ohrid kokemuksia

Ohrid kokemuksia – Makedoniassa järven rannalla

Ohrid kokemuksia – Makedoniassa järven rannalla

Palaan vihdoin kesälomareissuumme, jossa kiersimme autolla Kroatiaa, Montenegroa, Albaniaa, Makedoniaa ja Kosovoa. Makedoniassa pidin erityisesti Ohrid-järvestä, joten päätin omistaa kokonaan oman postauksen Ohrid kokemuksia varten.

Albanian Beratista oli noin kolmen tunnin ajomatka Ohrid-järvelle Makedonian puolelle. Rajatarkastuksissa aikaa meni puolisen tuntia.

Hotellimme sijaitsi Ohridin vanhassa kaupungissa aivan muurien sisäpuolella. Sijainti oli sinänsä hyvä, että auton sai parkkeerattua kätevästi muurien ulkopuolelle, joten matkalaukkuja ei tarvinnut raahata pitkää matkaa. Toisaalta rannalle oli jonkin verran matkaa. Lasten kanssa hiljaksittain kuljeskellen aikaa meni ehkä kymmenisen minuuttia. Alamäkeen se vielä meni leppoisasti, mutta uimisen jälkeen lapset olivat aina sen verran väsyneitä, että heitä sai sitten roudata takaisin kämpille hiki hatussa. Jälkiviisaana olisin valinnut majoituksen mieluummin lähempää rantaa.

ohrid kokemuksia

ohrid kokemuksia

Vanhassa kaupungissa oli tunnelmallisia kujia ja ihastuttavia vanhoja taloja, joista jotkin olivat hyvässä kunnossa ja toiset täysin rapistuneita. Tunnelmaa kyllä hieman latisti autot, joita sai väistellä kapeilla kujilla. Jos minä saisin päättää, niin koko vanha kaupunki olisi täysin autoton. Vanhan kaupungin pääkatu oli kuitenkin täysin kävelykatu ja siellä myös riitti paljon ihmisiä, ravintoloita ja kauppoja.

Ohridin vanha kaupunki ei ole kovin helppokulkuinen jyrkkien mäkien, kapeiden kujien ja epätasaisen alustan takia. Rattaiden kanssa en siis lähtisi mielelläni kaupungille kuljeskelemaan. Pienten lasten kanssa kantoreppu olisi parempi vaihtoehto.

ohrid kokemuksia

ohrid kokemuksia

Vanhassa kaupungissa parhaat uimapaikat löytyivät pitkän lankkulaiturin takaa. Lapsista kulkureitti oli tosi jännittävä. Kallioiden takaa löytyi myös useampi ihana ravintola. Oli tosi kiva syödä hyvää ja edullista ruokaa järven rannalla. Hintataso oli todella edullinen. Esimerkiksi pitsa, kaksi pääruokaa, salaattiannos, kokis, vesipullo ja olut maksoivat yheensä noin 20 euroa.

ohrid kokemuksia

ohrid kokemuksia

Vanhan kaupungin keskusta-alueella oli kävelykatu, aukio ja muun muassa leikkipuisto. Lapset pääsivät edulliseen hintaan ratsastamaan ponilla ja sähköautoilla. Rannalta olisi päässyt myös venekyydillä tutustumaan tarkemmin järven maisemiin. Hinta ei jäänyt mieleen, mutta edullinen se joka tapauksessa oli. Emme lopulta kuitenkaan ehtineet veneilemään.

Vanhan kaupungin muurien lähellä ja aivan meidän hotellimme vieressä oli suuri linnoitus (Samuel’s Fortress), josta oli upeat maisemat Ohridiin ja vanhaan kaupunkiin. Mielestäni paikka oli kipuamisen ja käymisen arvoinen! Lapsistakin oli kiva kuljeskella linnan muureilla. Mitään kovin ihmeellistä nähtävää paikassa ei ollut mutta maisemat ovat mielestäni se pääjuttu.

ohrid kokemuksia

ohrid kokemuksiaohrid kokemuksia

Loppujen lopuksi vietimme koko Ohridin aikamme ainoastaan vanhassa kaupungissa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme toki käyneet tutustumassa muuhunkin Ohridiin. Meidän parhaat Ohrid kokemuksia olivat uiminen kirkkaassa vedessä, rannalla hengailu ja kivillä leikkiminen, leikkipuiston aktiviteetit, vanhan kaupungin kapeilla kujilla käveleminen ja putiikkeihin tutustuminen sekä ravintolaelämykset. Ihana paikka!

Seuraavaksi suuntasimme Canyon Matkaan ja Skopjeen.

Lue lisää Annan matkablogia.

Albania – hyvällä hinta-laatusuhteella

Forenom – kalustettu asunto on kuin koti

Montenegro – kirkkaita vesiä ja vuoristomaisemia

Joulua pakoon ulkomaille – Tänä vuonna suuntana Los Angeles

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös