surutyo

Surun särkemä, mutta edelleen elossa

Surutyö jatkuu – Mistä olen kiitollinen juuri nyt?

Surutyö jatkuu ja Nenne kuvaa kiitollisuuden aiheita tällä rankalla matkalla.

Surun Särkemä blogissa aiheena on lapsen kuolema. Se jättää jälkeensä vain tuhoa ja tuskaa, sekä pohjattoman surun ja ikävän. Nenne Martikainen kertoo, mitä on elää surun kanssa ja miten surutyö etenee. 

Suru haastaa kiitollisuuden käden vääntöön

Olin viime viikon lomalla ja se antoi mahdollisuuden hidastaa ja pysähtyä itseni äärelle. Jännitin kovasti loman alkamista, sillä edellinen loma oli pelkkää ahdistavaa oloa ja arjen odottamista. Se jätti minuun surullisen olon ja pelon lomailua kohtaan. Loma alkoi hyvin ja kului myös hyvin. Emme suunnitelleet mitään, sen olimme edellisellä lomalla oppineet. Päätimme mennä hetkestä toiseen ja kuulostella niissä hetkissä, mitä haluamme. Näin loma etenikin hetki hetkeltä, mukavia yhteisiä hetkiä luoden. 

Loma sai miettimään myös omaa elämääni, sitä missä menen surussani. Huomasin toteavani, että olen surun särkemä, mutta elossa ja kiitollinen siitä. Loman kiireettömyys ja aika olla itsensä kanssa sai huomaamaan kuinka paljon elämässä on asioita, joista voin olla aidosti kiitollinen. Vaikka suru haastaakin kiitollisuuden tunteen käden vääntöön, niin ei se aina häviä surulle.  

Minä kuolin lapseni mukana.

Vaikka suru värittää elämääni ja vaikuttaa minuun kokonaisvaltaisesti, niin se ei ole vienyt kiitollisuuden tunnetta minusta. Suru on muuttanut minut ihmisenä, se on ravistellut arvomaailmani uudeksi, se on haastanut toimintatapani ja ajatusmaailmani. Se on välillä raskasta ja pelottavaakin, mutta katkeraksi en ole muuttunut. Siitä olen kiitollinen. Lapsen kuolema toi ensimmäisen kerran elämääni sen, etten osannut hetkeen olla kiitollinen mistään. 

Surutyö etenee – Pystyn olemaan jälleen kiitollinen

Mietin silloin, että elämä loppui osaltani. Minä kuolin lapseni mukana. Vaikka elämääni on mahtunut muitakin suuria kriisejä, mitä moni ei kohtaa koskaan elämässään, olen silti aina lapseni kuolemaan asti säilyttänyt kiitollisuuden taidon. Nyt se katosi hetkeksi, enkä löytänyt edes pieniä asioita päivistäni, joista olisin voinut olla aidosti kiitollinen. Niitä kuitenkin oli ja on ympärilläni. Nyt pikku hiljaa pystyn jälleen huomaamaan ne ja kiittämään, että ne ovat osa elämääni. 

Onnellisuuden taito mitataan silloin, kun elämässään kohtaa kriisin

Elämäni on edelleen kamppailua päivä toisensa jälkeen. Joka aamu on tehtävä päätös siitä, annanko elämälle mahdollisuuden. Sen olen kuitenkin todennut, jos jatkan tätä elämääni, minun on elettävä se mahdollisimman hyvin. 

En halua elää katkeruutta ja vihaa varten, vaan toivoa ja kiitollisuutta. Joudun tekemään sen eteen itseni kanssa töitä, sillä olisi niin helppoa valita katkeruuden polku ja ottaa uhrin viitta harteilleen. Se kuitenkin näivettäisi minut sisältä päin pikku hiljaa, tekisi minusta kyynisen ja vihaisen. Sillä satuttaisin vain itseäni ja läheisiäni. 

Sitä en tahdo, vaan halua löytää itsestäni jälleen sen taidon, jolla voin katsoa elämääni kiitollisuuden tunne sydämessäni. Kaikesta huolimatta tai juuri sen takia. On helppo olla onnellinen, silloin kun on kaikki hyvin. Onnellisuuden taito mitataan silloin, kun kohtaa elämässään kriisin. Minä kohtasin niistä pahimman. 

Elämässäni asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan olen niistä jokaisesta kiitollinen.  

Palataan lomaviikkooni ja sen antiin. Pysähdyin itseni ja elämäni äärelle ja huomasin niin monia asioita elämässäni ja itsessäni, joista haluan olla kiitollinen. 

