vauva 4kk

Vauva 4kk – Vauvan kehitys

Vauva 4kk – Vauvan kehitys neljäntenä kuukautena

Tällä sivulla käsitellään, kuinka vauva 4kk kehittyy, ja millaisia kehityksen eri vaiheita sinulla on vanhempana odotettavissa, kun vauvan ikä on noin 4 kuukautta.

4kk ikäinen vauva on usein varsinainen puuhastelija ja ilopilleri, joka kiljahtelee innoissaan lähes kaikesta. Toisaalta oma tahto alkaa näkyä ja kiukkuakin saattaa olla ilmassa.

Onko hulinakuukaudet menossa?

Kun maailma on uusia kiinnostavia asioita pullollaan saattaa nukahtaminen tai ruokailu olla aiempaa haastavampaa. Rutiinit ja rauhalliset hoitotilanteet auttavat vauvaa keskittymään myös syömään ja nukkumaan.

Vauva 4 kk laaja terveystarkastus

Neljän kuukauden ikäiselle vauvalle tehdään laaja-alainen arvio kaikista lapsen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Tätä kutsutaan laajaksi terveystarkastukseksi. Tarkastus sisältää myös arvion vanhempien hyvinvoinnista ja terveydestä sekä lapsen kasvuympäristöstä. Lääkäri, terveydenhoitaja ja perhe tekevät arvion tarvittaessa yhteistyössä muiden perheen kanssa työskentelevien ammattilaisten kanssa.

4kk vauva

4kk vauva – Mikä on sopiva paino?

Neljän kuukauden ikäisellä vauvalla paino lisääntyy keskimäärin 450g kuukaudessa.

4kk ikäisellä vauvalla on tietyt viitearvot, joihin turvaudutaan, kun seurataan hänen kehitystään.

4kk vauvan paino – normaalit viitearvot:

  • Tyttö 5,2 – 8 kg
  • Poika 5,8 – 8,8 kg

Neljän kuukauden ikäisen vauvan painovaihtelu saattaa olla useita kiloja. Painokäyriä seurataan neuvolassa tarkasti. Tarvittaessa neuvolassa tehdään ylimääräisiä kasvukontrolleja jos kasvussa on notkahdusta.

Vauva 4kk mitat – Pituus

Neljän kuukauden ikäiset vauvat ovat yleensä suhteellisen saman pituisia riippumatta sukupuolesta. 

Vauva 4kk mitat – Mikä on normaali pituus:

  • Tyttövauva 4kk, pituus: 59 – 67 cm
  • Poikavauva 4kk, pituus: 60 – 69 cm

vauvan kehitys 4kk

4 kk vauva osaa hyödyntää itkua

Monet vauvat ovat näihin aikoihin hyvin sosiaalisia ja ottavat kontaktia hoitajiinsa. He väläyttelevät usein hymyjä, mutta toisaalta myös saattavat itkeä paljon huomiota saadakseen. Vauva on oppinut, että on olemassa keinoja, joilla ihminen voi saada haluamansa ja itku on yksi näistä.

Tempperamentti alkaa näkyä 4kk iässä.

Jotkut saattavat ihmetellä jos aiemmin rauhallinen vauva alkaa osoittaa kiukun merkkejä ja itkee enemmän. On vain tervettä, että vauva osaa näyttää myös kiukkuaan. Oma tahto alkaa näkyä entistä enemmän.

Vauva 4kk kehitys – Kädet, kordinaatio, liike

4kk ikäinen vauva tunkee kaiken suuhunsa. Kannattaa siis katsoa mitä hänelle antaa käteen.

  • Varaa alaraajoihin koko jalkaterällään.
  • Nojaa kyynärvarsiinsa ollessaan vatsamakuulla.
  • Tapailee esineitä.
  • Kiinnostuu leluista.
  • Nostaa vatsallaan rintakehän alustasta.
  • Kannattelee päätään.
  • Nostaa päätänsä irti alustasta.
  • Koukistaa jalkojaan lonkista, polvista ja nilkoista.
  • Tuo polviaan vatsansa päälle.
  • Seisoo kun hänestä pidetään kiinni.
  • Potkii vuorotahtisesti.
  • Irrottaa toista kättä alustalta esim. lelua tavoittamaan.

Vatsamakuulla olon harjoittelu on hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ryömimisen ja konttaamisen sekä pystyyn nousun oppimisen kannalta. 4kk iässä vauva viihtyy yleensä jo hyvin vatsallaan.

Liikkuminen on vauvalle tärkeää fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta.

vauva leikkimatolla

4kk vauva – Sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys

Vauva nauttii entistä enemmän 4kk iässä muiden ihmisten seurasta. Erityisesti muiden lasten seura saa hänet iloiseksi. Toki myös vanhemmat ovat tärkeitä ja vauva saattaa osoittaakin harmistustaan jos vanhemmat katoavat näköpiiristä.

  • On kiinnostunut muista lapsista.
  • Nauraa ääneen ja voi kiljahdella ilosta.
  • Nauttii leikkihetkistä.

Vauvalle kannattaa myös höpötellä mahdollisimman paljon, sillä se tukee hänen kielellistä kehitystään.

Muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit tehdä 4 kuukauden ikäisen vauvan kanssa:

  • Vauvauinti Moni aloittaa vauvauinnin 3kk iässä, mutta vielä ehtii hyvin nytkin. Sukellusrefleksi toimii yleensä alle 6kk ikäisellä vauvalla.
  • Vauvajumppa: Vauva on valmis vauvajumppaan, kun hän kannattelee päätään ja on riittävän jäntevä.
  • Minilattarit: Tanssin aikana vauvaa pidetään sylissä, selässä, rintarepussa tai kantoliinassa. Tanssilajeina on mm. samba, jive ja merengue.
  • Sanataide: Sanataide on kaikenlaista tekemistä sanojen kanssa, kuten lukemista, kirjoittamista, puhumista ja esittämistä. Vauvoille sanataiteessa vuorovaikutus on tärkeää, jolloin mukaan otetaan paljon ilmeitä ja eleitä.

Vauva 4 kuukautta – Yöunet

Nyt pikkuinen alkaa ymmärtää päivän ja yön eron. Se tarkoittaa mahdollisesti kiinteämpää unirytmiä.

4kk ikäisen vauvan voi totuttaa nukahtamaan itsekseen. Noin 4 kuukauden iästä alkaen lapsi voi kiintyä unirättiin, pehmoleluun tai peitteeseen. Se toimii hetkellisesti vanhempien korvikkeena. Kun sinä et ole huoneessa, rätti tai lelu antaa turvallisuuden tunteen.

Vauva tunnistaa päivän ja yön eron.

Nukahtamiseen vaikuttaa paljon perheen nukkumisjärjestelyt. Perhepedissä nukkuva vauva nukahtaa usein äidin kainaloon imetyksen aikana. Yöimetyksien määrä vaihtelee paljon vauvakohtaisesti. Osa syö muutaman kerran ja osa jopa kahdeksan kertaa yössä.

Kokonaisunen tarve lyhenee noin 14 tuntiin vuorokaudessa.

Lue tästä lapsen unen tarve – Opas hyviin unitottumuksiin

Neljän kuukauden ikäisen vauvan ruokailu

Täysimetystä suositellaan 6kk ikään saakka. Kuitenkin vain 1% äideistä toteuttaa tätä suositusta. Kiinteät ruoat aloitetaan maisteluannoksina aikaisintaan 4 kk ja viimeistään 6 kk iässä. Kaikki lapset tarvitsevat kiinteitä lisäruokia viimeistään 6 kk iästä lähtien.

Kiinteisiin tutustumisvaiheessa maito on edelleen lapsen pääasiallinen ravinnonlähde. Vanhempia kannustetaan tutustuttamaan lapsi mahdollisimman varhain mahdollisimman moneen erilaiseen kasvikseen. Suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että jos lapsi on saanut yhden vuoden ikään mennessä yli yhtätoista erilaista ruokaa, hänen astmariskinsä on merkittävästi pienempi kuin alle seitsemää ruokalajia saaneella 1-vuotiaalla.

4–6 kuukautta kestävä täysimetys pienentää lehmänmaitoallergian riskiä.

Jos täysimetys ei onnistu voi myös osittaisimettää korvikkeiden rinnalla. Jokainen tippa äidinmaitoa on arvokasta ja antaa lapselle terveyshyötyjä aikuisikään saakka. Myös äiti saa terveyshyötyjä imetyksestä. Imetys vaatii voimavaroja ja siihen kannattaa hakea tukea esimerkiksi Imetyksen Tuki Ry:stä.

vauva 4 kk imetys

Liiku yhdessä 4kk vauvan kanssa

Vanhempien jaksaminen on ensiarvoisen tärkeää pikkulapsiarjessa. Liikkuminen ja ulkoilu luonnossa auttaa jaksamaan. Raitis ilma tekee hyvää myös vauvalle.

Lähde vaunulenkeille, tapaa muita vanhempia ja harrasta vauvan kanssa. Jos jumiutuu neljän seinän sisälle saattaa välillä seinät kaatua päälle. Pyydä apua jos jaksaminen on koetuksella. Älä pode huonoa omaatuntoa jos tuntuu että on rättiväsynyt. Et ole ainoa pienen lapsen vanhempi, joka kokee noin.

vauva ulkoilee

Vauvan kehitys artikkelisarja

Lue myös vauvan hampaiden puhkeaminen – Mikä avuksi?

Lähteet: Vauvasta leikki-ikäiseksi / Gummerus, What to expect
Takaisin ylös