Vauva 5kk – Vauvan kehitys viidentenä kuukautena
Tällä sivulla käsitellään, kuinka vauva 5kk kehittyy, ja millaisia kehityksen eri vaiheita sinulla on vanhempana odotettavissa, kun vauvan ikä on noin 5 kuukautta.
5kk ikäinen vauva haluaa päästä tutkimaan maailmaa. Osa saattaa jo liikkua, mutta jos liikkuminen ei vielä onnistu saattaa se turhauttaa. Vauva leikki mielellään peilikuvallaan. Hän myös imitoi puhetta ja osaa ääntelehtiä lauluäänellä.
Vauva kaipaa viihdykettä ja actionia.
Hampaiden puhkeaminen alkaa joillain tässä iässä ja se saattaa vaikuttaa vauvan yöuniin ja tunnelmiin muutenkin.
Vauva 5 kk terveydenhoitajan terveystarkastus
Vauvan ollessa viisi kuukautta terveydenhoitaja seuraa vauvan yleisvointia, olemusta ja liikkumista. Yleensä pieni ihminen on oppinut hyvin kannattelemaan päätään 5kk iässä. Hän tukeutuu omiin kyynärvarsiin vatsamakuulla.
Vauvaa kannattaa pitää paljon lattialla, jotta liikunnalliset taidot kehittyvät. Jos liikunnallisissa taidoissa on puutteita, vauvalle voidaan tarjota fysioterapeutin palveluita.
Kehitysheijasteet häviävät yleensä puoleen vuoteen mennessä. Terveydenhoitaja mittaa pituuden, painon ja päänympäryksen. Lisäksi tarkistetaan vauvan iho, näkö ja kuulo. Käynnillä tuetaan vanhempien ja vauvan välistä vuorovaikutussuhdetta sekä keskustellaan terveystottumuksista. Terveydenhoitaja kyselee myös perheen arjen kulusta ja jaksamisesta.
Terveysneuvontaan sisältyy asiaa muun muassa liikkumisesta, unen ja levon merkityksestä, D-vitamiinilisästä, ravitsemuksesta sekä mediakasvatuksesta. Neuvolassa keskustellaan myös vanhemmuudesta ja parisuhteesta. Neuvolakorttiin laitetaan mittaustulokset, vauvan yleisvointi, seuraava käyntiaika ja annetut rokotteet.
Viiden kuukauden ikäisen vauvan rokotusohjelmaan kuuluu kolmas rotavirusrokote sekä pneumokokki- ja viitosrokotteen toiset annokset.
5kk vauva – Mikä on sopiva paino?
Paino kaksinkertaistuu yleensä syntymäpainosta 4–5 kuukaudessa.
5kk ikäisellä vauvalla on tietyt viitearvot, joihin turvaudutaan, kun seurataan hänen kehitystään.
5kk vauvan paino – normaalit viitearvot:
- Tyttö 5 – 8,5 kg
- Poika 6,1 – 9,1 kg
Viiden kuukauden ikäisen vauvan painovaihtelu saattaa olla yli kolme kiloa ja se on aivan normaalia. Painokäyriä seurataan neuvolassa ja tarvittaessa painon kehitystä seurataan tarkemmin.
Vauva 5kk mitat – Pituus
Viiden kuukauden ikäisillä vauvoilla alkaa jo olemaan muutaman sentin eroja sukupuolesta riippuen.
Vauva 5kk mitat – Mikä on normaali pituus:
- Tyttövauva 5kk, pituus: 61 – 69 cm
- Poikavauva 5kk, pituus: 63 – 72 cm
Täysimetetyn vauvan kasvu poikkeaa yleensä hieman korvikeruokitun kasvusta. Täysimetettyjen vauvojen paino lisääntyy hieman enemmän ensimmäisten kolmen kuukauden ajan verrattuna korvikeruokittuihin. Kolmesta kuukaudesta eteenpäin rintaruokitun ja rintaa sekä kiinteitä lisäruokia saavan lapsen kasvu puolestaan hidastuu, ja hän tuntuu kasvavan huonommin kuin korviketta saava lapsi. Myöhemmin rinta- ja korvikeruokittujen lasten väliset erot katoavat.
Vauva 5kk kehitys – Kädet, koordinaatio, liike
Viisikuisena vauvasi osaa monenlaisia asioita. Jotkut vauvelit saattavat lähteä tässä vaiheessa jo liikkeellekin. Toisille viiden kuukauden ikä voi olla turhauttava, kun mieli tekisi jo lähteä pidemmille tutkimusretkille, mutta motoriikka ei aivan vielä riitä. Varaudu keksimään paljon viihdykettä vauvallesi, sillä lattialla makoilu ja lelujen katselu ei välttämättä enää riitä pitämään tätä tyytyväisenä.
5kk ikäisellä vauvalla on kovat menohalut.
Vauva tarttuu reippaasti molemmilla käsillä esineisiin. Hän oppii siirtämään esineitä kädestä toiseen ja viemään niitä suuhunsa. Tällä tavalla hän tutustuu ympäristöönsä ja harjoittelee koordinaatiota. Liikkuminen alkaa kehittymään päivä päivältä enemmän ja vauva oppii kääntymään selältä vatsalleen sekä toisinpäin. Jotkut tosin saattavat kääntyillä jo aiemmin.
Viiden kuukauden ikäinen vauva
- Jäljittelee innokkaasti kuulemiaan ääniä.
- Tarttuu esineisiin kahdella kädellä ja vie ne suuhunsa.
- Voi jo kääntyä vatsalta selälleen ja päinvastoin.
- Kohottaa ylävartaloaan kyynärvarsien varassa.
- Löytää omat pikkuruiset varpaansa.
- Varaa jaloilla, kun hänet nostetaan pystyyn.
Sopivia leluja ovat pallo, keikkuvat, vieritettävät lelut sekä kevyet helistimet.
Näin tuet vauvan kehitystä
- Anna vauvalle isoja ja kevyitä leluja, joihin hän voi tarttua kaksin käsin.
- Nosta vauva syliin kyljen kautta, tukematta vauvan päätä.
- Anna vauvan olla päivittäin lattialla vatsallaan.
- Tuo vaippaa vaihdettaessa vauvan jalat hänen näkyvilleen tarttumisetäisyydelle.
- Kanna vauvaa sylissä siten, että vauva istuu vanhempansa lonkan päällä.
- Pue ja riisu vauva sylissäsi.
5kk vauva – Sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys
Vauva on yleensä oppinut ääntelemään, jokeltelemaan ja hän osaa hymyillä omalle peilikuvalleen. Oma peilikuva se vasta metka juttu onkin ja jaksaa naurattaa. Vauva rakastaa muiden lasten seuraa ja mahdolliset sisarukset jaksavat aina ilahduttaa pientä ihmistä.
Muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit tehdä 5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa:
- Vauvauinti: Nyt on viimeiset hetket aloittaa ohjattu vauvauinti, sillä sukellusrefleksi toimii yleensä alle 6kk ikäisellä vauvalla. Vesi stimuloi vauvan aisteja ja tukee liikkeitä eri tavalla.
- Muskari: Yleensä vauvat pitävät musiikista ja musiikkileikkikoulussa vauvalle loruillaan ja laulellaan samalla keinuttaen, hypellen tai leikkien.
- BabyBrasil: BabyBrasil on uudenlaista aikuinen-vauva -liikuntaa brasilialaisiin rytmeihin sovellettuna.
- Elokuviin vauvan kanssa: Nyt vauva pysyy vielä paikoillaan, mutta pian hän ryömii paikasta toiseen. Hyödynnä tilanne ja nauti elokuvista vauvakinossa.
Vauvasi kasvaa viikko viikolta tietoisemmaksi pieneksi ihmiseksi. Viiden kuukauden iässä hän osaa erottaa toisistaan kolme esinettä muodon, värin ja koon perusteella.
Vaivaako hampaiden tulo? Ensimmäiset maitohampaat puhkeavat yleensä 4-5 kuukauden iässä. Jos tuloaan tekevät hampaat kiusaavat vauvaa, pakastimessa jäähdytetty purulelu voi helpottaa lapsen oloa. Lue opas vauvan hampaiden puhkeaminen.
Vauva 5 kuukautta – Yöunet
5kk iässä vauvalla on jo biologiset valmiudet nukkua säännöllisessä vuorokausirytmissä. Toki yön aikana on useimmiten useita herätyksiä, mutta päivän ja yön ero on selvä. Monilla vauvoilla selkeä vuorokausirytmi on siis löytynyt. Vaikka päiväunia nukutaan vielä useassa jaksossa, pisimmät unijaksot sijoittuvat yleensä yöhön.
Jos unirytmi on epäsäännöllinen, voit alkaa johdatella lasta kohti säännöllistä rytmiä.
Lue tästä lapsen unen tarve – Opas hyviin unitottumuksiin
Viiden kuukauden ikäisen vauvan ruokailu
Täysimetys suositus on 6kk. Suurin osa vauvoista syö jo kiinteitä 5kk iässä, sillä vain 1% äideistä toteuttaa 6kk täysimetyssuositusta. Kiinteät ruoat aloitetaan maisteluannoksina aikaisintaan 4 kk ja viimeistään 6 kk iässä. Kaikki lapset tarvitsevat kiinteitä ruokia viimeistään 6 kk iästä lähtien.
Imetystä kannattaa jatkaa vähintään 1-vuotiaaksi vaikka vauva söisi kiinteitä.
On tärkeä muistaa, että maito on edelleen lapsen pääasiallinen ravinnonlähde vaikka kiinteitä jo maisteltaisiin. Kannattaa maistattaa mahdollisimman laajasti erilaisia kasviksia, hedelmiä ja marjoja vauvalla. Maisteluannokset annetaan imetyksen jälkeen ja lapsentahtista imetystä jatketaan.
Nokkamukin käyttöä voidaan alkaa harjoittelemaan.
Viljavalmisteita voi antaa vauvalle vähitellen 5–6 kuukauden iässä. Puuroja voi keittää hiutaleista, jauhoista ja suurimoista. Puurot kannattaa valmistaa täysjyväviljasta.
Ulkoile paljon 5kk vauvan kanssa
Raitis ilma tekee hyvää koko perheelle ja saattaa auttaa myös parempiin yöuniin. Vaunulenkeillä vanhemmat saavat liikuntaa ja samalla voi kuunnella vaikka äänikirjoja.
Vauvan kehitys artikkelisarja
- Vauva 1kk
- Vauva 2kk
- Vauva 3kk
- Vauva 4kk
- Vauva 5kk
- Vauva 6kk – Mitä seuraavaksi tapahtuu?
- Vauva 7kk
- Vauva 8kk
- Vauva 9kk
- Vauva 10kk
Lue myös vauvarokko – kolmen päivän kuume ja ihottuma
Lähteet: Vauvasta leikki-ikäiseksi / Gummerus, What to expect