Vesisynnytys

Vesisynnytys – Miksi se kiinnostaa niin monia?

Vesisynnytys tarkoittaa joko lapsen syntymistä veden alla tai avautumisvaiheessa äidin oleskelua altaassa.

Monista sairaaloista löytyy vesiallas synnytyssaleista, jolloin äidit voivat oleskella siellä avautumisvaiheessa. Koottavia altaita on myös mahdollista vuokrata ja viedä mukanaan sairaalaan.

Vesisynnytys
(Kuva: Jason Lander / eyeliam@FlickrCreativeCommons)

Ajatuksena tässä on se, että lämmin vesi lievittää kipua ja auttaa samalla elimistön omien kipulääkkeiden eli endorfiinien eritystä.

Monella synnyttäjällä olo muuttuu vedessä huomattavasti mukavammaksi ja rennommaksi. Myös selällään makaaminen on vedessä mahdollista, ilman että kohtu painaa ja hengitys alkaa ahdistamaan.

Altaassa voidaan siis valmistautua tulevaan synnytykseen avautumisvaiheessa, mutta se ei vielä tarkoita, että lapsi syntyisi veteen.

Äiti siis lähes aina nousee altaasta ihan viimeistään ponnistusvaiheeseen mennessä, sillä muuten kyseessä on todellinen vesisynnytys.

Vesisynnytyksen riskit ja edut

Vesisynnytyksiä on tutkittu jonkin verran, mutta ei mitenkään valtavan laajasti tai laadukkaasti.

Tähän päivään saakka valmistuneiden tutkimusten tulokset ovat olleet jokseenkin värikkäitä, sillä jotkut niistä ovat vihjanneet harvinaisista, mutta silti vakavista riskeistä vauvalle.

Toiset tutkimukset ovat puolestaan löytäneet näyttöä sille, että vesisynnytykset olisivat vähintään yhtä turvallisia kuin perinteiset synnytykset.

Vesisynnytys edut
(Kuva: Jason Lander / eyeliam@FlickrCreativeCommons)

Yleisesti sanotaan, että vauvan refleksit estävät sitä hengittämästä vettä veden alla.

Silti tutkimuksissa viitataan mahdollisiin aivovaurioriskeihin. Äideille jotkut tutkimukset kertovat hyödyistä, jotka liittyvät paljolti siihen, että olo on mukavampi vedessä, mikä voi samalla estää rajuimmat repeämiset synnytyksen yhteydessä.

Aiheeseen kannattaa tutustua tarkemmin, mikäli miettii vesisynnytystä vaihtoehtona itselleen. Neuvolasta ja omalta lääkäriltä saa varmasti tarkempaa tietoa, johon voi luottaa.

Vesisynnytys Suomessa

Vesisynnytys Suomessa ei ole läheskään niin yleistä kuin muualla maailmassa. Vesisynnytys yleistyy kuitenkin täälläkin vauhdilla ja lähes kaikissa synnytyssairaaloissa on valmius hoitaa vesisynnytys ponnistusvaiheeseen saakka.

Vesisynnytys Suomessa
(Kuva: Jason Lander / eyeliam@FlickrCreativeCommons)

Vesisynnytys – Kokemuksia

Onko sinulla vesisynnytys-kokemuksia, joita haluaisit jakaa? Kuten tämä luomusynnytys vedessä -kokemus. Osallistu keskusteluun alla olevan keskusteluosion kautta.

”Vietin ensimmäisen vauvamme synnytyksessä aikaa vedessä avautumisvaiheessa. Se helpotti oloa valtavasti. Olen muutenkin tottunut veteen elementtinä ja itse asiassa meidän piti mennä aamulla vielä uimaan samaisena aamuna, kun esikoisemme päättikin sitten tulla ulos maailmaan.

Vesisynnytys ei koskaan ollut vaihtoehtona omissa ajatuksissani, mutta avautumisvaiheessa suosittelen vettä kaikille. Oli fantastista, että omassa synnytyssalissa oli allas, joka oli vielä saatu korjattua juuri edellisenä päivänä pitkäaikaisen remontin jäljiltä. Lämmin vesi lievitti olotilaa todella paljon ja niinpä ensimmäisen synnytyksesi avautumisvaihe meni ohitse hyvin nopeasti. Jopa niin nopeasti, että epiduraalin vaikutus ei oikein ehtinyt tehota.” –Mari, 37-v.

Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia aiheesta vesisynnytys tai kiinnostaako aihe muuten vaan? Jaa omat kokemuksesi ja mielipiteesi muiden kanssa alla olevan keskusteluosion kautta.

Lue myös nämä:

(Lähteet: Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)
Takaisin ylös