ilman sinua

Ensimmäisen joulun odotusta ilman sinua

Lohdutonta joulun odotusta ilman sinua

Surun Särkemä blogissa aiheena on lapsen kuolema. Se jättää jälkeensä vain tuhoa ja tuskaa, sekä pohjattoman surun ja ikävän. Nenne Martikainen kertoo, mitä on elää surun kanssa ja miten surutyö etenee. 

Mitä joulu tuo tullessaan?

Joulu on rakkautta, iloa ja yhteistä aikaa. Se on odotusta ja jännitystä. Joulu on toivon aikaa ja  siinä on jotain taikaa. Joulu on yllätyksiä täynnä. Jouluna luodaan yhdessä muistoja, sellaisia joista nousee hymy huulille. Joulu sisältää niin paljon tunteita, niin suuria ja kauniita. Joulu on antamisen juhla. Se tuo hyvää mieltä. Tiedän, että tätä kaikkea joulu on ja paljon muutakin. Tai tätä se on ollut, silloin kun en ollut kohdannut suurinta surua vielä.

Nyt kaikki on toisin, enkä edes tiedä miten. Kaikki on sekaisin, enkä löydä oikeita sanoja kuvaamaan sitä kaikkea, mitä sisälläni tunnen. Yritän kuitenkin tuoda tähän tekstiin edes osan siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Mitä ajattelen ja tunnen, kun joulu lähestyy, vaikken sitä tahtoisikaan. En tänä vuonna. 

Lauantai-ilta lokakuussa, sellainen kuin se yleensä on. Makailen sohvalla ja katson televisiota. Rentoudun, enkä osaa lainkaan varautua. Illan ohjelmassa on mainoskatko, silloin se tapahtuu. Kuvaruudulta soljuu tietoisuuteeni joululaulun sävel. Ensimmäinen joulumainos. Nyt se tapahtuu. Se kouraisee jostain syvältä, tulee oksettava olo. Tekee mieli juosta karkuun, mutta lamaannun.

Ennen ensimmäiset joululaulut tähän aikaan vuodesta saivat aivan erilaisia tunteita aikaan. Ne toivat odottavan jännityksen, hyvän mielen ja onnen tunteen. Nyt tunnen vain lohdutonta surua ja sen jälkeen pakokauhua. Säikähdän itsekin, miten joulusta on tullut minulle näin suuri pelon aihe. Asia, jota ennen odotin ja nyt tunnen vain ahdistavaa tunnetta, kun ymmärrän sen lähestyvän.  

lapsen kuolema ja suru

Kun joulun odotus on iloton

Joulun odotus on tänä vuonna tuntunut pitkältä ja tuskalliselta. Nyt kun elämme jo joulukuun viikkoja, alkaa omat voimavarat loppumaan. En jaksaisi, kunpa voisin vain kadota, mennä piiloon. Niin kuin lapsena, piiloutuisin samalla tavalla suuren peiton alle. Siellä oli turvallista, irrallaan muusta maailmasta. Piilossa kaikelta ja kaikilta. Jos minut voitaisiin vain unohtaa, jos joulu ei tulisikaan luokseni tänä vuonna. 

En rehellisesti sanoen tiedä, miten tulen joulusta selviämään. Pelkään, etten selviä. Tähän asti olen edennyt hetki kerrallaan, keskittyen hetkeen, antamatta ajatustakaan seuraavalle hetkelle tai päivälle. Näin olen selvinnyt ne vaikeatkin hetket, kun tuntuu liian sietämättömältä. Kun kipu viiltää, kun suru tuntuu liian suurelta kestää. Silloin olen keskittynyt hengittämään ja hokemaan itselleni, että kaikki on hyvin, ei mitään hätää. Lohduttamaan itseäni. 

joulu ilman sinua

Kun jouluaatto pelottaa

Mitä lähemmäs tulemme joulun huippuhetkeä, jouluaattoa, sitä enemmän tulee hetkiä, jolloin joutuu tekemään kaikkensa selvitäkseen. Joutuu puremaan hammasta yhteen ja painamaan päänsä alas ja olla katsomatta. Jatkamaan matkaa, välittämättä iloisista joulun toivotuksista. Nielemään itkunsa, kun kaupassa kajahtaa joululaulun ensi sävelmät kovaäänisestä. Istumaan hiljaa työpaikan joululounaalla ja tekeytyä näkymättömäksi, jottei kukaan vain kysyisi minulta joulusta mitään. 

Joulu pursuaa jokaisesta paikasta. Se tulee musiikin muodossa, kuvina, muistoina, tuoksuina, makuina ja tunteina. Joulu valtaa kaikki aistini, se ottaa kaiken tilan. Se ahdistaa minut nurkkaan, eikä päästä pois. Silloin tulee tunne, etten saa henkeä, sydän pysähtyy. Miksi elämä on näin julma? Muuta en osaa kysyä. 

Kulkiessani muiden joukossa läpi joulukuun, tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. Kuin en kuuluisi joukkoon. Katselen ja kuuntelen muiden valmistautumista jouluun. Se kuulostaa samaan aikaan tutulta ja vieraalta. En saa enää kiinni siitä tunteesta, mikä kuului joulun odotukseen. Odotan vain sitä, että aika lipuisi pois, jotta joulu olisi jo ohi. Mihin on kadonnut minun joulumieleni. Se taisi lähteä lapseni mukana, eikä tule enää takaisin. 

Uuden elämämme ensimmäinen joulu

Tätäkö tulee olemaan jatkossa jouluni, yhtä tuskaa ja surua? Tätäkö elämäni jatkossa on? Tuleva joulu on uuden elämäni ensimmäinen joulu. Sen elämän, jota en olisi tahtonut, enkä osannut edes odottaa. Ensimmäinen joulu, jota suru värittää suurella siveltimellään. Ensimmäinen joulu, jolloin yksi meistä on poissa, ikuisesti.

Ensimmäinen joulu, jolloin ilo ei saa pääroolia juhlapäivänä, vaan annamme ikävän ja surun olla kunniavieraitamme. Loppuelämäni ensimmäinen joulu ilman sinua. Niin en tahtoisi olla, en haluaisi. Elämä ei kuitenkaan kysy, ei neuvottele, ei tee kauppoja. Se ottaa ja antaa. Omalla kohdallani se ottanut rakkaimman.  

Miten sellaista joulua vietetään? Miten sellaisesta joulusta selvitään? Miten niin rakkaasta juhlapyhästä on tullut päivä, jota pelkää ja jonka haluaisi häviävän? Mielessäni on niin paljon kysymyksiä. Miten saamme rakennettua sellaisen joulun, että voimme myös tätä joulua muistella tulevaisuudessa. Haluan, että joulussamme on myös hyvää. Kaikesta huolimatta tai juuri sen takia. 

Olemme yhdessä perheenä päättäneet, että haluamme viettää joulua. Pyrkiä tekemään asioita kuin aina ennekin. Yrittää parhaamme. Viettämään yhteistä joulua, luomaan rauhallista ja turvallista joulun tunnelmaa. Toisiimme tukien voimme tästä joulusta selvitä, emme muuten.

Kun tulee se tunne, että maa katoaa jalkojen alta ja suru kasvaa liian suureksi, voi ottaa toista kädestä tai pyytää halausta. Se saa muistamaan, että elämä jatkuu, vaikkei siltä tunnukaan. Se saa muistamaan, että elämässä on paljon hyvää, vaikka sitä on vaikea nähdä suruharson läpi tällaisena hetkenä, kun kaikki on mustaa.

Silti joulu tulee meillekin. Se on erilainen, vieras ja raskas. Se ei ole enää odotettu vieras, vaan kohtaamme sen pelokkaina. Mitä se saa aikaan meissä, miten pahasti hajoamme? Joulu nostaa tunteemme pintaan ja tekee meistä entistä hauraampia. 

Tunteet ovat tervetulleita meidän joulupöytään

Annan jouluna itselleni luvan tuntea juuri niin kuin tunnen. On vaikea päästä opituista asioista irti. Joulu on aina edustanut minulle ilon , onnen ja yhteisen ajan juhlaa. Se on ollut vain hyviä asioita ja jouluna on kuulunut olla onnellinen ja kiitollinen. Tänä jouluna en pysty tuntemaan niin.

Voin olla edelleen kiitollinen elämästä, mutta onnellinen joulusta en voi olla. Annan itselleni tilan tuntea juuri niin kuin tunnen. Vahvat perinteet saavat lentää romukoppaan. En luo itse itselleni yhtään enempää pahaa mieltä kuin jo valmiiksi on. Olen itselleni armollinen ja myötätuntoinen. Se on joululahjani itselleni.  

surullinen joulu

Toiveeni joulupukille

Joulun aikaan kuuluu toiveet. Joulun aikaan kuuluu kirjeet joulupukille. Pieni lista toiveista, joita toivoisi jouluna saavan. Tänä jouluna pyydän joulupukilta paljon ja toivon hänen kuulevan toiveeni. Toivon itselleni voimia niin paljon, että jaksan läpi joulukuun. Toivon tahdon lujuutta ja kärsivällisyyttä. Toivon kykyä nähdä surun ja ikävän taakse, jotten hukkuisi synkkyyteen. Toivon, että löydämme joulustamme jotain hyvää yhdessä, kaiken tämän keskellä.

Toivon, että saamme rauhan ja levon edes hetkeksi kaiken tämän keskellä. Toivon, ettei suru musertaisi minua vaikeimmalla hetkelläkään. Toivon, että läheiset muistaisivat ja muistelisivat Onnia. Siinä jouluaaton illan hämärässä loisivat katseen taivaalle ja lähettäisivät ajatuksen kuolleelle lapsellemme. Toivon, että jaksan uskoa edelleen elämään.  

Toiveita tälle joululle on itselleni paljon. Teille kaikille muille toivon puolestani rauhallista joulun aikaa. Muistakaa arvostaa sitä yhteistä aikaa, jota jouluna läheistenne kanssa vietätte, tallettakaa hetket muistoihin. Pysähtykää joulun hetkiin ja tuntekaa joulu itsessänne. Se on joulun taikaa. Vertaisilleni toivon säkillisen voimia näihin hetkiin ja halauksia niihin vaikeimpiin.  

Kiitos teille jokaiselle, kun olette lukeneet tekstejäni ja auttaneet sillä minun surumatkaani eteenpäin. 

Rauhallista joulua jokaiselle. 

Varpunen jouluaamuna

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

***

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
– Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!

***

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
– Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!

***

– En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta

Rakkaus sinua kohtaan ei kuole, vaikka sinä kuolit.
Äiti rakastaa sinua aina ja ikuisesti.
Onnin muistolle 12.8.2005-6.2.2021

Lue Nennen aiemmat kirjoitukset

Käpy ry tarjoaa valtakunnallista vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille perheille.

Nenne Martikainen

Surun Särkemä blogissa aiheena on lapsen kuolema. Se jättää jälkeensä vain tuhoa ja tuskaa, sekä pohjattoman surun ja ikävän. Nenne Martikainen kertoo, mitä on elää surun kanssa.

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös