Vauvaonnittelut oikean kaavan mukaan
Vauvaonnittelut ovat paikallaan, kun sukuun tai tuttavapiiriin ilmestyy uusi ihminen. Tästä alta löydät monia eri tapoja onnitella vauvasta.
Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, millaisin sanoin tai millaisella eleellä tulokas toivotetaan tervetulleeksi maailmaan.
Nyt on aika perehtyä vauvaonnitteluiden laajaan kirjoon, jotta uusi tulokas toivotetaan maailmaan sille sopivien seremonioiden saattelemana.
Mikäli etsit jotain muuta kuin vauvaonnitteluiden vinkkejä, suosittelemme esimerkiksi näitä:
Ketä vauvaonnitteluilla oikein onnitellaan?
Vauvaonnitteluita ei ole suunnattu ainoastaan vauvalle, vaan ne ovat oikeastaan koko perheelle tarkoitettuja, usein erityisesti synnytyksen juuri läpikäyneelle äidille.
Lapsihan saattaa joka tapauksessa vasta myöhemmällä iällä nähdä ja ymmärtää syntymänsä aiheuttaneen onnittelutulvan.
On makuasia, tahtooko onnitteluissaan keskittää sanottavansa nimenomaan vauvalle vai laajemmin sekä äidille että isälle – tai keitä perheeseen kuuluukaan.
Yleisesti ottaen hyvät onnittelut ovat kuitenkin sellaiset, jotka ottavat mahdollisimman laajasti koko perheen – miksei myös isovanhemmat – huomioon.
Miten onnitella vauvaa ja vanhempia?
Tämä onkin se kysymys, joka monesti aiheuttaa eniten päänvaivaa. Tärkeintä kuitenkin on, että vauvaonnittelut lähtevät suoraan sydämestä – muodolla ei ole niinkään väliä, tärkeintä on aito ajatus.
Onnitteluiden tulisi olla jotakin persoonallista, mutta mikään ei tietenkään estä onnittelemasta usein eri tavoin: vai onko joku joskus tullut saaneeksi liikaa onnentoivotuksia?
- Kukkakimppu onnittelukortteineen on tietysti se ehkäpä kaikkein perinteisin vauvaonnitteluiden muoto. Perinteinen ei tarkoita missään nimessä huonoa, vaikka kukat lakastuvatkin nopeasti ja antavat iloa vain hetken (, joskin ne elevät kuvissa ja muistoissa pitkään).
Yksinään ne eivät välttämättä ole maailman kunnianhimoisin onnittelumuoto, mutta kun kylkeen lisää ajatuksella laaditun kortin ja vaikkapa ihanan pehmolelun, nousee jo itse kukkienkin antama ilo vielä korkealle!
Kukissa on tietysti paljon valinnanvaraa, ja toisaalta taas ne eivät sovellu esimerkiksi allergikoille välttämättä laisinkaan. Asiantuntevat floristit osaavat auttaa tilaisuuteen sopivan kimpun valitsemisessa
- Tekstiviesti tai yhä useammin esimerkiksi hieman modernimpi WhatsApp-viesti on hyvä ensionnittelun muoto, sillä synnytyksen jälkeen ja hieman hengähdettyään äiti varmasti ilahtuu ottaessaan puhelimen esiin ja nähdessään sen valtavan tulvan onnitteluviestejä, jotka hän toisen vanhemman kanssa saattaa saada.
Mikäli kyseessä on vähänkin läheisimpi perhe, on tällainen viesti ainoana onnittelun muotona kuitenkin ehkä hieman riittämätön. Ensimmäisenä uuden ihmisen ja hänen perheensä huomioimisen keinona se on kuitenkin varsin mainio!
- Sähke – kyllä, niitä voi lähettää yhä edelleen. Niin sanotun korusähkeen eli onnittelu- tai osanottosähkeen lähettämisessä ja varsinkin vastaanottamisessa on jotakin todella erityistä 2000-luvun maailmassa, jossa sähäkät ja nopeatempoiset kuvaviestit hukkuvat kiivastahtisesti sinkoilevaan bittiavaruuteen.
- Kortti voi lähteä matkaan ilman kukkakimppuakin, ja valittavana on tätä nykyä todella laaja kirjo juuri vauvaonnitteluihin tarkoitettuja kortteja. Useimpien vähänkin isompien kirjakauppojen valikoimissa on niin tytöille kuin pojille suunnattuja kortteja kuin vähän neutraalimpiakin kortteja, ja kaksosillekin löytyvät omansa.
Itse tehty onnittelukortti on tietysti ainakin idean tasolla usein erityisesti mieltä lämmittävä onnittelumuoto.
Jos onnittelujen lähettäjätaholta ei löydy alkuunkaan käsityöihmisen vikaa, ei senkään tarvitse haitata – kömpelöys ja kotikutoisuus tekevät kortista usein entistä sympaattisemman.
Voi olla myös hyvä idea tehdä onnittelukortti yhdessä perheen lapsen kanssa, sillä tällöin se on samalla ikään kuin viesti toiselta pieneltä toiselle!
- Runo tai ainakin jonkinlainen riimittelevä loruntynkä sisältyy useimmiten kaikkii edellä mainittuihin onnittelumuotoihin, mutta se voi myös olla ajatuksella laadittu itsenäinen onnitteluviesti. Tämä vaatii ehkä hieman tavallista sanataituruutta, vaikka netti onkin täynnä valmiita vauvan syntymästä kertovia runoja ja onnitteluloruja.
Jos runo itsessään on pääasiallinen onnittelun ja onnittelutervehdyksen muoto, sen tulisi olla joko itse tehty tai aivan varmasti äidille / perheelle merkityksellinen, esimerkiksi äidin lempirunoilijan tuotos.
Mikään ei ole nolompaa lähettää vauvaonnitteluna kuin joku toiselta nettisivulta ensimmäisten joukossa löytyvä yleinen tekstinpätkä, vai mitä sanot?
Ehkä sillä ei ole niin väliä, miltä ne vauvaonnittelut näyttävät, koska elämän tärkeysjärjestykset menevät usein hieman uuteen järjestykseen vauvan syntymän myötä.
- Katso täältä ristiäislahjaideoita
- Lue täältä miten raskaus ja opiskelu sopivat yhteen
- Synttärirunoja lapselle
- Lista lasten suosittuja ulkoleikkejä
- Aforismeja äidille
- Mietelause antaa voimaa – Voimarunot arjessa