Kehtolauluja lapselle – opettele kauneimmat unilaulut!

Kehtolauluja lapselle – opettele kauneimmat unilaulut!

Kehtolauluja on laulettu vauvoille ja lapsille jo aikojen alusta lähtien. Ne ovat myös tärkeä ja rikas suomalaisen kansanlaululyriikan laji.

Muistatko sinä, mitä omat vanhempasi lauloivat sinulle? Luultavasti he olivat kuulleet laulut omilta vanhemmiltaan, sillä kehtolaulut ovat perinteisesti siirtyneet sukupolvelta toiselle. Niille on myös tyypillistä muunneltavuus, ja se onkin täysin sallittua muokata sanoja itselle mieleiseksi ja lisätä lauluun vaikkapa oman lapsen hellittelynimi.

Kansanlauluissa toistuvat esimerkiksi sellaiset hellittelynimet kuin nurmilintu, pellonkukka ja nurmennukka. Toistuva teema on nukkumatin, unenukon tai torkku-ukon tuomasta unesta, joka tuudittaa lapsen yöksi lepoon. Joskus lapselle lauletaan tietynlaista tulevaisuutta ja myös puretaan omaa väsymystä ja pelkoa lapsen menettämisestä.

Kehtolauluja laulaessa on tärkeä muistaa se, ettei tarvitse olla hyvä laulaja. Vauva on kuullut vanhempiensa ääniä jo vatsassa ollessaan ja kaikkein tärkein on turvallisen ja tutun äänen kuuleminen. Laulut voi toki lausua myös runoina tai lorutellen. Väärää tapaa ei ole olemassa!

kehtolauluja

Perinteisiä unilauluja

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukkumatti,
silmät pienet sulki.

Kaskoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui,
mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukkumatin mailla.

Helmi Tengman

*****

Aa tuuti lasta,
tule, uni, vastaan,
silmät sulje tullessasi.
Aa aa tuuti lasta.

Aa tuuti lasta,
tuli kissa vastaan.
Kissa hyppäs kiikulle ja
kiikutteli lasta.

Aa tuuti lasta,
tuli koira vastaan.
Koira kiipes sängylle ja
suukotteli lasta.

Kansanlaulu

*****

Aa, aa, allin lasta,
pientä linnunpoikaa.
Pikkulintu siivillänsä
poikiansa hoitaa.

Aa, aa, allin lasta,
missäs sulla on pesä?
Kahokannon kainalossa
on pienen linnun pesä.

Kansanlaulu

*****

Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin turun tietä,
hämäläisten härkätietä.

Mistäs tunsit meidän portin?
Siitä tunsin uuden portin:
haka alla, pyörä päällä
karhun talja portin päällä

Uni kysyi uunin päältä,
unen poika porstuasta:
Onko lasta kätkyeessä,
pientä peitteiden sisässä?

Tuoppa unta tuokkosessa,
kanna vaski vakkasessa,
sillä silmät sivele,
näkymiset näppäele.

Nuku nuku nurmilintu,
väsy väsy västäräkki,
nuku kun minä nukutan,
väsy kun minä väsytän.

*****

tuutulauluja vauvalle

Nuku, nuku nurmilintu,
Väsy, väsy västäräkki!
Tee sä pellolle pesäsi,
Koivunoksalle kotisi,
Kalliolle kartanosi!

Nuku, kun minä nukutan,
Väsy, kun minä väsytän,
Nuku unosen rekehen,
Väsyläisen kelkkasehen!

Anna sotka siipiäsi,
Millä lennän leuhottelen,
Lennän unta ottamahan,
Nukutinta noutamahan
Ukon uuden lippahasta,
Akan vanhan vakkasesta!

Unta täällä tarvitahan,
Nukutinta nuurutahan,
Unta tälle lapselleni,
Nukutinta nukeelleni.

Uni ulkona kysyvi,
Unen poika porstuassa:
”Onko lasta kätkyessä,
Pientä peittehen sisässä,
Vakahista vaattehissa?”

Tule ulkoa unonen,
Käy unonen kätkyehen,
Lapsen pienen peittehesen,
Vakahisen vaattehisin!

Anna maata lapsen pienen,
Levätä vähäväkisen!
Nukuta Jumala lasta,
Makauta marjastani,
Saisi likkakin levätä,
Lapsen orja olla jouten!

Anna maata maan unia,
Maan unia, puun unia,
Kaiken kartanon unia!

Suomalainen kansanruno

*****

Lue lisää:

Lasten nimet – kattava lista erilaisista etunimistä teemoittain

Runo ystävälle – valikoima erilaisia runoja ystävyydestä

Sijaissynnytys ei ole Suomessa mahdollista — ainakaan vielä

Artikkeli Aleksis Kiven ja Isan Aspin kehtolauluista

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös