoi, mutta minulle ja lapsille pakkaan seuraavat vaatteet.- Minä: 3 kpl alusvaatteita, bikinit, ”rantakaapu”, shortsit, 3 kpl paitoja + matkalle shortsit, legginssit, sandaalit, t-paita, huivi.
- 3,5-vuotiaalle tytölle: 3 kpl pikkuhousut, 2 kpl hihaton mekko, sortsit, t-paita, uv-paita (saatu Reimalta blogin kautta), uikkarin alaosa, uv-hattu (saatu Reimalta), hellehattu, SlipStop-tossut (saatu blogin kautta) + matkalle mekko, sukat, pitkähihainen, sandaalit.
- 5,5-vuotiaalle pojalle: 3 kpl kalsarit, 3 kpl t-paita, 3 kpl sortsit, uv-hattu, uv-paita (saatu blogin kautta), uimasortsit (saatu blogin kautta), SlipStop-tossut (jäi kuvasta pois) + matkalle housut, t-paita, sukat, sandaalit, pitkähihainen, lippis.


- maitohappobakteerit (laskettu tasamäärä matkan ajalle)
- aurinkorasva
- kasvovoide
- kampa
- hammasharjat ja -tahnat, hammaslanka
- silmälasikotelo, piilolinssit ja -neste
- kangasnenäliinoja ja harso
- ripsiväri, peitevoide, meikkikynä
- uimarenkaat lapsille
- kännykät, laturit, iPad
- aurinkolasit
- kotiavaimet
- lompakko (tyhjennettynä ylimääräisistä korteista)
- pul-pussi (pissavahinkovaatteita ja märkiä uikkareita varten)
- kangaskassi (ruokaostoksia ja eväitä varten)
- kirjoja 6 kpl (näistä en luovu!)
- lapsille muutama lelu
- Sea Band -pahoinvointirannekkeet (saatu testattavaksi)

Jokainen pakkaa kuten parhaaksi näkee
Minulle on kritisoitu kevyttä pakkaamista (tai siitä puhumista) siitä, että se on ihan turhaa lesoamista. Ikään kuin kevyesti matkustaminen kertoisi kokemuksesta tai fiksusta matkustamisesta. Jokainen toki pakkaa kuten tahtoo ja ottaa sen verran tavaraa mukaan matkaan kuin haluaa. Tiedän sellaisia ihmisiä, jotka matkustavat paljon mutta ottavat silti aina usean ison matkalaukun mukaan. Toisaalta joku vähemmän matkaava saattaa pakata hyvinkin vähän tavaraa. En sano kevyttä pakkaamista fiksuksi pakkaamiseksi, koska ei ole yhtä oikeaa tapaa suorittaa tätäkään asiaa. Itse koen kuitenkin vähät matkatavarat helpottavaksi ja miellyttäväksi asiaksi. Siksi halusin asiasta myös tällä postauksella kertoa.
Lue myös Reissuperheeltä: Reissuperhe – kaikki matkakohteemme lasten kanssa
Matkailetko lasten kanssa?
Tutustu myös: Lapsiperheen matkailu
Tutustu myös: Lapsiperheen matkailu
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Anna Holopainen
Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.
Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.
Suosituimmat Lapsiarjessa





