Raskas tunne on jäänyt minuun, ahdistus on ottanut tiukan otteen ja suru väreilee pinnan alla. Kaikki sureminen alkaa jälleen alusta.

Joulu, jolloin ilo ei saa pääroolia, vaan annamme ikävän ja surun olla kunniavieraitamme. Loppuelämäni ensimmäinen joulu ilman sinua.

Onko minulla lupa surra lapsen kuolemaa ja teenkö väärin jakaessani suruni sinun kanssa? Mitä surevalle voi sanoa, mikä on sallittua?

Miten löytää kiitollisuuden aiheita kun surutyö on kesken lapsen kuoleman jälkeen? ”Oma rohkeuteni on yllättänyt, rohkeuteni kohdata suru.”