Vastasyntynyt vauva voi yllättää ulkonäöllään – kaikki tämä on normaalia!
Vastasyntynyt vauva vauva näyttää monin tavoin erilaiselta verrattuna muutaman viikon tai kuukauden ikään ehtineeseen vauvaan. Ulkonäkö voi yllättää, koska näemme niin harvoin aivan vastasyntyneitä vauvoja, jotka kasvavat ja muuttuvat nopeasti.
Miltä vauva näyttää?
Vauvan pää on aikuisen päähän verrattuna suhteessa nelinkertainen. Myös pään muoto voi yllättää, sillä pää voi näyttää suorastaan epämuodostuneelta. Tämä johtuu siitä, että kallon luut joustavat ahtaassa synnytyskanavassa. Myös esimerkiksi imukuppisynnytyksessä pää on aluksi pisaran muotoinen. Pää kuitenkin pyöristyy normaaliin muotoonsa muutamassa tunnissa.
Vauvan jalat ovat hiukan kaarevat ja jalkaterät sisäänpäin kääntyneet, koska vauvan asento kohdussa vääntää jalkoja tähän muotoon.
Vauvan iho voi olla punakka, sinertävä tai kalvakka. Iho tasaantuu, kun verenkierto alkaa toimia paremmin. Ihoa voi myös peitää kinakerros, joka tarkoittaa rasvamaista vaaleaa ainetta, joka suojaa sikiön ihoa kohdussa.
Vastasyntyneellä vauvalla voi olla tuuheat hiukset tai hän voi olla aivan kalju – tai jotain siltä väliltä. Vauvan ensitukka on usein tumma ja voi korvautua myöhemmin aivan toisen värisellä tukalla.
Silmäluomet saattavat olla turvonneet synnytyksen aiheuttaman paineen vuoksi. Turvotus laskee muutaman päivän kuluessa. Silmissä saattaa olla myös katkenneita verisuonia ja nämäkin paranevat nopeasti.
Vastasyntyneen vauvan kieli näyttää pieneltä ja se voi näyttää siltä, että se olisi kiinnittynyt suun alaosaan koko pituudeltaan. Tämä johtuu siitä, että kieli kasvaa pääasiassa kärjestään. Joskus liian kireä kielijänne voi vaikeuttaa imuotteen saamista.
Vauvalla saattaa olla ikenissä, kitalaella ja muualla suussa pieniä punaisia pilkkuja. Nämä vaarattomat kystat katoavat itsestään.
Äidin raskaudenaikaiset hormonit voivat aiheuttaa sekä tyttö- että poikkavauvoille erilaisia reaktioita kehossa. Vauvalla voi olla turvonneet rinnat ja niistä saattaa erittyä jopa muutama pisara maitoa. Tämä turvotus laskee muutaman päivän kuluessa. Hormonit voivat aiheuttaa myös sukuelinten turvotusta ja tyttövauvalla saattaa tulla emättimestä kirkasta valkoista vuotoa ja muutama veripisara. Nämä menevät ohi muutamassa päivässä.
Vastasyntyneellä vauvalla voi olla myös:
- Lanugokarvoitus, joka yleensä katoaa jo raskausaikana mutta saattaa näkyä myös syntymän jälkeen hentona karvoituksena korvissa, selässä ja hartioissa.
- Miliumit eli luufinnit ovat vastasyntyneillä yleisiä. Ne ovat pieniä valkoisia näppylöitä ja katoavat ensimmäisten viikkojen aikana.
- Kefalohematooma eli syntymäpahka on kallon ulkopuolelle muodostunut veripahkura. Se on vaaraton ja katoaa itsestään muutamassa viikossa.
Jos jokin vauvan ulkonäössä huolettaa, kannattaa siitä olla yhteydessä terveydenhuoltoon.
Lue lisää:
Äitien yksinäisyys on joskus ongelma vauva-arjessa
Vanhat karjalaiset naisten nimet
Vanhemmuus ja parisuhde – kommunikaatio ja tasapaino tärkeää
Duodecim: 100 kysymystä lastenlääkärille