Raskaustesti paljastaa tosiasiat
Raskaustesti kannattaa ottaa heti, kun epäilee olevansa raskaana.
Monesti raskauden ensimmäiset viikot nimittäin menevät ohitse tietämättömyyden vallitessa, ja silloin tällöin se johtaa myös siihen, että tulee nautittua ruokia ja juomia, joita ei nauttisi mikäli tietäisi jo raskaaksi tulemisesta.

Kun raskaus tulee vanhempien tietoisuuteen, mullistaa se yleensä maailman tavalla tai toisella välittömästi.
Tämän jälkeen vauva ja raskaus ovatkin mielessä lähes taukoamatta. Positiivisen tuloksen antava raskaustesti vaikuttaa siis ihmisiin hyvin mielenkiintoisella tavalla.
Apteekin raskaustesti
Apteekin raskaustesti ja niiden eri versiot, joita apteekeissa on tarjolla, ovat herkkiä ja näyttävät raskauden lähes välittömästi.
Monesti raskaus näkyy näissä testeissä jopa ennen kuin kuukautiset jäävät tulematta. Mikäli kuitenkin haluat varmemman tuloksen, kannattaa odotella muutama vuorokausi.
Apteekissa myytävät raskaustestit ovat luotettavia, kunhan muistaa sen, että naisten kuukautiskierrot vaihtelevat, mikä johtaa siihen että joskus liian aikaisin otettu apteekin raskaustesti saattaa antaa negatiivisen tuloksen, vaikka raskaus olisikin tosiasiassa alkanut.
Tulos alkaa olemaan melko lailla varma silloin, kun kuukautiset ovat viikon verran myöhässä. Se tarkoittaa usein sitä, että vauva on tulossa.
Raskaustestit – Mihin ne perustuvat?
Raskaustestit perustuvat hCG-istukkahormoniin, jota erittyy virtsaan. Sen määritteleminen onnistuu vielä tarkemmin verestä, varsinkin silloin mikäli epäillään kohdunulkoista raskautta tai keskenmenoa.
Testin avulla nähdään, onko kehossa hCG-hormonia, jota alkaa kehittyä hedelmöityneessä munasolussa raskaaksi tullessa.
Testin voi tehdä aikaisiin samana päivänä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, tai kolme viikkoa edellisen suojaamattoman yhdynnän jälkeen.
Raskaustestit ovat erilaisia – toiset niistä ovat herkempiä kuin toiset ja voivat näyttää positiivisen tuloksen toisia testejä aikaisemmin.
Kannattaa siis tutustua raskaustestipakkauksiin, joista saat lisätietoa kyseisestä testistä.
Raskaustestin tekeminen kotona
Raskaustestin tekeminen kotona onnistuu varsin helposti. Apteekeista ostettavat raskaustestit ovat yhtä luotettavia kuin vastaanotoillakin.
Kun teet testin kotona, voit joko virtsata mukiin ja kastaa tikun virtsassa tai vaihtoehtoisesti virtsata suoraan tikun päälle.
Tikku näyttää oletko raskaana vai et. Erilaiset testit voivat näyttää hieman erilaisilta, mutta niissä on kaikissa tarkat ohjeet siitä kuinka toimia.
Kaikissa lukee myös selvästi, miltä tikun tulee näyttää, mikäli olet raskaana. Mikäli testi näyttää selvästi, että olet raskaana, voi tulokseen luottaa.
Mikäli olet tehnyt aikaisen testin, joka on näyttänyt ettet ole raskaana, mutta kuukautisia ei kuitenkaan näy eikä kuulu, kannattanee tehdä vielä toinen raskaustesti noin viikon kuluttua saadaksesi täyden varmuuden asiasta.
Edut raskaustestin tekemisestä kotona:
- Nopeaa
- Vältät vastaanotolle lähtöä
- Kenenkään muun ei tarvitse tietää testin tuloksesta
Joten nyt ei muuta kuin tekemään raskaustestiä. Mikäli tulos on positiivinen, voit tulla sivustollemme nimifiilistelämään. Muistathan kertoa meille, kun löydät oman suosikkinimesi.
Seuraavaksi voit lukea näitä:
(Lähteet: Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)