rv 8 oireet

Rv 8 oireet – Loputon väsymys ja heikotus

Rv 8 oireet – Loputon väsymys ja heikotus

Raskausviikko 8 on nyt loppu ja raskausviikko 9 pyörähti tänään käyntiin. Varhaisultra oli perjantaina Felicitas Mehiläisessä ja näimme sydämen sykkeen. Kaksi edellistä alkuraskautta ovat olleet käytännössä oireettomia. Hieman enemmän väsytti, mutta olin kyllä ihan toimintakykyinen. Nyt en ole toimintakykyinen, olen aivan loppu. Rv 8 oireet meikäläisellä näyttäisi olevan väsymys, heikotus, ellotus, huimaus ja ruokahaluttomuus.

Miten viinirypäleen kokoinen toukka voi viedä kaikki voimat näin totaalisesti? Kiitän tilannettani siitä, että en ole kenenkään palkollinen. Ajatus, että pitäisi vääntäytyä palkkatöihin vetämään täysiä työpäiviä tässä olotilassa tuntuu ihan kaamealta. Onneksi olen yrittäjä ja jotain pystyy hoitamaan vaakatasostakin.

Isi hoitaa arkiaskareet ja pojat

rv 8 oireetToinen asia, mistä olen kiitollinen on mieheni. Hän on hoitovapaalla pienemmän kanssa kotona. Ajatus, että hän kävisi töissä ja vastaisin kahden villin uhmaikäisen päivittäisistä toimista, tarhaan viennistä ja hausta tuntuu ylivoimaiselta. Jaksan hädin tuskin olla pystyssä vartin, kunnes on päästävä pitkäkseen. Kun kävelen yläkertaan portaita on reidet ihan maitohapoilla. Ruoka ei maistu ja kun nousen pystyyn silmissä sumenee. Vettä yritän litkiä ja ainakin puoli litraa olen juonut myös öisin. Eilen tarvitsin tuolin suihkuun, jotta jaksoin pestä hiukset.

Mistä pahoinvointi johtuu?

Raskauspahoinvointia on monentasoista. Juuri luin Mami Go Go blogin Mintun raskauspahoinvoinnista, joka vie hänet tiputukseen. Itse koen “vain” jatkuvaa ellotusta ja heikotusta. Pahoinvointi alkaa yleensä 6. raskausviikolla ja häviää 14. raskausviikoon mennessä, mutta voi toki jatkua myös koko raskauden ajan. Pahoinvointi johtuu verensokerin laskusta ja hormonivaihteluista. Tavallaan tilanne on ristiriitainen, kun on heikko olo, eikä ruoka maistu ja se taas samaan aikaan voi pahentaa olotilaa. Pitäisi vaan yrittää väkisin pistää suuhun jotain. Appelsiineja tekee mieli monta kertaa päivässä.

rv 8 oireet

Haastava alkuraskaus, helppo loppuraskaus?

Koska alkuraskaus on nyt minulle vähän haastava toivon loppuraskauden sujuvan iisimmin. Kahdessa edellisessä loppuraskaudet ovat olleet fyysisesti raskaita ja olin neljä kuukautta sairaslomalla ennenaikaisen synnytyksen riskin takia viimeksi. Toivottavasti tällä kertaa supistukset alkavat vasta synnytyksen lähestyessä.

Tällä raskausviikolla tarvittavan veren määrä kasvaa, kun huolehdin nyt myös istukan verenkierrosta. Sen takia tuntemani huimaus on yleinen oire. Minulla on muutenkin alhainen verenpaine, joten se vaikuttaa tilanteeseen myös. Lähtöpainoni ennen raskautta oli 53 kg. Tänään 8+0 vaaka näytti 52,9 kg. Mitään en juuri olekkaan syönyt pariin viikkoon. Appelsiinit maistuu ja vähän olen yrittänyt syödä jotain lämmintä ruokaa viime päivinä.

rv 8 oireet

Energiahoidosta voimaa

Huomenna pääsen onneksi Ilonan energiahoitoon ja uskon sen kohentavan oloani. Ajatuksena olisi myös yrittää vääntäytyä Shaktajoogaan. Se vaatii kuitenkin parempaa oloa, joten jospa muutaman viikon päästä koittaisi helpommat ajat. Kotona on kyllä ihana pötköttää, kun mies hoitaa melkein kaikki arkiaskareet. Tsemppiä kaikille alkuraskauden oireiden kanssa painiville. Nyt on lupa ottaa rennommin ja levätä jos siltä tuntuu.

Lue myös Raskausoireet – Mistä tiedät olevasi varmasti raskaana?

Lue myös Odottavan äidin ruokavalio ja lisäravinteet

Lue myös Raskaus ja kasvisruoka – Varmista vitamiinien ja rasvojen saanti

Raskaana 43-vuotiaana blogisarja

Tämä Raskaana 43-vuotiaana blogisarja keskittyy raskauden aikaiseen hyvinvointiin mielen, fysiikan ja ravinnon osalta. Blogissa seurataan, miten 43-vuotiaana raskaudesta ja synnytyksestä saadaan rento ja positiivinen kokemus. Jos haluat olla osana tätä blogisarjaa tuotteiden tai palveluiden osalta laita viestiä heidi@lapsennimi.com. Testaan aiheeseen sopivia tuotteita ja palveluita. Ravinnon osalta tuon esiin Pesco-lakto-ovo-vegetaristi ruokavaliota ja testaan ravintoloiden tarjontaa. 

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi kirjoittaa mm. sisustusjuttuja sivustollamme. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto ja elämästä nauttiminen inspiroivien ihmisten kanssa pitävät Heidin fiiliksen yllä. Hän haluaa auttaa ihmisiä löytämään positiivisen vireen elämäänsä ja kannustaa kaikkia tavoittelemaan unelmiaan. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös