Ljubljana kokemuksia

Slovenian pääkaupungissa – Ljubljana kokemuksia

Slovenian pääkaupungissa – Ljubljana kokemuksia

Ljubljanasta tuli heittämällä yksi lempikaupungeistani. Vietin lasteni kanssa tässä ihanassa kaupungissa viisi päivää alkukesästä 2018. Parasta Ljubljanan matkallamme oli onnistunut majoitusvalinta, edullinen hintataso, hyvä ruoka, kaupungin koko (käveltävä) ja kaikki kiva tekeminen lasten kanssa. Tässä artikkelissa kerron Ljubljana kokemuksia reissultamme.

Italian Triestestä matkustimme bussilla Slovenian puolelle Ljubljanaan. Matkaa on vajaa 100 kilometriä, joten matka-aika oli noin puolitoista tuntia. Maiden rajalla ei ollut mitään passintarkastuksia, vaan bussi sai rauhassa posottaa niistä ohi.

Ljubljanan juna- ja bussiasemalta oli majapaikkaamme reilun kahden kilometrin matka, joten päätimme mennä kävellen kauniissa ja lempeässä kesäillassa. Matkan varrella jäimme ihastelemaan saippuakuplia. Lapset juoksivat niiden perässä ihan innoissaan ja hauskaa oli. Kaduilla oli muutenkin paljon elämää ja esityksiä, varsinkin viikonloppuisin.

Ljubljana kokemuksia
Ljubljanan keskusaukio on eloisa paikka, jossa saa nauttia monenlaisista esityksistä ja performansseista.
Ljubljana kokemuksia
Alkukesän alkuillat olivat valoisia ja mukavan lämpimiä. Ainakin me kuumaveriset pärjäsimme hyvin lyhytlahkeisilla ja -hihaisilla.

Matkalla majapaikkaamme ehdimme saada hyvän yleiskuvan Ljubljanan keskustasta. Kaupunki on käveltävän kokoinen ja Ljubljanica-joen ansiosta helposti hahmotettava. Viihtyisyyttä lisäsi autojen vähyys. Huoltoajoja on sallittu tehdä vain öisin.

Ljubljana kokemuksia
Tämä kävelykatu Mestni trg on Ljubljanan vanhin katu. Sieltä löytyy paljon ihania pikkuputiikkeja ja ravintoloita terasseineen.

Majoittuminen huoneistohotellissa

Majoituimme Apartments Mabossa, joka oli aivan täydellinen valinta meille ja yksi parhaita Ljubljana kokemuksia. Paikan isäntä oli superystävällinen ja lapsirakas. Kerrostalon sisäpiha oli viihtyisä ja siellä oli lapsille trampoliini. Isäntä myös antoi lasten kokeilla potkupyörää ja muutenkin keksi kaikenlaista viihdykettä heille. Itse huoneistoon hän toi laatikon palikoita, ja lapset olivat niistä tosi innoissaan. Siis ihan tavallisia puupalikoita, joita meillä on kotonakin aiemmin ollut. Jostain syystä lapset rakentelivat niillä ihan innoissaan vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä se tuntui lapsista kivalta kun majapaikassa heidät huomioitiin ihan erityisesti. Isäntä toi meille myös synttärijuhlilta ylijääneitä ilmapalloja ja vaikka mitä muuta pientä yllätystä.

Mieheni lähti Ljubljanasta toiseen paikkaan kalastamaan, ja itse jäin lasten kanssa viideksi yöksi. Tämänkin takia oli tosi kiva, kun oli paljon leikkitilaa myös ulkona ja lapset viihtyivät hyvin. Kämpillä kävimme lähinnä vain nukkumassa ja kylpemässä.

Ljubljana kokemuksia

Ljubljana kokemuksia
Myös omistajan koira oli lapsirakas ja rauhallinen. Tyttö vähän pettyi kun koira ei osannut lähteä leikkiin mukaan.

Ljubljanan linna

Majapaikaltamme oli reilun viiden minuutin kävelymatka kaupungin ydinkeskustaan. Yhtenä aamuna lähdin lasten kanssa kävelemään Ljubljanan linnalle takakautta kaupungin keskustasta katsottuna. Majapaikan isäntä vinkkasi tästä reitistä ja se osoittautui todella kauniiksi, eikä ollut liian jyrkkä. Nautimme vehreästä luonnosta ja kauniista maisemista.

Ljubljana kokemuksia
Matkalla Ljubljanan linnalle.
Ljubljana kokemuksia
Matkalla oli runsaasti metsämansikoita. Harmi, etteivät ne ihan vielä olleet kypsyneet syöntikuntoon.
Ljubljana kokemuksia
Ljubljanan kaupunki pilkisteli puiden lomasta.
Ljubljana kokemuksia
Ljubljanan linna.

Itse linna ei tehnyt meihin kovin suurta vaikutusta. Linnassa oli paljon turisteja se oli restauroitu omaan makuuni turhan nykyaikaiseksi. En jotenkin aistinut siellä yhtään historiallista tunnelmaa. Kävimme linnan sisäpihalla, mutta emme sitten menneet sisälle tai kiivenneet torniin, koska se olisi maksanut erikseen ja lapset eivät olleet yhtään innostuneita ajatuksesta. Vastentahtoisten lasten kanssa linnakierros ei houkuttanut yhtään, joten jätin suosiolla väliin. Ljubljana kokemuksia emme siis kartuttaneet juurikaan linnan osalta, vaikka se onkin ehkä monen silmissä se päänähtävyys.

Takakautta kävellessä mäki oli suhteellisen loiva. Linnalta jatkoimme matkaa kaupungin puolelle ja oli aikamoista rytinää jarrutella rattaiden kanssa mukulakivistä jyrkkää alamäkeä. Ei sekään matka kyllä kovin pitkä ollut ja reittiä pääsi suoraan keskustorille. Linnalle ylös tai alas olisi päässyt myös köysirataa pitkin, mutta me emme sitä kokeilleet tällä kertaa.

Ljubljanan toreilla

Ljubljanassa on kaksi suurta toria: keskustori ja ruokatori. Me kävimme joka päivä keskustorilta ostamassa mansikoita, mustikoita, vihanneksia ja hedelmiä. Niitä oli kiva napostella välipalaksi vaikkapa joen varrella istuskellessa.

Ruokatorilta olisi saanut vaikka mitä valmista ruokaa syötäväksi. Me emme lopulta ehtineet sieltä testaamaan muuta kuin pakolliset päivittäiset jäätelöannokset. Ruokatori vaikutti kuitenkin todella viihtyisältä ja valikoimaa näytti olevan laidasta laitaan.

ljubljana kokemuksia
Torilta sai tuoreita herkkuja.
ljubljana kokemuksia
Ruokatorilla myytiin vaikka mitä ihanaa ruokaa.

Ljubljanica-joella

Jokiristeilyjä oli runsaasti kaupan, ja päätin lasten kanssa lähteä sellaiselle. Risteily maksoi muistaakseni noin kymmenen euroa ja lapset pääsivät veloituksetta. Lautta kävi kääntymässä Park Spicalla ja tuli samaa reittiä takaisin. Matka kesti kokonaisuudessaan puolisen tuntia. Viihdyimme hyvin ja oli kiva nähdä kaupunki vähän erilaisesta prespektiivistä. Lautalla oli myynnissä virvokkeita.

Ljubljana kokemuksia
Jokiristeilyllä
Ljubljana kokemuksia
Ljubljanica-joen siltojen alla.
Ljubljana kokemuksia
Kääntymässä Park Spican kohdalla.

The House of Experiments Hisa

Kaupunkimatkoilla käymme usein paikallisissa tiedekeskuksissa. Myös Ljubljanassa oli tienkin päästävä Hisa The House of Experimentsiin. Sisäänpääsymaksu oli 6 euroa ja alle 5-vuotiaat pääsivät veloituksetta. Paikka oli paljon pienempi kuin moni muu aiemmin käymämme tiedekeskus, mutta viihdyimme siellä silti monta tuntia, aina siihen asti että tuli nälkä ja piti lähteä syömään.

Suosittelen lämpimästi käymään pienten lasten tai koululaisten kanssa. Sisäänpääsy on edullinen ja tiedekeskus on hyvää puuhaa vaikka sadesään sattuessa. Kannattaa etukäteen varmistaa nettisivuilta aukioloajat, sillä jotkin päivät oli varattu koululaisryhmille.

Lasten mielestä parasta oli isojen saippuakuplien tekeminen. Itse jäin koukkuun tasapainolautaan, joka näytti aina tulokset sekunneissa. Tarpeeksi monta kertaa kun harjoittelin, niin sain tehtyä päivän parhaan tuloksen. 😀

Ljubljana kokemuksia
Saippuakuplat olivat parasta. Tuleeko kolmion muotoisesta muotista kolmion muotoisia kuplia? Sehän selvisi kokeilemalla.
Ljubljana kokemuksia
Lapset pääsivät itse testaamaan ja havainnoimaan erilaisten pallojen pomppivaisuuksia.
Ljubljana kokemuksia
Märkä hiekka oli myös pop.
Ljubljana kokemuksia
Pienet ötökät liikkuivat valoenergian avulla.

Tivoli Park

Tivoli Park on iso ja vehreä puisto lähellä Ljubljanan keskustaa. Puistossa on muun muassa iso leikkipuisto, lampi ja ravintola. Karttaa katsoessa huomaa, kuinka suuri puisto on, ja me näimme siitä vain murto-osan. Varmaan hyvät lenkkeilymaastot siellä! Lisäksi ainakin leikkipuiston yhteydessä oli juomavesipiste, josta sai täytettyä vesipulloa.

Ljubljana kokemuksia
Lapset tykkäsivät juoksennella nurmikolla ja kerätä voikukkia, joita ei Suomessa vielä tuohon aikaan kesästä ollut.
Ljubljana kokemuksia
Tivoli Parkin leikkipuisto oli iso.
Ljubljana kokemuksia
Leikkipuiston leikkitelineet oli aseteltu väljästi ja tutkittavaa riitti.
Ljubljana kokemuksia
Tivoli Park.
Ljubljana kokemuksia
Tivoli-puiston ravintola-kahvilassa oli kiva leikkipaikka. Me söimme täällä herkulliset jäätelöt.
Ljubljana kokemuksia
Kivien heittely veteen on aina kivaa puuhaa. Lammessa oli lumpeita ja lumpeenkukkia.

Second hand shop

Aivan kaupungin keskustassa (Mestni trg 8) oli ihana second hand -kauppa. Kaupassa oli vaikka mitä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Löytöjä saattoi tehdä Kilo Shopin puolelta, jossa vaatteiden hinnat alenevat viikon edetessä. Vaatteista maksetaan kilohintaa. Myös lastenvaatteita oli jonkin verran. Poikani innostui tutkimaan vaatteita ja löysi sieltä itselleen punaisen t-paidan.

Ljubljana kokemuksia
Kilo Shopin puolella riitti pengottavaa monessa kerroksessa.
Ljubljana kokemuksia
Hinnat muuttuivat edullisemmiksi loppuviikkoa kohden.

Muuta mukavaa Ljubljanassa

Meillä meni päivittäin paljon aikaa ihan vain kuljeskellessa ja pienissä putiikeissa käydessä. Tässä vielä joitain tunnelmakuvia ja Ljubljana kokemuksia.

Ljubljana kokemuksia
Monissa leipomoissa myytiin strudeleita, oma lempparini oli pinaattitäytteellä mutta kyllä makeatkin versiot maistuivat, esimerkiksi omenalla.
Ljubljana kokemuksia
Ljubljanica-joen ylittävät sillat olivat toinen toistaan kauniimpia. Tässä kuvassa on silta, jossa roikkuu satoja, ellei tuhansia riippulukkoja. Keskusta-alueella vain yksi silta oli varattu kävelijöiden lisäksi autoille. Kaikki muut olivat rauhallisia kävelysiltoja. Monien siltojen yhteydessä oli myös yleiset, maksuttomat ja siistit vessat.
Ljubljana kokemuksia
Keskusaukiolla oli kaupungin pienoismalli, joka osaltaan auttoi hahmottamaan kaupunkia ja sen mittasuhteita.
Ljubljana kokemuksia
Tämä kala on mielestäni kaupunkisuunnittelua parhaimmillaan. Se näyttää taideteokselta tai veistokselta, mutta se sisältää lapsille leikkipaikan ja liukumäen. Yhtenä iltana leikimme tässä yli tunnin merirosvolaivaa.

Ljubljana kokemuksia: hyvät ja huonot puolet

+ Viihtyisä kaupunki, käveltävän ja hallittavan kokoinen
+ Keskusta-alueella ei lainkaan autoja päiväsaikaan
+ Ilmaisia vessoja ja juomavesipisteitä kaupungilla
+ Miellyttävä ilmasto keväästä syksyyn, talvella voi olla lunta
+ Paljon tekemistä lapsille
+ Helppokulkuinen myös rattaiden kanssa. Linnamäkeä lukuunottamatta tasainen maasto.
– Ljubljana linna on liian nykyaikaistettu

Lue lisää Annan matkablogia.

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin, ota yhteyttä anna@lapsennimi.com.

Lue myös:

Tuetut lomat lapsiperheille

Elämä ei lopu lapsiarkeen – “Parisuhde parani, matkustelemme enemmän”

Radisson Blu Royal kokemuksia – Loma omassa kotikaupungissa

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös