Vauvan aukile tarkoittaa kallon pehmeitä kohtia

Vauvan aukile tarkoittaa kallon pehmeitä kohtia

Vastasyntyneen vauvan päästä löytyy pehmeitä kohtia, jotka luutuvat koviksi ajan myötä. Aukileita on useita, mutta suurimmat niistä ovat nimeltään etuaukile ja taka-aukile. Muita pienempiä aukileita on useampia. Vauvan aukile on siis usean luun väliin jäävä rako. Luut yhdistyvät lapsen kasvaessa lopulta yhtenäiseksi kalloksi.

Tässä artikkelissa käymme läpi tärkeimmät asiat vauvojen aukileisiin liittyen.

Miksi vauvalla on aukileet?

Aukileilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin ne auttavat vauvaa mahtumaan ahtaaseen synnytyskanavaan. Pää on vauvan paksuin kohta, ja siksi synnytystä helpottaa, kun pää joustaa eikä ole vielä kokonaan luutunut kovaksi.

Toinen tehtävä liittyy vauvan vauhdikkaaseen kasvuun syntymän jälkeen. Aivot tarvitsevat tilaa kasvaakseen ja aukileet nopeuttavat pään tarpeeksi nopean kasvamisen. Luut eivät pystyisi kasvamaan niin nopeasti kuin miten aivot kasvavat.

Milloin aukileet sulkeutuvat?

Vauvalla on useita aukileita eri kohdissa päätä. Pienimmät aukileet sulkeutuvat yleensä ensimmäisenä. Takaraivolla sijaitseva aukile sulkeutuu yleensä muutaman kuukauden iässä ja etuaukile viimeistään 4-vuotiaana, mutta yleensä 1,5 vuoden iässä.

Miten aukiletta tulee käsitellä?

Vauvan aukileita voi huoletta silitellä ja aukileen kohdalta voi esimerkiksi harjata hiuksia huoletta. Aukileen alla on kova aivokalvo, joten koskettaminen ei vahingoita vauvan päätä tai aivoja. Kuitenkin teräviä pistoja, kovaa painamista ja kolautuksia on syytä vältellä.

vauvan aukile

Aukile voi kertoa janosta

Aukile voi luonnostaan olla painunut hieman kuopalle. Jos kuoppa on kuitenkin normaalia suurempi, voi se kertoa vauvan alkavasta nestehukasta.

Aukileen hetkellinen pullotus taas voi johtua esimerkiksi itkemisestä tai oksentamisesta, mikä nostaa hetkellisesti kallonsisäistä painetta. Jos pullotus ja pinkeys ei palaa entiselleen, on syytä käydä lääkärissä.

Jos vauvan hyvinvointi huolestuttaa, kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten puoleen.

Aukileiden luutumisen ongelmia

Vauvan päänympäryksen kasvua mitataan ja kallon muotoa havainnoidaan neuvolassa, jotta kallon mahdolliset luutumisen ongelmat voidaan huomata ajoissa. Suurin osa kallon muodon poikkeamat ovat lieviä ja vain harvoissa tapauksissa tarvitaan hoitoa.

Lue lisää:

Lapsen kallon poikkeavan muodon diagnostiikka

Jouluperinteet eri maissa

Vauvan heijasteet ovat refleksejä, joilla on tärkeä merkitys

Erityisherkkä lapsi kaipaa ymmärrystä – nämä asiat erityisherkkyydestä pitäisi jokaisen tietää

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös