miksi hankkia lapsia

Miksi hankkia lapsia ja miksi ei? Lasten hyvät ja huonot puolet

Miksi hankkia lapsia ja miksi ei? Lasten hyvät ja huonot puolet

Perhebarometri 2022 mukaan 85 prosenttia 20-45-vuotiaista toivoo itselleen lapsia. Kaikki eivät toki saa lapsia, vaikka haluaisivat tai saavat vähemmän lapsia kuin olisivat toivoneet. Suomalaisten ihanteellinen lapsiluku on kaksi lasta, mutta toeutunut on 0,6 lasta vähemmän. Tässä artikkelissa kerromme syitä miksi hankkia lapsia ja miksi ei. Tiedot perustuvat Perhebarometrin tuloksiin.

Lue täällä: Perhebarometri 2022

Näiden syiden vuoksi ihmiset haluavat lapsia

Kolme tärkeintä syytä, miksi suomalaiset haluavat lapsia:

  • Lapsen saaminen tuo vanhemmilleen elinikäisen ilon
  • Lapsen kasvattaminen ja opastaminen on vanhemmille hyvin tyydyttävää
  • Vahvat äidilliset, isälliset tai vanhemmat vaistot

Lasta toivovat tai lapsia hankkineet suomalaiset tunnistavat myös alla olevat syyt, joiden vuoksi osa ei halua hankkia lapsia. Määrällisesti tuntuu olevan paljon enemmän syitä miksi lapsia ei kannattaisi hankkia kuin miksi niitä kannattaisi hankkia. Lasten saamisen hyvät puolet nousevat kuitenkin ikävien puolien yläpuolelle, eivätkä siten estä suurinta osaa suomalaisia hankkimasta lapsia.

Miksi lapsia ei haluta?

  • Ei ole sopivaa kumppania
  • Ei halua luopua nykyisestä elämäntyylistä
  • Keskeneräiset opinnot
  • Huoli lapsen tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen vuoksi
  • Huoli lapsen aiheuttamasta hiilijalanjäljestä
  • Asunto on liian pieni
  • Taloudellinen tilanne on heikko
  • Lapset estävät tekemästä itseä kiinnostavia asioita
  • Lapsista huolehtiminen on kuormittavaa, ja vie paljon aikaa ja energiaa
  • Haluaa välttää perhevapaan aiheuttaman katkon työelämässä
  • On itse liian nuori vanhemmaksi
  • Lapsia ei saanut nuorena ja sitten ikä tulee vastaan
  • Lastenhoidon järjestäminen on hankalaa
  • Huoli liikakansoituksesta
  • Ajatus oman itsen sopimattomuudesta vanhemmaksi
  • Työn ja perheen yhteensovittamisen hankaluus
  • Raskaus ja synnytys ovat kuormittavia naisille
  • Ei pidä lapsista
  • Oma tai puolison terveydentila estää lasten hankkimisen
  • Synnytyspelko

Lapsettomilla vastaajilla erityisesti haluttomuus luopua nykyisestä elämäntyylistä korostui vapaaehtoisen lapsettomuuden syitä pohdittaessa. Lasta toivovilla, mutta toistaiseksi lapsettomilla yleisiin syy tilanteeseen oli sopivan kumppanin puuttuminen.

miksi hankkia lapsia

Näiden vuoksi ei haluta enempää lapsia

Moenelle on selvää, että haluaa yhden tai useamman lapsen. Jossakin vaiheessa lapsiluku kuitenkin tulee täyteen ja tässä syitä siihen, miksi suomalaiset eivät halua enempää lapsia.

  • Lapsiluku on täynnä
  • Työn ja pienen lapsen hoidon yhteensovittaminen on vaikeaa
  • Oma tai perheen taloudellinen tilanne estää
  • Ei enää halua sitoa itseään pieniin lapsiin
  • On itse tai puoliso on liian vanha
  • Lapset eivät ole enää ajankohtaisia parisuhteessa
  • Nykyinen asunto on liian pieni
  • Huonot kokemukset raskaudesta ja synnytyksestä
  • Joutuisi luopumaan nykyisestä elämäntyylistä
  • Lastenhoidon järjestäminen on hankalaa

Lue lisää:

Lapsiluku – Milloin perhe on kokonainen?

Lasten yhteinen huone – uhka vai mahdollisuus?

Maantieteelliset nimet sopivat myös etunimiksi

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös