Keskeytynyt keskenmeno ja lääkkeellinen tyhjennys kotona
10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon useimmiten ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Osa näistä keskenmenoista on ns. keskeytynyt keskenmeno. Tässä kyseessä on tuulimuna tai sikiö on lopettanut kasvunsa, mutta vuoto ei ole alkanut. Lääkkeellinen tyhjennys näyttää pelottavan monia ja tämän artikkelin tarkoitus on hälventää turhia pelkoja.
Lääkkeellinen tyhjennys on suosituin hoitotapa
Hoitotapoja keskeytyneeseen keskenmenoon on kolme. Lääkkeellinen tyhjennys, kaavinta tai seuranta, jossa odotetaan vuodon alkamista spontaanisti. Seurantaan harvoin päädytään infektioriskin takia. Kaavintaa ei suositella, koska se vaatii aina leikkaussaliolosuhteet ja anestesian. Pidetään myös parempana, ettei kohtuun kajota instrumentein. Haittapuolina lääkkeellisessä hoidossa pidetään runsaampaa vuotoa sekä kohdun supisteluun liittyvää kipua. Osa lääkkeellisen tyhjennyksen kokeneista päätyy joka tapauksessa kaavintaan, koska kohtu ei aina tyhjene kokonaan.
Yllätysraskaus ja epäselvä raskauden tila
Juhannuksen alla tein positiivisen raskaustestin suureksi yllätykseksemme. Olimme ajatelleet lapsiluvun olevan tässä ja alkuhämmennyksen jälkeen alkoi onnellinen odotus. Olin kyllä aika väsynyt ja minua huimasi usein. Muita raskausoireita ei juurikaan ollut. En sitä ihmetellyt, koska olen saanut nauttia suhteellisen oireettomista alkuraskauksista molempien poikien osalta. Kävimme alkuraskauden ultrassa yksityisellä raskausviikolla 7+4. Tällöin ultrassa näkyi ruskuaispussi, häivähdys alkion kaikua ja napanuoraksi tulkittava osa. Lääkärin mukaan näytti raskausviikko 5+5 näkymältä ja sain lähetteen Kätilöopistolle raskauden tilan tarkastukseen. Viikon päästä soittelin lähetteen perään ja se oli hylätty. Ei ollut kuulemma tarvetta ultraan. Lääkäri lähetti uudestaan lähetteen täsmennettynä ja taas tuli hylky. Puhuin tilanteesta ja sain kuitenkin ajan ultraan seuraavalle viikolle.
Keskeytynyt keskenmeno ja hoitopäätös
Jännittyneinä menimme kuopuksen syntymäpäivänä Kättärille raskausviikolla 9+4. Samaa ylämäkeä olin astellut tasan kaksi vuotta sitten toisenlaisissa merkeissä. Lääkäri ei näyttänyt kuvaruutua ja oli pitkään hiljaa. Siitä pystyi päättelemään, ettei kohdussa ollut elämää. Näkymä oli sama, kuin pari viikkoa aiemmin ja diagnoosi keskeytynyt keskenmeno. Lähetteet alunperin hylännyt miespuolinen ylilääkäri tuli toteamaan vielä tilanteen. Hän sanoi, että oli hyvä, kun olin soittanut ja pyytänyt päästä ultraan. Muuten olisin saanut vielä ainakin kuukauden olla epätietoisuudessa ja turhaan väsyneenä. Ensin ajattelin haluavani kaavinnan, jotta homma olisi nopeasti ohi. Kuultuani, että pitäisi ottaa kahta eri antibioottia päätin etten halua elimistööni yhtään ylimääräisiä antibiootteja. Kuopuksen synnytin käytännössä luomuna, joten eihän tämä lääkkeellinen tyhjennys nyt ainakaan pahempaa voisi olla.
Jokainen kokee lääkkeellisen tyhjennyksen yksilöllisesti
Netti on tietysti täynnä tarinoita, joista osa on kauhujuttuja ja pienempi osa positiivisia kokemuksia. Juttelin ystävieni kanssa myös aiheesta. Eräs on kolme kertaa kokenut keskenmenon ja lääkkeellinen tyhjennys on mennyt aina hyvin. Toinen taas kertoi uikuttaneensa monta yötä kylppärin lattialla tuskissaan. Kolmas kertoi pahimpien kipujen kestäneen pari tuntia ja suositteli, ettei lapset olisi paikalla. Koskaan ei voi tietää miten sinun kroppasi reagoi. Päätin, että pyrin tekemään tästäkin kokemuksesta mahdollisimman miellyttävän.
