Varhaiskasvatuksen kriisi pahenee Suomessa

Varhaiskasvatuksen kriisi pahenee Suomessa

Helsingissä järjestettiin 18.1.2023 mielenkilmaus, jossa noin 300 mielenosoittajaa vaati parannuksia varhaiskasvatusksen tilanteeseen. Varhaiskasvatuksen kriisi on mielenosoittajien mukaan ollut totta jo pidemmän aikaa, mutta tilanne heikentyy jatkuvasti.

Varhaiskasvattajien ja vanhempien mukaan varhaiskasvatuksen kriisi on pahentunut erityisesti tammikuussa 2023, kun kaupungin päätöksen mukaisesti päiväkotien täyttöastetta on kasvatettu entisestään. Päiväkotien tilaneliöihin lasketaan myös sellaiset käytävät ja komerot, joissa ei ole mahdollista toteuttaa laadukasta ja eettistä varhaiskasvatusta. Myöskään henkilökuntaa ei ole saatavilla tarvittavaa määrää uuteen täyttöasteeseen nähden.

Mitä vähemmän henkilökuntaa on, sitä enemmän tulee myös uupumisesta ja liian suuresta työtaakasta johtuvia sairauspoissaoloja. Poissaolot aiheuttavat kierteen, jossa ammattilaiset vaihtavat alaa ja uusia ei hakeudu töihin alan huonon maineen vuoksi.

Lue myös: Uusi varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatuksen ongelmista on uutisoitu monista eri näkökulmista eri medioissa.

Yle: Lapset syövät ja leikkivät päiväkotien käytävillä, koska tilat eivät riitä
HS: Mari Haavisto vei lapsensa päiväkotiin Helsingissä ja järkyttyi
Iltalehti: Lähes neljä viidestä varhaiskasvatuksen työntekijästä harkitsee alan vaihtoa
Ilta-Sanomat: Sijaisista pula, taudit vievät petiin, kerhoja suljettu… Tampereen päivä­kodit ovat aivan ääri­rajoilla

varhaiskasvatuksen kriisi

Varhaiskasvatukset ongelmia

Varhaiskasvatuksessa ilmenee monenlaisia ongelmia, joiden perimmäinen syy on rahassa. Erityisesti pätevää ja sitoutunutta henkilökuntaa on vaikea saada, kun palkkataso on alhainen. Lapsia ei voida hoitaa kunnolla, kun henkilökunta vaihtuu jatkuvasti tai henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.

Helsingin Sanomien haastattelema Mari Haavisto kertoo, kuinka hän joutui oman lapsensa tutustumisjaksolla hoitamaan oman lapsensa ja olemaan apuna päiväkodin arjessa.

Olin siellä tukemassa lastani, jotta hän oppii olemaan muiden aikuisten hoidettavana. Mutta me vanhemmat syötettiin ja nukutettiin lapset ja vaihdettiin vaipat ja puettiin ja riisuttiin. Hiotaja kysyi, voimmeko tulla myös ensi viikoksi, kun ei meillä ole käsipareja. (HS 21.1.2023)

Haavisto kertoo löytäneensä päiväkodin pihalta tupakantumppeja, joita hänen lapsensa noukki suuhunsa. Aamuvuorolaisen olisi pitänyt siivota piha, mutta aamuvuorolaista ei sinä päivänä ollut saatavilla. Kolmena päivänä piha-aidan vierestä löytyi myös käytettyjä huumeneuloja.

Monet vanhemmat korostavat, että varhaiskasvatuksen työntekijät tekevät parhaansa. Se ei kuitenkaan riitä, jos henkilökuntaa on liian vähän ja jatkuva ylityöllistyminen aiheuttaa myös uupumusta ja stressiä.

Liian usein meille vanhemmille tuli viestiä siitä, että sairastapausten vuoksi lapset olisi hyvä hakea pois päiväkodista kesken päivän. Myös moni pitkään odotettu retki peruuntui, kun henkilökuntaa oli poissa ja vajaalla miehityksellä ei olisi voinut lähteä retkellä.

Lue lisää:

Vaihdevuosioireet – Lue kokemuksia miten helpottaa oloa

Miksi hankkia lapsia ja miksi ei? Lasten hyvät ja huonot puolet

Vauvan aukile tarkoittaa kallon pehmeitä kohtia

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös