Matkapäiväkirja – Phu Quoc – Päivät 27-33

Matkapäiväkirja – Phu Quoc – Päivät 27-33

Phu Quoc on kaunis saari tunnin lentomatkan päässä Ho Chi Minh Citystä. Saarella on useita kauniita rantoja, idyllisiä pikkukaupunkeja ja kyliä ja paljon muutakin tekemistä ja nähtävää.

Ho Chi Minh Citystä siirryimme hieman rauhallisempaan paikkaan, nimittäin Phu Quocin saarelle. Tunnin lento meni taas joutuisasti, kun me kaikki neljä nukuimme.

Viikon aikana vähän sairastelimme kun minulle iski turistiripuli, tyttö oksensi yhden yön ja poikakin oli kuumeessa loppuviikosta. Aika paljon tuli oltua huoneessa ja hotellialueella, mutta toki ehdimme saartakin näkemään.

Vela Phu Quoc Resort

Hotellimme Vela Phu Quoc oli hyvä valinta. Huonehintaan kuuluu kuljetukset lentokentälle ja takaisin kun majoittuu vähintään viikoksi. Laitoin hotelliin tulostamme viestiä vasta edellisenä iltana, mutta meille järjestyi silti kuljetus. Tosi helppoa kun joku on heti lentokentällä vastassa, huolehtii matkatavaroista ja tietää mihin pitää ajaa.

Hotelli oli tähän aikaan todella hiljainen. Luulen, että vain murto-osa huoneista oli täynnä.

Phu quoc
Vela Resortin uima-allasalue.

Huonehintaan kuului myös aamupala, joka oli sopivan monipuolinen ja maittava. Eräs norjalainen hotellivieras kyllä siunaili, että onko täällä pitsaa tarjolla aamupalaksi!? Täytyy muistaa, että Aasiassa ei syödä eri ruokia aamupalalla kuten Suomessa. Samoja ruokia on tapana syödä aamusta iltaan.

Me hyödynsimme paljon myös polkupyöriä, joita hotellin asukkaat saivat lainata. Pyörillä meni muutaman kilometrin matka joutuisasti kun vaikka halusimme mennä johonkin uuteen ravintolaan. Suomalaisia turvallisuusnormeja menomme ei kyllä mitenkään täyttänyt, mutta menimme maassa maan tavalla. Tyttö oli minun selässäni manducassa ja poika osasi istua pyörän takkarilla. Missään loistokunnossa pyörät eivät olleet, joten mitään pidempää pyörälenkkiä en suosittele niiden kanssa suunnittelemaan.

Lähirannalle (Olan Lang) on matkaa muutaman minuutin kävelymatka. Lisäksi 5-10 minuutin pyöräilymatkan säteellä on useita muita rantoja, ravintoloita ja elintarvikekioskeja.

Hotellissa oli todella ystävällinen henkilökunta. Respan nainen jopa oppi lastemme nimet ja aina heitä tervehti iloisesti. Aina oli joku paikalla auttamassa ja heti valmiustilassa kun tarvitsimme rantapyyhettä tai vesipulloa. Muutenkin palvelu oli todella joustavaa. Olisimme saaneet pitää huoneen lähtöpäivänä klo 18 asti ilman lisämaksuja, kun lentomme piti lähteä klo 20. Loppujen lopuksi lentoaika muuttui, joten lähdimme aiemmin.

Päiväretki jeepillä

Teimme päiväretken Phu Quoc Jeep Tourilla. Maksoimme yksityisretkestä vajaa 70 euroa. Ryhmän mukana olisi päässyt halvemmalla mutta oli paljon kivempi kun saimme itse päättää retkikohteet ja sen kuinka kauan missäkin vietimme aikaa.

Phu quoc

Phu Quo Jeep Tourin omistaja Thomas lähti meille kuskiksi. Hänen toimistonsa on aivan Vela Resortin lähellä, joten oli helppo käydä sopimassa retken yksityiskohdista. Thomas oli todella mukava ja kertoi kiinnostavia yksityiskohtia retkikohteista ja saaresta yleisesti.

Ensimmäisenä kävimme viinitilalla. Maistoimme muutamaa viiniä ja ihmettelimme rypälepensaita. Myymälästä olisi voinut ostaa viinejä, mutta me emme niitä tutkineet sen tarkemmin kun emme olleet ostoaikeissa.

Phu quoc
Viinitarha.

Seuraavana kävimme Pearl Farmilla, jossa meille näytettiin miten simpukan sisältä voi löytää helmen. Helmikorujakin oli tietenkin myynnissä, ja ne olivat aika arvokkaita.

Phu quoc
Sieltähän pullahti helmi!

Pidemmän pysähdyksen teimme Sao Beachilla. Tullessamme satoi vettä, mutta pian se loppui ja aurinko paistoi. Sateessakin kyllä tarkeni uida, ei sen puoleen. Lopulta viihdyimme rannalla yli kolme tuntia, kun tyttökin nukahti aurinkotuolille päiväunille varjon alle. Thomas odotteli meitä rantaravintolassa ja vakuutti että voimme olla juuri niin kauan kuin haluamme.

Sao-ranta oli kyllä yksi kauneimmista rannoista, joita olen nähnyt! Nyt se oli vieläpä lähes tyhjillään, mutta sesonkina siellä varmasti riittää kuhinaa.

Phu quoc
Sao Beach
Sao Beach
Phu quoc
Rannalla ei ollut ruuhkaa tähän aikaan vuodesta.

Rantailun jälkeen lähdimme Ham Ninhin kalastajakylään. Lapset tykkäsivät ihmetellä myynnissä olevia kaloja, rapuja, simpukoita ja merihevosia.

Phu quoc
Laiturilla oli monia ravintoloita. Varmasti tuoretta merenelävää!

Seuraavaksi suuntasimme vesiputouksille. Siellä kannattaa varautua aikamoiseen tarpomiseen hankalasti kuljettavalla kivipolulla. Rattaiden kanssa ei pääse millään. Hiki tuli mutta onneksi pääsimme vilvoittelemaan ihanan raikkaaseen veteen. Thomas näytti meille hyvän uimapaikan, johon itse emme kyllä olisi hoksanneet mennä. Aikamoista akrobatiaa kyllä vaati päästä kahden pienen lapsen kanssa veteen asti, mutta se kannatti!

Phu quoc
Kulkureitti ei ollut mikään helppo märillä rantatossuilla liukastellen ja lasta kantaen. Hyvät kengät olisivat olleet tarpeen.
Phu quoc
Vesiputous.

Lopuksi kävimme vielä pippurifarmilla. Tähän aikaan vuodesta pippurit eivät olleet kypsiä, mutta pippurin maun kyllä maistoi kun puraisi vihreää marjaa. Täältä olisi voinut ostaa hyvät tuliaismausteet, mutta emme viitsineet ostaa matkalaukun täytettä vielä tässä vaiheessa matkaa. Maistoin yhtä mausteseosta, jossa oli kai pippuria ja chiliä sekaisin ja se oli todella hyvää! Mausteet kuulemma ovat täällä myös edullisempia kuin kaupoissa.

Phu quoc
Tässä kasvaa pippuri!

Vinpearl Land

Yhden päivän vietimme Vinpearl Landissa, jossa oli mm. vesipuisto, huvipuistolaitteita, akvaario, 5D-elokuvateatteri ja peliluola. Lisäksi olisi ollut safariajelu, mutta me emme käyneet siinä. Emme menneet myöskään 5D-elokuvaan kun sinne oli metrin pituusraja ja tyttö ei olisi päässyt.

Taksimatka maksoi noin 10 euroa per suunta ja pääsyliput yhteensä 55 euroa. Alle metrin pituinen tyttö pääsi ilmaiseksi, mutta yli metrin pituiselle pojalle piti ostaa lastenlippu.

Phu Quoc
Vinperal Land

Oli tosi kivaa kun ihmisiä oli todella vähän eikä jonoja ollut missään. Selvästi huomasi, ettei nyt ole sesonkiaika. Alue oli myös mukavan kompakti, joten kävelyä ei tule liikaa. Jätimme rattaat hotellihuoneeseen ja se oli ihan hyvä päätös.

Vesipuisto oli ihan kiva, mutta vähän ehkä pettymys kuitenkin. Puistossa oli kivoja liukumäkiä, joihin olisimme menneet yhdessä lasten kanssa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska osa liukumäistä oli vain alle 140 senttisille ja osa vain yli 140 senttisille. Eli koska lapset ovat alle sen ja me yli, niin emme saaneet mennä samoista mäistä. Kuulemma lapset olisi saanut saattaa ylös ja antaa laskea yksin, mutta eiväthän he uskaltaneet vaan olisivat halunneet mennä sylissä. Onneksi muutama pikkumäki löytyi, josta uskalsivat tulla itsekin mutta suurimpaa osaa emme pääseet kokeilemaan. Lisäksi olisi ollut hurjia mäkiä aikuisille. Vesipuisto olisi siis ollut kiva vähintään kouluikäosille lapsille tai jopa ihan aikuisseurassa.

Phu Quoc
Vesipuisto.

Me kävimme miehen kanssa testaamassa myös muutamaa aikuisten huvipuistolaitetta. Se oli helppoa kun missään ei ollut mitään jonoja. Myös lapsille oli kivoja laitteita mutta suurimmassa osassa piti olla vähintään metrin pituinen. Poika ihastui erityisesti yhteen vuoristorataan, jossa kävi lopulta kai kuusi kertaa.

Tähän päästiin kyytiin koko perhe.

Akvaario oli myös kiva. Siellä oli taas monenlaisia kaloja ja myös liskoja ja käärmeitä. Erityisesti jäi mieleen valtavan suuret kalat, joita oli vaikka minkälaisia. Lapset tosin vähän pelkäsivät niitä.

Peliluola oli todella meluisa paikka, mutta lapset olivat siitä todella innoissaan. Oli vaikka minkälaista peliä ja laitetta, ja melkein kaikkia sai pelata ilman lisämaksua. Siellä oli myös leikkialue, jossa oli liukumäkiä, pallomeriä, leluja ja vaikka mitä. Hyvä paikka vanhemmille päästää lapset juoksemaan ja itse vähän levähtämään. Tosin pari tuntia tuntui aika maksimiajalta kun melu oli aika kova.

Phu Quoc
Peliluolan leikkipaikka.

Klo 19 oli suihkulähde-esitys, jonka pääsimme onneksi näkemään ennen kuin lähdimme takaisin hotellille. Se nimittäin alkoi olla jo rajamailla lasten jaksamisessa kun nukkumaanmenoaikakin jo läheni. Esitys oli hienoin vastaavanlainen, jonka olen koskaan nähnyt! Suosittelen siis jäämään iltaan asti jos vaan mahdollista.

vesisuihku esitys
Valo, vesi ja musiikki sointuivat hienosti yhteen. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta!

Night Market Duong Dongissa

Duong Dongin night market alkaa klo 17 aikaan. Sinne on hotellilta lyhyt taksimatka. Kuulemma kannattaa mennä vasta klo 19 aikaan. Me menimme jo aiemmin, kun lapset olisivat olleet illemmalla jo liian väsyneitä.

Iltamarkkinoilla oli myynnissä kaikenlaista ruokaa ja tavaraa. Kannattaa ehdottomasti maistaa ainakin jäätelörullia, jotka valmitetaan tilauksesta tuoreista raaka-aineista. Paljon oli myynnissä myös erilaisia kookosherkkuja. Suolaista ruokaakin oli jonkun verran myynnissä. Lisäksi alueella oli paljon ravintoloita.

jäätelörullat
Jäätelö tuoreista raaka-aineista.

Phu Quoc

  • Rauhallinen (ainakin sesongin ulkopuolella) ja lapsiystävällinen matkakohde, jossa hintataso on edullinen.
  • Turismin määrä on kasvanut hurjasti viimeisen viiden vuoden aikana mutta englanti ei ole vielä kovin yleisesti osattu kieli. Ravintoloista löytyy kyllä ruokalistat englanniksi. Pääruoka ravintolassa noin 5 euroa.
  • Hyttysmyrkky kannattaa pitää mukana, jos on ulkona iltahämärässä.
  • Hintataso sama kuin Ho Chi Minh Cityssä.
  • Paljon kauniita rantoja, kaikki vähän erilaisia.

Edellinen matkapäiväkirja Ho Chi Minh Citystä.

Lue lisää:

Aforismeja äidille ja runoja juhlahetkiin

Millainen on hyvä äiti? – äitimyytti elää vahvana

Hostelli on hyvä vaihtoehto matkaileville lapsiperheille

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös