vauva

Vauva

Vauva mullistaa elämän

Vauva mullistaa jokaisen vanhemman elämän, siitä ei ole epäilystäkään. Ja nyt emme viittaamme siis siiihen tosiasiaan, että ensimmäisen vauvan saaminen on ainutlaatuinen kokemus jokaiselle vanhemmalle, eikä sitä voi kukaan muu kokea samalla tavalla kuin vanhempi itse.

vauva

Siitä hetkestä, kun vauvan tulosta saadaan raskaustestin muodossa osviittaa, siihen hetkeen kun hän saapuu maailmaan – koko tämä aika aloittaa monesti meidän vanhempien kasvun ihmisinä.

Yhtäkkiä arjen tavanomaiset asiat eivät olekaan enää yhtä merkityksellisiä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asioilla olisi merkitystä, vaan sitä että vauvan tulo muuttaa asioiden tärkeysjärjestystä. Se mikä kiinnosti vielä eilen, ei välttämättä kiinnostaa enää ollenkaan. Se mikä aiheutti sydämen tykytyksiä vielä toissapäivänä, ei enää hetkauta laisinkaan ylihuomenna.

Vauvan saaminen on elämän ihmeitä

Vauva ja vauvan saaminen ovat elämän suuria ihmeitä. Monesti me ihmiset olemme tottuneet ajattelemaan nuorempina, että lapsien saaminen on meidän oma vaihtoehtomme ja valintamme. Aina asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia, ja lapsettomuus vaivaakin myös yhä useampia suomalaisia.

vauva tulossa

Kun vauvaa on yritetty saada jo pidemmän aikaa, on hänen tulonsa erityisen odotettu. Tämä johtuu monesti siitä, että silloin me vanhemmat olemme todella oppineet kantapään kautta sen, että luonto ja suuremmat voivat vaikuttavat näihin asioihin – eivät niinkään omat pienet toivomuksemme, vaikka ne äärimmäisen tärkeitä ovatkin.

Mikäli sinulla on lapsia, muistatko sen hetken kun sait kuulla puolisoltasi (tai lapsesi äidiltä), että vauva on tulossa? Tai muistatko sen paikan, jossa kerroit asiasta lapsen isälle? Nämä tapahtuvat ovat usein tunnerikkaita, joten ne piirtyvät hyvin tarkasti meidän muistiimme. Jotkut meistä muistavatkin näistä tilanteista uskomattomia yksityiskohtia: taustamusiikin, tuoksut, päällä olevat vaatteet tai jotakin vastaavaa. Kaikki asioita, jotka hukkuisivat normaalisti arjen tapahtumien sekaan.

Vauvan tulo on iloinen asia

Yleisesti ottaen voidaan siis sanoa, että vauvan tulo on positiivinen asia. Tottakai, niinkuin kaikessa, on olemassa hyvin erilaisia elämäntilanteita, ja kaikissa niissä vauva ei ole se kaikista tervetullein vaihtoehto juuri sillä hetkellä. Suurimmassa osassa tapauksia vauva on kuitenkin odotetuin vieras, mitä voimme koskaan ottaa vastaan.

Kuinka monessa muussa elämäntilanteessa valmistaudumme jonkun vieraan saapumiseen kuukausia etukäteen sisustamalla esimerkiksi vauvanhuonetta tai jotakin vastaavaa?

vauva saapuu

Ei sellaisia tilanteita taida oikein muita olla: vauva on odotetuin vieras koko maailmassa. Se on myös syy siihen, miksi meidän sivustomme on olemassa: olemme itse vanhempia, jotka elävät ja ovat eläneet vauva-arkea. Olemme huomanneet, että tulee turvallisempi olo, kun saa kuulla muiden vanhempien ajatuksia ja kokemuksia erilaisista vauvoihin ja vauva-arkeen liittyvistä asioista.

Kun ei tarvitse liikaa miettiä, että tekeekö oikein vai väärin, niin arjesta nauttii vauvan kanssa täysin siemauksin. Kun unet ovat koetuksella ja vähissä, niin päivät kuluvat vauvan kanssa helposti kuin sumussa, kun aikaa katsoo myöhemmin taaksepäin. Kaikki me vanhemmat käymme kuitenkin läpit omat kokemuksemme unikouluista ja muista lapsiarjen ihanuuksista. Kaikki me niistä selviämme: välillä helposti ja toisinaan vielä helpommin.

Toisiamme tukemalla ja kokemuksiamme jakamalla helpotamme itsemmekin oloa. Vauva on aina uudelle vanhemmalla uusi ja ihmeellinen asia. Kaunis ja maailman rakkain asia. Arki on kuitenkin myös täynnä haasteita, joten me tahdomme auttaa sinua parhaamme mukaan, jotta sinun ja vauvan arki on mahdollisimman ruusuista.

Sellainen äiti, sellainen vauva

Onko sinulla ollut koskaan sellaisia ajatuksia, joissa olet sanoutunut irti vanhempiesi kasvatusmetodeista? Sanonut, että ”minä en ikinä tule tekemään niin”? Kaikilla meillä taitaa olla sellaisia ajatuksia.

vauva arki

Se on jännä juttu, mutta jossakin vaiheessa vanhemmuutta tuntuu siltä kuin jokainen meistä vanhemmista kokisi tietynlaisen dejavún: näin minun ei pitänyt tehdä -hetkensä. No, sellainen äiti, sellainen vauva. Ei kannata ottaa stressiä, koska sinä kyllä tiedät ajattelevasi aina vauvasi parasta, joten rimaa ei kannata nostaa aivan liian korkealle, sillä jokainen meistä vanhemmista tekee parhaansa.

Vauva-arki ei aina ole niin helppoa kuin ulkopuolelta näyttää. Se on hektistä, joskin rakkauden täyteistä aikaa. Siinä ei ole mitään väärää, että välillä kokee omia kasvun ja epäonnistumisen hetkiä: kukaan ei meistä ole täydellinen. Paitsi vauva.

Takaisin ylös