Mikä ihmeen Mathildedal?
Mathildedal oli minulle vielä hetki sitten aivan tuntematon paikka. Vietimme mökillä heinäkuussa 2018 sunnuntaista hellepäivää, kun mieheni luki Hesaria. “Katso, sä rakastut tähän paikkaan”, hän kommentoi. Hesarissa kerrottiin Suomen hipstereimmän mestan sijaitsevan Mathildedalissa Salossa. Hipsteriys ei sinällään ollut syy mieheni kommenttiin, mutta yrittäjäyhteisö kuulosti minua puhuttelevalta.
Suklaata ja makoisat unet tarjolla idyllisessä kyläkoulussa
Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti Mathiledalia ja vesi herahti kielelle ajatellessani Petris Chocolate Roomin kakkuja. Ajoimme kauniin puuhuvilan pihaan. Kyseessä on vanha kyläkoulu, jonka yrittäjäpariskunta Petri ja Nina Siren kunnostivat. Miltä kuulostaa “Herkkusuiden unelmamajoitus kauniissa Mathildedalin Ruukissa!”? Tämän suklaataivaan yhteydessä on nimittäin Bed & Breakfast majoitusta. Kahden hengen kaunis huone aamiaisella maksaa 119€ (2019).
Bed & Breakfast sijaitsee hyvällä paikalla Mathildedalissa. Muutaman sadan metrin säteellä on uimaranta, suloinen leipomo ja paikallinen ravintola Terho, joka tarjoilee Mathildedalin Ruukissa pantua olutta. Huoneet ovat kauniisti sisustettuja ja miljöö idyllinen.
Ostimme kahvilasta kolme erilaista kakkupalaa ja oli kyllä herkullista. Suoraan sanottuna emme ehtineet kunnolla edes nauttia hetkestä, kun ahmimme kakut vauhdilla. Lapset kävivät silittelemässä pihalla makoillutta koiraa ja suuntasimme rantaa kohti autolla.
Mathildedalin Sataman yhteydessä on idyllinen piha
Vierasvenesataman ja Ruukkitehtaiden yhteydessä on parkkipaikka. Ajelimme sinne ja lähdimme tutkimaan putiikkeja. Pihalla oli paljon kukkia sekä yrttejä ja miljöö oli idyllinen. Meren läsnäolo tuo aina oman ihanan tunnelmansa kotimaankohteisiin.
Mathildedal: Suloisia putiikkeja Ruukkitehtaan kätköissä
Kurkkasimme Antiikkiliike Huldan puotiin sekä Second Change liikkeeseen, jossa myydään lasten ja naisten värikkäitä vaatteita. Juttelin Second Change liikkeen perustajan Maija Nuppulan kanssa ja kyselin minkälaista Mathildedahlissa on yrittää. Hän on aiemmin ollut Fiskarsin ruukin alueella.
Maija on miehensä kanssa muuttanut Petris Chocolate Roomin kanssa samaan vanhaan kyläkouluun ja vaikutti tyytyväiseltä Mathildedalin kylän asukkaalta. Maijan liikkeessä myydään omien tuotteiden lisäksi myös muita tarkasti valikoituja merkkejä Suomesta sekä maailmalta. Tutustu Mathildedalin liikkeisiin tästä.
Mathildedalin sydän on suloinen Kyläleipomo
Emme tällä kertaa syöneet retkellämme muuta, kuin kakkuja ja sitten kyläleipomon vastaleivottua Foccaciaa. Hesarin juttu oli saanut muutkin liikkeelle ja leipomossa oli tiskit tyhjinä. Odotimme seuraavaa satsia ja ostimme mukaamme tuoreen leivän ja Kyläpanimon artesaanioluita sekä limuja.
Mathildedalissa on useita ravintoloita
Ravintoloita alueelta löytyy moneen makuun. Hotel Mathildedalin yhteydessä on Café Mathildedal, Tilausravintola Kota, Luontokeskus café ja Ravintola Ruukin Krouvi. Kävimme kurkkaamassa trendiravintola Terhoa ja pojat leikkivät vähän aikaa sen sisätiloihin laitetussa leikkipaikassa. Terhossa tarjotaan myös livemusiikkia.
Alpakoita ja ampiaisen pisto
Mathildedalin alpakoita oli tarkoitus mennä katsomaan, mutta ne olivat aika kaukana aitauksessa. Niiden moikkaaminen jäi nyt väliin. Retken ainoa negatiivinen juttu, joka sekoitti vähän äidinkin pasmat oli ampiaisen pisto esikoisen jalkaan. Ihme kyllä kipu meni aika nopeasti ohi. Pistos tuli vierasvenesataman luona maa-ampiaisista. Nuo herhiläiset ovat olleet kyllä ärhäköitä tässä uskomattomassa hellekesässä. Jos jotain voisi kesässä muuttaa niin ampiaiset saisivat pysyä kaukana.
Mitä ajatuksia Mathildedal jätti pikavisiitin jälkeen?
Visiittimme kesti vain muutaman tunnin, mutta saimme hyvän kuvan tästä idyllisestä kyläyhteisöstä. Paikka sopii loistavasti päivän retkikohteeksi autolla tai veneillen. Eräs tuttuni on vuokrannut jo 11 vuoden ajan huvilan Mathildedalista. Teijon kansallispuisto tarjoaa varmasti hyvät puitteet retkeilyyn. Kirjoitin muuten ensin tähän juttuun monta kertaa Mathildedahl mutta se on Mathildedal ilman toista hoota!
Lue myös Ravintola Kansakoulu ja Majatalo kokemuksia Kemiönsaarella
Lue myös Kasnäs kylpylä kokemuksia talvella – Miltä saaristo näytti helmikuussa?
Lue myös Kotimaanmatkailu – Suomi on suomalaisten suosikkikohde 2019
Tule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.
Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä