sauli ja jennin lapsen nimi

Mikä on Sauli Niinistön pojan nimi?

Mikä on Sauli Niinistön pojan nimi?

Päivitetty 15.4.2018. ”Piispa Eero Huovinen antoi tänään kasteen pojallemme Aaro Veli Väinämölle”, Sauli Niinistö kirjoitti Facebookissa. Lapsen kolmas nimi Väinämö on sama kuin Sauli Niinistön toinen nimi. Niinistö kertoi Ilta-Sanomille, että ”Väinämö tulee minulta, Veli on sointuva välinimi ja  Aaro-nimellä on paljon perinteitä, esimerkiksi Aaro Hellaakoski voisi tulla mieleen”.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio saivat terveen poikavauvan 2.2.2018 hieman ennen iltakahdeksaa Naistenklinikalla. Monia ilahdutti tieto siitä, että koko perhe voi hyvin. Mutta mikä tulee olemaan Sauli Niinistön pojan nimi? Selvitimme aiempien Suomen tasavallan presidenttien lasten nimet. Voisiko niistä päätellä jotain?

Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Kaarlo Juho Ståhlberg oli Suomen ensimmäinen presidentti. Hän sai vaimonsa Hedwig Wåhlbergin kanssa 14 vuoden aikana kuusi lasta, joiden nimet olivat Kaarlo, Aino, Elli, Aune, Juho ja Kyllikki. Hedwig menehtyi kuopuksensa ollessa 9-vuotias. Kolme vuotta myöhemmin Ståhlberg avioitui Ester Elfvingin kanssa.

Lauri Kristian Relander sai vaimonsa Signe Östermanin kanssa kaksi lasta, Maja-Lisan ja Ragnarin.

Kolmas presidentti Pehr Evind Svinhufvud sai Ellen Timgrenin kanssa kuusi lasta. Heidän nimensä olivat Pehr Yngve, Ilmo Gretel Sommar, Aino Mary Alfthan, Eino Gustaf, Arne Bertel ja Veikko Eivind. Huomioitavaa on, että kuten Ståhlberg, myös Svinhufvudin esikoispoika oli isänsä kaima.

Kyösti Kallio sai vaimonsa Kaisa Nivalan kanssa myös kuusi lasta. Lapset saivat nimiksensä suomalaiset perusnimet Vieno, Veikko, Kerttu, Kalervo, Kaino ja Katri.

Viides presidentti oli Risto Heikki Ryti avioitui Gerda Serlachiuksen kanssa. He saivat lapset, joiden nimiksi annettiin Henrik, Niilo ja Eva.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin vaimo oli venäläinen Anastasie Arapova. Heidän liittonsa ajautui eroon, mutta ennen sitä he ehtivät saada kaksi tytärtä, Anastasien ja Sophien. Eron jälkeen Arapova muutti tyttöjen kanssa Pariisiin, ja Mannerheim eli suurimman osan aikaa eri massa tytärtensä kanssa.

Juho Kusti Paasikivi sai vaimonsa Anna Forsmanin kanssa neljä lasta, joiden nimet olivat Annikki, Wellamo, Juhani ja Varma. Jäätyään leskeksi Paasikivi nai Alli Valveen. Heidän liittonsa oli lapseton.

Urho Kaleva Kekkonen sai Sylvi Uinon kanssa kaksospojat, jotka saivat nimekseen Taneli ja Matti.

Yhdeksäs presidentti oli Mauno Henrik Koivisto. Hän sai vaimonsa Tellervo Kankaanrannan kanssa yhden lapsen, jonka nimeksi tuli Assi.

Myös seuraava presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaari sai yhden lapsen vaimonsa Eevan kanssa. Poika sai nimekseen Marko.

Tarja Kaarina Halonen sai avopuolisonsa Kari Pekkosen kanssa Anna-tyttären. Halonen meni myöhemmin naimisiin Pentti Arajärven kanssa, jolla on entuudestaan Esko-niminen poika.

Seuraavaksi pääsemmekin istuvaan presidenttiin eli Sauli Niinistöön. Hänellä on edellisestä avioliitostaan pojat Nuutti ja Matias.

niiniston pojan nimi
Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Pääsääntöisesti presidentit ovat antaneet lapsilleen yleisiä ja tavallisia nimiä. Suosituimpia nimiä kautta aikain Suomessa ovat olleet muun muassa edellä mainitut Juhani, Matti, Anna, Annikki, Matias, Veikko, Aino, Kyllikki, Kalervo, Eino, Juho ja Henrik. Harvinaisimmasta päästä ovat Mannerheimin tyttären Anastasien nimi, mutta se onkin Venäjällä yleisempi. Myös Sophie on Suomessa melko harvinainen. Lisäksi Relanderin Maja-Lisa ja Ragnar sekä Paasikiven Wellamo ja Varma ovat vähän käytettyjä nimiä Suomessa.

Myös Niinistön vanhemmista lapsista voi päätellä jotakin Niinistön nimimieltymyksistä. Matias on ollut 80-luvulla yleinen nimi, mutta Nuutti melko harvinainen.

Jenni Haukion ja Sauli Niinistön pojan nimi on luultavasti suomalainen nimi, joka ei ehkä ole yleisimpien nimien joukossa. Se tuskin on kuitenkaan kovin harvinainen tai erikoinen nimi. Matiaksesta ja Nuutista voidaan päätellä, ettei ainakaan Niinistön mieleen ole kovin lyhyet nimet.

Pidämme mahdollisina esimerkiksi seuraavia nimiä: Oskari, Väinö, Mikael, Eemil, Lauri, Samuli, Johannes, Oskari, Henrikki, Elmeri, Miikka, Topias ja Tuomo.

Villeimmät veikkaukset Sauli Niinistön pojan nimeksi ovat kuitenkin Sale ja Mies Saulinpoika.

Mikä on sinun veikkauksesi?

Lue lisää:

Synnytyksen jälkeinen masennus on haastava sairaus, mutta siitä paranee

Raskausoireet – Mistä tiedät olevasi varmasti raskaana?

Lapsiperheen matka-apteekki ja matkailijan rokotukset

Lasten liikuntasuositukset: kolme tuntia liikuntaa joka päivä

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös