Amerikkalaiset nimet – Lista jenkkinimiä
Amerikkalaiset nimet, joita löydät alta listattuna, ovat pääosin peräisin heprean, kreikan tai latinan kielestä.
Paikannimissä voi jonkin verran esiintyä alkuperäisiä amerikkalaisia nimiä, mutta muuten etunimet ovat pääosin peräisin Euroopasta.
Täältä löydät halutessasi kaikki ulkomaalaiset etunimet maittain.
(Kuva: Beverly@FlickrCreativeCommons)
Amerikkalaiset nimet ovat kasvattaneet suosiotaan Suomessa. Osittain syynä lienevät sekä nuorten vaihto-oppilasvuodet Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti tunnetut TV-sarjat ja muut julkisuuden henkilöt.
Amerikkalaisia nimiä
Amerikkalaisia nimiä, joihin voit Suomessa helposti törmätä, ovat muun muassa Hannah ja Jason. Toki Suomessa esiintyy valtavasti muitakin amerikkalaiselta haiskahtavia nimiä.
Samoin kuin Yhdysvalloissa, myös Pohjoismaissa tullaan varmasti näkemään viimeaikainen Kardashian-ilmiö lasten nimissä, sillä sekä Mason että Khloe löytyvät tämän hetken suosituimpien amerikkalaisten nimien joukosta.
Välillä on vaikea erottaa englantilaiset nimet amerikkalaisista. Molemmat näyttävät ja kuulostavat hyvin samanlaisilta suomalaiseen korvaan, eivätkä ne ole niin erottuvaisia kuin esimerkiksi virolaiset nimet, jotka tuovat silloin tällöin hymyn meidän suomalaisten kasvoille.
Yhdysvallat ovat kuitenkin esillä jatkuvasti jollakin tapaa, joten amerikkalaisin nimiä emme pääse karkuun.
Amerikkalaisia tytön nimiä – Top 100 vuonna 2011
Tähän alle olemme listanneet suosituimpia amerikkalaisia tytön nimiä. Tämä lista edustaa 100 suosituinta nimeä vuonna 2011.
Suosituimmat amerikkalaiset nimet tytöille 2011:
- Sophia
- Emma
- Isabella
- Olivia
- Ava
- Emily
- Abigail
- Mia
- Madison
- Elizabeth
- Chloe
- Ella
- Avery
- Addison
- Aubrey
- Lily
- Natalie
- Sofia
- Charlotte
- Zoey
- Grace
- Hannah
- Amelia
- Harper
- Lillian
- Samantha
- Evelyn
- Victoria
- Brooklyn
- Zoe
- Layla
- Hailey
- Leah
- Kaylee
- Anna
- Aaliyah
- Gabriella
- Allison
- Nevaeh
- Alexis
- Audrey
- Savannah
Amerikkalaiset nimet tytöille jatkuvat…
- Sarah
- Alyssa
- Claire
- Taylor
- Riley
- Camila
- Arianna
- Ashley
- Brianna
- Sophie
- Peyton
- Bella
- Khloe
- Genesis
- Alexa
- Serenity
- Kylie
- Aubree
- Scarlett
- Stella
- Maya
- Katherine
- Julia
- Lucy
- Madelyn
- Autumn
- Makayla
- Kayla
- Mackenzie
- Lauren
- Gianna
- Ariana
- Faith
- Alexandra
- Melanie
- Sydney
- Bailey
- Caroline
- Naomi
- Morgan
- Kennedy
- Ellie
- Jasmine
- Eva
- Skylar
- Kimberly
- Violet
- Molly
- Aria
- Jocelyn
- Trinity
- London
- Lydia
- Madeline
- Reagan
- Piper
- Andrea
- Annabelle
Tuota suosituimpien amerikkalaisten tytön nimien listaa selailemalla huomaa aika nopeasti, että samoja nimiä löytyy monien muidenkin maiden suosituimpien nimien listoilta.
(Kuva: Alyssa L. Miller@FlickrCreativeCommons)
Amerikkalaisia pojan nimiä – Top 100 vuonna 2011
Tästä löytyvät puolestaan sata suosituinta amerikkalaisen pojan nimeä. Lista on täynnä tuttuja nimiä, joskin löytyy sieltä muutamia hieman erikoisempiakin nimiä:
- Jacob
- Mason
- Ethan
- Noah
- William
- Liam
- Jayden
- Michael
- Alexander
- Aiden
- Daniel
- Matthew
- Elijah
- James
- Anthony
- Benjamin
- Joshua
- Andrew
- David
- Joseph
- Logan
- Jackson
- Christopher
- Gabriel
- Samuel
- Ryan
- Lucas
- John
- Nathan
- Isaac
- Dylan
- Caleb
- Christian
- Landon
- Jonathan
- Carter
- Luke
- Owen
- Brayden
- Gavin
- Wyatt
- Isaiah
- Henry
- Eli
- Hunter
- Jack
- Evan
- Jordan
- Nicholas
- Tyler
- Aaron
- Jeremiah
- Julian
- Cameron
- Levi
- Brandon
- Angel
- Austin
- Connor
- Adrian
- Robert
- Charles
- Thomas
- Sebastian
- Colton
- Jaxon
- Kevin
- Zachary
- Ayden
- Dominic
- Blake
- Jose
- Oliver
- Justin
- Bentley
- Jason
- Chase
- Ian
- Josiah
- Parker
- Xavier
- Adam
- Cooper
- Nathaniel
- Grayson
- Jace
- Carson
- Nolan
- Tristan
- Luis
- Brody
- Juan
- Hudson
- Bryson
- Carlos
- Easton
- Damian
- Alex
- Kayden
- Ryder
Siinä siis 100 suosituinta amerikkalaista pojan nimeä vuonna 2011. Mikä oli oma suosikkinimesi? Ja kumpi oli kauniimpi: Jason vai Jaxon?
(Kuva: Chris Smith@FlickrCreativeCommons)
Erikoisia amerikkalaisia miesten nimiä
Nimimaailma elää myös Yhdysvalloissa, joten tähän olemme listanneet joitakin erikoisia amerikkalaisia miesten nimiä.
- Adler
- Attyson
- Bastian
- Blayde
- Chesney
- Draven
- Diesel
- Izander
- Jaydien
- Kierson
- Ryker
- Sincere
- Sketch
- Tulsa
- Tyce
- Zaiden
- Zebulon
Erikoisia amerikkalaisia naisten nimiä
Ja alla puolestaan vastaava lista erikoisia amerikkalaisia naisten nimiä.
- Annyston
- Brook’Lynn
- Brylee
- Copella
- Cortlyn
- Fallyn
- Harvest
- Jerrika
- Joplyn
- Julissa
- Luxx
- Mahayla
- Midnight
- Sharpay
- Tayzia
- Tybee
- Xylethia
- Yankee
(Kuva: Id-iom@FlickrCreativeCommons)
Muistathan, että mikäli haluat antaa lapsellesi kauniin amerikkalaisen nimen, ei ole mitään takeita että nimi hyväksytään Suomessa. Vanhemmilla tulee olla hyvät perustelut siihen, miksi suomalaisen lapsen nimeksi annetaan jokin erikoinen amerikkalainen lapsen nimi. Mikäli amerikkalaisista etunimistä ei löytynyt selkeää suosikkia, kannattaa katsoa myös nämä:
- Tsekkaa täältä havaijilaisia nimiä!
- Katso täältä lista kiinalaisista nimistä!
- Katso täältä kanadalaisia nimiä!
- Tutustu täältä millaisia ovat walesilaiset nimet!
- Näe myös millaisia ovat israelilaiset nimet!