Omalla asenteella voit vaikuttaa kaikkiin kokemuksiin
Edellisen päivän makasin sohvalla prosessoiden tilannetta ja tietysti googletellen. En kuitenkaan reagoi googlesta saamani informaation pohjalta. Minulla oli aika kova päänsärky, joka johtui varmasti hetkellisestä stressitilanteesta keskenmenon johdosta. Toivoin, että homma olisi nopeasti ohi seuraavana päivänä. Esikoinen oli yökylässä isovanhemmillaan. Heräsimme seitsemältä mieheni ja kaksivuotiaamme kanssa. Aamulla oloni oli parempi kuin edellisenä päivänä. Luin myös positiivisia ajatuksia ja vetovoimanlakia käsittelevää kirjaa ja sain oman mindsetin paremmaksi. Söimme aamiaista ja sitten oli aika käynnistää keskenmeno. Kuulostaa hullulta, synnytyksen käynnistäminen ja keskenmenon käynnistäminen samalla menetelmällä.
Näin lääkkeellinen tyhjennys eteni
Klo 8.00 Panacod ja Burana 600mg nassuun. Sitä ennen otin sahramiin perustuvaa Viva lisäravinnetta, jonka rauhoittava vaikutus on lähes välitön. Puolen tunnin päästä 4 kpl 0,2 mg Cytotec -lääkkeitä pehmittämään kohdunkaulaa. Jotta lääkkeet ehtivät imeytyä suositeltiin makoilua puolen tunnin ajan. Kun nousin tuntui alavatsassa hetken kova kuukautiskipumainen särky. Liike helpotti tunnetta. Otin samat menetelmät käyttöön, kuin esikoisenkin synnytyksessä, joka käynnistettiin Cytotecillä lapsiveden tihuttelun takia. Jumppapallo, lämmin kaurapussi ja hyvä musiikki. Laitoin tekemäni synnytysmusakoosteen Spotifysta soimaan. Jukka Pojan, Elastisen, Anna Abreun ja muiden Vain Elämää artistien parissa oma fiilis nousi tässäkin tilanteessa. Hytkyin jumppapallon päällä ja päätin alkaa kirjoittamaan tätä artikkelia kaksi tuntia Cytoteccien laitosta. Vielä ei siis mitään ihmeellistä tapahtunut.
Cytotec -käynnistys synnytyksessä
Esikoisen Cytotec -käynnistyksessä homma eteni yllättävän hyvin aikoinaan. Kuuteen senttiin saakka ei tuntunut, kuin vähän menkkajomottelua. Sitten homma etenikin rytinällä ja kun pääsin käynnistysosastolta saliin olin jo 8cm auki. Minua ei tutkittu moneen tuntiin ja kaikki luulivat synnytyksen etenevän normaalin ensisynnyttäjän tahtiin eli 1cm tunnissa. Olin niin rauhassa, että kukaan ei ymmärtänyt synnytyksen olevan käynnissä kunnolla. En edes minä itse. Jospa nytkin menisi yhtä kivasti tämä tyhjennys. Saliin mennessä oli jo aika kovat kivut ja minulle laitettiin epiduraali tutkimatta. En olisi halunnut sitä jos olisin tiennyt olevani jo loppusuoralla.
Lääkkeellinen tyhjennys sujui helposti
Tämä lääkkeellinen tyhjennys sujui tosi helposti. Kolme tuntia Cytoteccien laitosta alkoi runsas vuoto, jota kesti kyseisen päivän. Kipuja ei oikeastaan tullut ja tuntemukset olivat aika samoja, kuin synnytyksen käynnistyksenkin alussa. Sohvalla en pystynyt istumaan, mutta jumppapallolla ja kaurapussin lämmöllä lähes kaikki supistustuntemukset lähtivät pois. Nyt teen kuukauden päästä raskaustestin ja jos se on negatiivinen ei tarvita muita tutkimuksia. Jos se on positiivinen tutkitaan onko kaikki raskausmateriaali poistunut kohdusta. Omasta olostani päätellen tuntuu jo nyt, että kaikki on kunnossa.
Jumppapallo kannattaisi laittaa mukaan ohjeeseen, sillä pystyasento ja liike edistävät synnytyksessäkin kohdun suun avautumista, joten sama vaikutus sillä on lääkkeellisessä tyhjennyksessäkin. En tarvinnut lisää kipulääkeitä ja illalla oli lähes normaali olotila.
Tyhjennys jouduttiin uusimaan viikon päästä
Lääkkeellinen tyhjennys tapahtui tiistaina. Sunnuntaina alkoi yhtäkkiä voimakkaat kuukautiskivut. Jouduin ottamaan jopa särkylääkettä, mitä en ollut tarvinnut itse tyhjennyksen jälkeen. Heräsi epäilys alkavasta tulehduksesta. Menin maanantaina Naistenklinikan päivystykseen ja kohtu ei ollut tyhjentynyt kokonaan. Lääkäri poisti pihdeillä kohdunkaulasta hyytymiä ja kipu johtui kuulemma juurikin niistä. Tutkimukset olivat epämiellyttäviä. Verikokeiden mukaan tulehdusarvot eivät olleet koholla, mutta kuitenkin minulle annettiin antibioottiresepti.
Konsultoin ravintoterapeuttiystävääni ja hänen ohjeidensa pohjalta aloitin Serrapeptaasikuurin sekä Echinacea / Goldenseal Cat´s claw Complex lisäravinteen käytön. Haluan välttää turhia antibiootteja, koska ne vain sotkevat elimistön omaa immuunipuolustusta ja tekevät suolistolle haittaa. Jos minulla olisi ollut selkeästi tulehdus olisin tottakai ottanut antibiootit, mutta en varmuuden vuoksi.
Serrapeptaasi hajottaa elotonta kudosta, hyytymiä, kystia ja valtimoplakkia. Se lievittää kaikenlaisia tulehduksia ja kiputiloja. Luonnon antibiooteista paras on ravintoterapeuttini mukaan hydrastisjuuri (goldenseal). Olen nyt viikon käyttänyt näitä tuotteita. Olen tyytyväinen, että otin luonnontuotteet avuksi prosessiin.
Prosessi loppui kuitenkin kaavintaan
Kuuluin kuitenkin siihen pieneen joukkoon, joka joutui lääkkeellisestä tyhjennyksestä huolimatta kaavintaan. Lauantai -iltana alkoi täysin yllättäen erittäin kova verenvuoto, jota jatkui myös sunnuntaina. Menin maanantaina jälleen Naistenklinikan päivystykseen ja kohdussa todettiin edelleen olevan raskausmateriaalia. Kohdun puhdistus välittömästi puudutuksessa ei tullut kyseeseen kohdallani lääkärinkään mielestä. Kaavinta-aika varattiin tiistaiaamuun. Sain esilääkkeeksi Diapamia. Siitä huolimatta tärisin siirtyessäni leikkaussaliin jännityksestä ja pulssi oli lähes 100. Sain rauhoittavaa kipulääkettä suoraan suoneen ja sen jälkeen ei olekkaan muistikuvia. Kaavinnassa oli imun lisäksi jouduttu kaapimaan takaseinämää instrumentilla. Katsoin videolta jälkikäteen mitä toimenpiteessä tapahtuu ja onhan se aika brutaalia.
Toimenpiteen jälkeen nousi 38-asteen kuume ja olin aika pökerryksissä vuorokauden. Lihaksia särki joka puolelta ja päätä myös. Ihmettelin olotilaa ja mietin, että voisiko toimenpide kuitenkin sattua, mutta nukutus vie muistin. Vai miksi lihakset olivat niin kipeitä? Onneksi seuraavan päivän iltapäivänä olo koheni hiukan. Toivottavasti homma on nyt maalissa vihdoin. Henkilökunta Naistenklinikan leikkaussalissa oli todella ystävällistä.
Oma mielentila on avainasemassa kaikissa kokemuksissa
Lääkkeellinen tyhjennys kuten synnytyskin on jokaiselle yksilöllinen kokemus. Omalla mielentilalla ja rentoutumisella on iso vaikutus omiin kiputuntemuksiin. Kun luet keskustelupalstoilta pelottelujuttuja ja ohjeita, että älä suostu lääkkeelliseen tyhjennykseen kotioloissa sanoisin, että mikäli kipu yltyy kovaksi voit aina lähteä sairaalaan. Pystyt kuitenkin itse vaikuttamaan kiputuntemuksiin ja kyllä tämän tekeminen kotona on lähtökohtaisesti mukavempaa, kuin sairaalassa.
Rentoutuminen ja meditaatio auttavat keskenmenon kokeneita
Ymmärrän, että monille keskenmenon kokeminen on järkyttävä asia. Järkyttyneessä ja stressaantuneessa mielentilassa on vaikea rentoutua ja luonnollisesti kipukin on kovempaa tällöin. Olisi tärkeä yrittää rauhoittaa itseään rentoutumalla ja meditaatio on tähän loistava keino. Kun itsellä on pitkä lapsettomuustausta ja oman mielensä kanssa on työskennellyt pitkään, pystyin käsittelemään tämän kokemuksen suhteellisen neutraalisti. Otin tämän kokemuksen vastaan päällimmäisenä mielessä kiitollisuus elämästäni ja lapsista. Voimia kaikille keskenmenon kokeneille.
Lue koskettava tarina keskiraskauden keskenmenosta
Sivustollamme on myös Lapsettomuus osio