Surutyö ja kiitollisuuden aiheita

Perhe

Vaikka perheemme hajosi lapsen kuoleman myötä. On meillä kuitenkin perhe. Yksi meistä on poissa, mutta kuitenkin mukana jokaisena päivänä. Perhe on minun turvasatamani, se johon voin luottaa, joka ei petä minua. Siellä voin olla juuri sellainen kuin olen. Meillä on mieheni ja tyttäremme kanssa yhteinen suru, mutta silti jokaisella on oma uniikki surunsa. Me kuitenkin tiedämme, mitä olemme kokeneet, mitä menettäneet. Perhe on se, joka pitää minut elossa. Perheestäni olen kiitollinen. 

perheen merkitys

Työ

Sen jälkeen, kun palasin sairaslomaltani työhöni, on työ ollut asia, joka on pitänyt minua kasassa. Kun kuolemasta oli kulunut vasta pieni hetki ja kaikki muu oli vierasta ja kaoottista, olin työhön palatessa kiitollinen siitä, että työ oli asia, mikä ei ollut muuttunut. Roolini työssä oli tuttu ja turvallinen. Se toi minulle lohtua ja turvaa muuten niin sekavassa elämässäni. Se, miten minut otettiin vastaan, miten minusta pidettiin huolta ja oltiin aidosti iloisia paluustani, oli minulle todella merkityksellistä.

Koin, että minulla on vielä jotain tässä elämässä, missä minulla on jokin rooli ja merkitys. Olen kiitollinen siitä, että minulla on työ, josta nautin, joka on merkityksellistä ja motivoivaa. Olen kiitollinen siitä, miten ihana esihenkilö minulla on, miten ihanat kollegat. Ilman lähimpää kollegaani ja esihenkilöäni en olisi jaksanut ja pärjännyt työssäni näin hyvin. Toivon, että olen kiitollisuuteni pystynyt osoittamaan heille. 

Ystävät

Ystävät, jotka jaksoivat ja jaksavat tukea ja kuunnella. Jaksavat ymmärtää, etten jaksa tai pysty. He eivät tuomitse tai pelkää suruani. He ovat edelleen siinä, vaikka en ole enää se, joka olin vielä hetki sitten. Olen kiitollinen heistä. Olen kiitollinen myös siitä, että näinkin hirvittävä asia on tuonut elämääni takaisin ystäviä, jotka olivat matkan varrella jääneet. Kiitos teille. 

Liikunta

Olen kiitollinen siitä, että voin ja pystyn taas liikkumaan. Se, että saan kävellä pitkiä lenkkejä ja miettiä. Se, että saan pulahtaa kylmään veteen ja keskittyä vain siihen, että pystyn hengittämään. Se, että saan juosta itseni väsyksiin. Olen kiitollinen, että minulla on siihen mahdollisuus, että kehoni toimii kaikesta huolimatta. 

Luonto

Minun metsäni, siellä mieleni rauhoittuu ja sieluni lepää. Siellä pysähdyn kaiken äärelle ja nöyrryn luonnon edessä. Luonto muistuttaa minua siitä, että olemme osa sitä ja kuulumme luonnon kiertokulkuun. Metsässä tunnen olevani turvassa, sinne voin mennä, jos tuntuu, että hajoan. Siellä voin itkeä ikävääni. Luonto on  aina minua varten. Välillä se on syksyinen meri, vehreä metsä tai karu kallio. Ne kaikki tuovat minulle lohtua ja toivoa siitä, että jaksan. Kunnioitan luontoa ja olen aina kiitollinen siitä. 

nenne martikainen

Asuminen

Olen todella kiitollinen siitä, että meillä on tällä hetkellä mahdollisuus asua kahta kotia. Tärkein asia tässä on se, että saan olla tyttäreni lähellä nyt useammin. Hän tuo minulle toivoa ja muistuttaa siitä, että elämän on jatkuttava. Hän tarvitsee minua ja meitä. Tekee myös hyvää, että voi vaihtaa maisemaa. Alkuperäinen koti on edelleen kotini. Siellä on kaikki muistot, siellä pystyn suremaan ja rauhoittumaan. Toisessa kodissa voin keskittyä muihin asioihin. 

Keskusteluapu

Se, että olemme lapseni kuolinpäivästä lähtien saaneet keskusteluapua, on ollut todella merkityksellistä. Se on kantanut minua eteenpäin. Säännöllinen keskusteluapua on luonut myös turvan tunnetta, tiedän, että minulla on apuna myös ammattilaisia, jos tilanne pahenee. Siellä saan oksentaa ulos kaiken, mitä minussa on. Siellä voin kertoa tunteistani ja ajatuksistani turvallisesti, ilman, että minun pitäisi miettiä haluaako tai jaksaako toinen ihminen kuulla tarinaani. Olen kiitollinen, että tällaiseen palveluun on meidän yhteiskunnassamme mahdollisuus ja tulen tätä käyttämään niin kauan, kunnes jaksan varmasti seistä omilla jaloillani. 

Olen kiitollinen itselleni. Se, että yritän parhaani ja se riittää minulle. 

Minä yritän parhaani

Ympärilläni on siis paljon asioita, joista olen kiitollinen. Kaikkina päivänä en niitä huomaa tai halukaan huomata, mutta tiedän ja tiedostan, että niitä kuitenkin on. Välillä suru hämärtää huomiokykyni niin, että asioita on vaikea huomata ja tunnistaa. Silloin on käytettävä enemmän energiaa siihen, että löytää edes yhden asian, josta voi olla kiitollinen. Siihen voi tarttua ja tukeutua huonoinakin päivinä. Kaikkien näiden asioiden lisäksi olen kiitollinen itselleni ja siitä, miten olen jaksanut kulkea tätä helvetillistä tietä eteenpäin luovuttamatta. 

Minä

Lapsen kuoleman myötä olen joutunut sellaisen koettelemuksen eteen, mitä en koskaan aikaisemmin ole kokenut. Kuolema hajotti minut palasiin ja vei minusta osan mukanaan. Olen joutunut rakentamaan elämäni ja itseni uudestaan ja tämä työ on edelleen kesken. Olen kuitenkin päässyt alkuun. Siitä olen itselleni kiitollinen. 

Oma rohkeuteni on yllättänyt, rohkeuteni kohdata pohjaton suru ja kaikki ne tunteet, mitä sen mukana on tullut. Se on ollut pelottavaa, mutta en ole paennut tunteitani. Olen ollut rohkea myös surussani niin, että kerron siitä avoimesti, näytän sen teille. Vaikka suruni on hyvin intiimi, uniikki ja yksityinen asia, on omaa pelkoani hälventänyt se, että uskallan puhua siitä ääneen itselleni ja muille. Otan riskin, mutta tahdon luottaa siihen, että se kannattaa. 

Samalla voin auttaa muita

Olen kiitollinen myös siitä, että kuoleman tapahtuessa oli reppuuni kertynyt jo paljon elämän kokemusta. Paljon kokemusta traumoista ja niistä selviämisistä. Minulla oli kokemus siitä, kun putoaa syvään kuiluun ja kuitenkin sieltä pääsee ylös. Pikku hiljaa pienin askelin, mutta yhtenä päivänä kuitenkin olet jo kuilun reunalla ja näet valon. Surutyö siis etenee.

Nämä kokemukset ja niistä opitut lukemattomat asiat auttoivat minua tässä elämäni suurimassa ja hirveimmässä traumassa. Niistä olen voinut ammentaa, silloin kun olen aivan eksyksissä. Niiden avulla olen voinut muistuttaa itselleni, että sinä olet selvinnyt aikaisemminkin, selviät nytkin. Niiden avulla olen tietoinen siitä, ettei näissä asioissa voi kiirehtiä, vaikka tahtoisi. On edettävä hengenveto kerrallaan, askel kerrallaan, hetki kerrallaan. Kiirehtiä ei kannata. 

Lopuksi olen kiitollinen itselleni siitä, että minulla on taito ja halu kohdata ja sanoittaa se kaikki, mitä olen kohdannut tällä matkalla. Se on minulle iso rikkaus, että voin tyhjentää mieltäni sana kerrallaan paperille. Samalla luon itselleni kuvaa siitä, missä olen ja minne olen menossa. Kirjoittaminen pitää minut kasassa, se on eräänlainen pelastusrengas, johon voin milloin vain tukeutua. Olen itselleni siitä erityisen kiitollinen, että osaan käyttää tätä tapaa auttaakseni itseäni.  

surutyo

Suru ja kiitollisuus, minun elämänkumppanini

Suru ja kiitollisuus taistelevat elämässäni huomiosta, kumpi saa suuremman tilan itselleen. Tämä vaihtelee hetkestä toiseen ja päivästä toiseen. Tärkeintä on itselleni kuitenkin se, että molemmat asiat säilyvät, ettei suru vie koko tilaa, sillä silloin katoaa toivo. Tarvitsen kuitenkin suruani, minulle on tärkeää, että suru kulkee matkassani. 

Se on osa minua nyt ja aina. Se on osa uutta identiteettiäni, se määrittää nykyään paljon sitä, mitä ajattelen ja mitä valintoja teen. Ja se ei missään nimessä olen huono asia, päinvastoin. Suru on jo nyt opettanut minua paljon, se on pakottanut minut katsomaan asioita eri kulmasta. Se on pysäyttänyt minut elämän peruskysymysten äärelle. Olen siis kiitollinen myös surustani, siitä, että kuljemme tätä matkaa yhdessä eteenpäin. 

Rakkaus sinua kohtaan ei kuole, vaikka sinä kuolit.

Äiti rakastaa sinua aina ja ikuisesti.

Onnin muistolle 12.8.2005-6.2.2021

Lue Nennen aiemmat kirjoitukset

Käpy ry tarjoaa valtakunnallista vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille perheille.

Nenne Martikainen

Surun Särkemä blogissa aiheena on lapsen kuolema. Se jättää jälkeensä vain tuhoa ja tuskaa, sekä pohjattoman surun ja ikävän. Nenne Martikainen kertoo, mitä on elää surun kanssa.

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös