makedonia kokemuksia

Makedonia kokemuksia – kaupunkia ja luontoelämyksiä

Makedonia kokemuksia – kaupunkia ja luontoelämyksiä

Edellisessä postauksessa kirjoitin jo Ohridin vanhasta kaupungista Makedoniassa. Kesäreissumme 2018 aikana jatkoimme Makedonia kokemuksia hankkimista myös Skopjesta ja Canyon Matkasta.

Canyon Matka

Ohridista otimme auton alle ja suuntasimme kohti Skopjea, jonne oli noin kolmen tunnin ajomatka. Matkan varrella, noin puolen tunnin ajomatkaa ennen Skopjea, pysähdyimme virkistäytymään Canyon Matkaan. Me näimme Matkasta vain murto-osan, mutta siellä olisi voinut myös majoittua varsin edullisesti ja mukavasti. Kauniiden maisemien lisäksi Matkassa voi nauttia patikoinnista ja löytää keskiaikaisia luostareita. Myös melominen, uiminen, kalastaminen ja metsästäminen ovat Canyon Matkassa suosittuja aktiviteetteja. Huomioitavaa on kuitenkin veden huomattava kylmyys ja veden virtaus. Ei mikään lasten uimapaikka todellakaan!

Makedonia kokemuksia
Joistain kohista pääsi kahlaamaan veteen. Kylmä vesi viilensi mukavasti kuumana päivänä!

Makedonia kokemuksia

Makedonia kokemuksia
Ihmettelimme hurjapäisiä hyppyjä. Nämä miehet tekivät sen tyylillä, asennoista näkee etteivät ole ensimmäistä kertaa asialla! Hypyn jälkeen miehet ajautuivat kovaa vauhtia virran mukana kunnes saivat jostain kivestä kiinni ja revittyä itsensä maihin. Minua oikeasti pelotti heidän puolestaan. 😀

Makedonia kokemuksia

Skopje

Matka Canyonin jälkeen haalimme lisää Makedonia kokemuksia ja suuntasimme kohti Skopjea. Skopje on Makedonian pääkaupunki, ja siellä asuu noin puoli miljoonaa ihmistä. Varasimme Booking.comin kautta Skopje Arch Residencen huoneiston (deluxe studio), jossa todellakin oli hinta-laatu-suhde kohdillaan. Sijainti oli aivan mieletön, asunto tilava ja kauniisti sisustettu ja halpa kuin mikä. Neljälle hengelle studio näyttää maksavan tällä hetkellä 40 euroa yö, ja pienemmät asunnot saisi vielä edullisemmin. Toki yleinen hintataso on alhainen Skopjessa, ja varmasti löytyy muitakin hyviä majoituksia hyviltä sijainneilta.

Makedonia kokemuksia
Huoneistomme sijaitsi aivan tämän rakennelman sekä seuraavassa kuvassa esiintyvän valtavan hevospatsaan vieressä eli aivan ydinkeskustassa. Alhaalla oli myös todella hyvä italialainen ravintola.
Makedonia kokemuksia
Skopjea leimasivat valtavat patsaat. En ihan heti muista nähneeni näin valtavia patsaita näin montaa missään muussa kaupungissa. Kuumana päivänä lapset tykkäsivät roiskia suihkulähteiden vesissä. Aukiolla oli myös kiva juoksennella kun ei ollut autoja aiheuttamassa vaaratilanteita.
Tämä silta sijaitsi aukion toisella laidalla. Sillan takana oli Skopjen vanha kaupunki.
Makedonia kokemuksia
Skopje oli kaunis myös pimeällä.
Makedonia kokemuksia
Tästä kuvasta oikein huokuu kuumuus ja paahde. Näin talven keskellä sitä vähän haikeudella muistelee, vaikka omaan makuun olikin turhan kuuma kaupunkilomalle.
Makedonia kokemuksia
Vanhan kaupungin kujilla juomavesipisteet helpottivat ja viilensivät. Roiskittiin vettä toistemme päälle ja lapsetkin kastelivat päänsä viileällä vedellä.

Millennium Cross

Melkein missä tahansa olikin Skopjessa, niin aina saattoi nähdä Vodno-vuoren päällä sijaitsevan maailman suurimman ristin Millennium Crossin. Pimeällä risti loistaa valaistuna, eikä sitä voi olla näkemättä. Ajoimme autolla vuoren juurelle ja jatkoimme matkaa köysiradalla. Huipulta löytyy ravintola, matkamuistomyymälä sekä parikin leikkipaikkaa lapsille. Maisemat olivat tietenkin upeat ja yläilmojen tuulenvire oli tervetullutta viilennystä helteen keskelle. Myös lapset viihtyivät leikkipaikoilla.

Makedonia kokemuksia

Makedonia kokemuksia

Makedonia kokemuksia
Risti on 66 metriä korkea ja valmistettu raudasta.

Skopjen ja Makedonian jälkeen seuraava määränpää oli Kosovon puolella. Mutta siitä seuraavassa postauksessa!

Lue lisää:

Ohrid – Makedoniassa järven rannalla

Albania – hyvällä hinta-laatusuhteella

Montenegro – kirkkaita vesiä ja vuoristomaisemia

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös