lapset ja ilmastonmuutos

Lapset ja ilmastonmuutos – kuinka puhua aiheesta?

Lapset ja ilmastonmuutos – kuinka puhua aiheesta?

Tässä Lapset ja ilmastonmuutos -artikkelissa mainitut kirjat on saatu arvostelukappaleina Otavalta, Pieneltä Karhulta, Lasten Keskukselta, Karistolta, Innolta ja Mäkelältä.

Alle kouluikäisetkin lapset nappaavat tehokkaasti mielenkiintoisia sanoja aikuisten puheista ja uutisista. Koronavirus, sodat, työttömyys – ja ilmastonmuutos. Kaikki nämä ovat lapselle käsittämättömiä ja ehkä myös pelottavia asioita.

Vattenfallin vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan 6-16-vuotiaat lapset Suomessa ja Ruotsissa ovat huolestuneempia ilmastonmuutoksesta kuin sodan uhasta. Ilmastonmuutos on muodostunut nopeasti isoksi uhaksi ja se on osa myös lasten ja nuorten arkea. Tutkimuksen mukaan huoli ja tietoisuus asiasta kasvavat iän myötä.

Miten kertoa lapsille ilmastonmuutoksesta?

Sillä on väliä, miten puhumme seuraavalle sukupolvelle ilmastonmuutoksesta. Miten asiasta voi kertoa lapsen ikätasoisesti ilman, että se tuottaa turhia pelkoja ja toivottomuutta?

  • Älä korosta uhkakuvia ja pahimpia skenaarioita.
  • Kerro lapselle, millaisilla teoilla meistä jokainen voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
  • Vastaa lapsen kysymyksiin rehellisesti mutta pelkoa lietsomatta.
  • Lue lapsen kanssa aiheeseen liittyviä lastenkirjoja. Aiheeseen liittyvien kirjojen esittelyjä alempana.
  • Kerro lapselle, että aikuisetkaan eivät tiedä kaikkea ilmastonmuutoksesta ja että aikuisillakin on aiheesta erimielisyyksiä.
  • Älä tuputa tietoa.
  • Kuuntele, mitä lapselle on sanottavaa. Kysy, mitä mieltä hän on ja mitä ajatuksia hänelle herää.
  • Älä aseta lapsen harteille liian suurta vastuuta.
  • Kiinnitä lapsen kanssa yhdessä huomiota hyviin ilmastotekoihin ja -valintoihin.
  • Pysy realistisen toiveikkaana ja ratkaisukeskeisenä.

lapset ja ilmastonmuutos

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (2021), Into

Aika matka! on todella tuhti tietopaketti, jossa riittää tutkittavaa ja keskusteltavaa. Ainakin oma lapseni on joskus pohtinut sitä, että olisi kivempi jos ikävästi pistäviä ampiaisia ei olisi ollenkaan olemassa. Selitykseni ekosysteemistä jäivät ehkä hieman etäisiksi, vaikka lapselle jäi kai mieleen, että pienet ja ärsyttävät herhiläisetkin ovat tärkeitä. Tässä kirjassa selvitetään luonnon monimuotoisuuteen liittyviä aiheita juurta jaksain, ja myös aikuinen voi oppia tai ainakin päivittää tietojaan aiheesta.

aika matka laura ertimo mari ahokoivu

Johanna Lumme: Viidakon väki ja ihmeellinen sininen (2021), Otava

– Minä en salli, että merta kiusataan! Raita huudahti ja ponnahti pystyyn. – Minä haluan, että meri voi hyvin! Voinko minäkin auttaa?

Tässä lasten kuvakirjassa on runsaasti erilaisia tärkeitä ja lapsia puhuttelevia teemoja. Kirjassa käsitellään erityisesti kiusaamista ja aihe tuodaan koulukiusaamisesta myös luonnon kiusaamiseen. Kun eläinlapset käyvät koulua, kiinnostuu Raita-seepra luonnonsuojelusta. Samaan aikaan aikuiset miettivät somettamista ja yritysstrategioitaan.

Kirja on ihanan värikäs ja kuvituksesta löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Luonnonsuojelunäkökulma keskittyy roskaamiseen ja siihen, miten meressä ajelehtivat roskat voivat aiheuttaa eläimille. Tämä on pienille lapsille sopivan konkreettinen ja helposti käsiteltävä lähestymistapa.

viidakon väki ja ihmeellinen ihminen

Leena Hietamies: Adamin ja Edamin Kommando-Osasto (2021), Pieni Karhu

Adam ja Edam ovat metsähiiriä, jotka keräilevät syödäkseen metsän antimia. Hiirien seikkailuissa tulee esiin monenlaisia luonnonsuojeluun ja roskaamiseen liittyviä aiheita. Jos ihminen heittää maahan palavan savukkeen, se voi näyttäytyä hiiren näkökulmasta suurena savupommina. Tarinassa hiiret löytävät myös monenlaisia muita roskia: nenäliinoja, karkkipapereita ja maskeja. Vaikka pienetkin hiiret saavat ahkeruudella ja kekseliäisyydellä paljon hyvää aikaan, tarvittaisiin siivousurakkaan myös isompia ja vanhempia, eli ihmisiä.

Kirjassa on myös tietolaatikoita, joista voi lukea erilaisista eläimistä ja siitä, miten erilaiset roskat vaikuttavat luontoon ja sen puhtauteen. Kirjan lopusta löytyy ”Kommando-Opas”, joka kehoittaa esimerkiksi laittamaan roskat roskikseen, keräämään myös muiden heittämiä roskia ja kunnioittamaan kasveja ja eläimiä.

Kirja sopii hyvin luettavaksi alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten kanssa.

adamin ja edamin kommando-osasto

100 asiaa maapallon pelastamisesta (2021), Lasten Keskus

Planeettamme tarvitsee pelastamista ja 100 asiaa maapallon pelastamisesta kertoo keinoja siihen. Kirjan kirjoittamiseen, kuvittamiseen ja taittamiseen on osallistunut lähes kolmekymmentä asiantuntijaa ja ammattilaista. Tuloksena on vaikuttava kokonaisuus maapallon hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen liittyvistä aiheista.

Kirjan sivut ovat täynnä väriä, kuvia ja tietoa. Kirja on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta myös aikuinen ammentaa tästä kirjasta runsain mitoin. Aiheita lähestytään oivaltavasti, monipuolisesti ja ratkaisukeskeisesti. Se ei lisää ilmastoahdistusta, vaan antaa toivoa ja tuoreita ideoita. Arvioin, että kirja sopii parhaiten koululaisille, etenkin yläkoululaisille.

100 asiaa maapallon pelastamisesta

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Puuhakirja ilmaston pelastajille (2021), Into

Puuhakirja ilmaston pelastajille pohjautuu Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu -lasten tietokirjaan (2019).

Puuhakirjan tehtävät on jaettu kevyisiin pähkinöihin, pohdinta- ja selvitystehtäviin, lähde liikkeelle -tehtäviin, taidepausseihin ja yhdessä tehtäviin puuhiin. Kyseessä ei ole mikään pikkulasten väritysvihko, vaan voisin nähdä kirjan jopa alakoululaisten koulukirjana.

Tutkimme puuhakirjaa ekaluokkalaiseni kanssa ja totesin, että parhaan hyödyn saa kun kirjaa tutkii yhdessä aikuisen kanssa. Joitain asioita lapsi toki voi omatoimisestikin oivaltaa, ainakin jos kyseessä on hieman isompi koululainen. Ekaluokkalainen kuitenkin tarvitsee tehtävien kanssa vielä runsaasti apua ja ohjeistuksia.

Parasta kirjassa on monipuoliset tehtävät ja aiheet. Tässä puuhakirjassa tekeminen ei rajoitu kynän käyttöön, vaan se kannustaa lasta myös esimerkiksi soittamaan isovanhemmille, tutkimaan ympäristöä, maistamaan erilaisia kasvisruokia ja ottamaan selvää erilaisista asioista. Tietoa karttuu runsain määrin ja kirja opastaa katsomaan laajaa ilmastonmuutosaihetta monelta eri kantilta.

ihme ilmat puuhakirja ilmaston pelastjille

lapset ja ilmastonmuutos

Tiina Nygård & Marjo Nygård: Hulivili ja oikkuileva ilmasto (2020), Mäkelä

Hulivili ja oikkuileva ilmasto kertoo Hulivili-lapsesta ja hänen kesänvietostaan. Hulivili kasvattaa hyötykasveja siemenistä ja kummastelee, miksi säätilat ovat niin oikukkaita.

Kirjan opettavainen kohta liittyy Irmeli-etanan tarinointiin ilmastonmuutoksesta ja siihen vaikuttavista asioista. Ilmastonmuutos kasvihuoneilmiöineen on selitetty lapsentasoisesti ja konkreettisesti. Kauhukuvia ei maalailla, vaikka tarinassa tehdään selväksi, ettei ilmastonmuutos ole missään nimessä hyvä asia.

Kirjassa on toiveikkuutta ja siinä korostetaan jokaisen mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastoon. Tämä on juuri se, miten ilmastonmuutos pitäisikin esittää lapsille. Jos tilanne nähdään toivottomana, se lamaannuttaa ja aiheuttaa välinpitämättömyyttä. Tärkeää on korostaa jokaisen vaikutusmahdollisuuksia ja pientenkin hyvien valintojen tärkeyttä.

lapset ja ilmastonmuutos hulivili ja oikkeuileva ilmasto hulivili ja oikkuileva ilmasto

Jeanette Winter: Kotimme on tulessa (2020), Karisto

Jeanette Winterin kirjoittama ja kuvittama Kotimme on tulessa on kertomus Greta Thunbergista. Siinä kerrotaan Gretan tarina hiljaisesta takarivin tytöstä kaikkien tuntemaan ilmastoaktivistiin.

Gretan elämä muuttui sinä päivänä, kun opettaja kertoi koulussa ilmastonmuutoksesta.

Asiaa tutkittuaan Greta päätti mennä koululakkoon ilmaston puolesta. Erinäisten vaiheiden jälkeen tämä yhden tytön mielenilmaus poiki maailmanlaajuisen lasten ja nuorten ilmastomarssin.

Kirjassa on vahva viesti lukijalle: Kuuletko sinä? Mitä sinä aiot tehdä? Kysymykset puhuttelevat myös aikuisia.

Kirjan sanoma on siinä, että tulevaisuus on meidän jokaisen vastuulla. Kenelläkään ei ole varaa olla vapaamatkustaja.

Greta ei säästele sanojaan, eikä aliarvioi jokaisen vastuutta ja vaikutusta ilmastonmuutoksessa. Kirjan henki on vaikuttava ja jopa pelottava. Siksi kirjaa kannattaa lukea vasta kouluikäisten tai sitä vanhempien kanssa. 

Kotimme on tulessa on erityisen hyvä kirja luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa.

ilmastonmuutos ja lapset kotimme on tulessa

lapset ja ilmastonmuutos

Valentina Camerini: Gretan tarina (2019), Into

Myös tämä kirja on nimensämukaisesti tarina Gretasta. Kirjassa ei ole juurikaan kuvia, mutta teksti on helppolukuista. Se sopii erityisen hyvin lukemaan oppineille peruskouluikäisille.

Kirja alkaa mielenkiintoisella kuvauksella siitä, miten yhden tytön aloittama koululakko laajenee ja saa pikku hiljaa enemmän ja enemmän huomiota.

Toisessa kappaleessa kerrotaan miten Greta kiinnostui ilmastonmuutoksesta ja miten hän yritti vaikuttaa asioihin ennen koululakon aloittamista. Samalla kerrotaan myös Gretan Aspergerin oireyhtymästä, joka osaltaan selittää Gretan omistautuneisuuden ja suuren tietomäärän.

Kirja jatkuu Gretan tarinaa aina vuoteen 2019 asti. Paljon ehtii tapahtua lyhyessä asiassa. Olen kuitenkin varma, että Gretan tarina on vasta alussa. Hän on vuonna 2020 vasta 17-vuotias ja tulee saamaan vielä paljon hyvää aikaan.

Kirjan lopussa on perustietoa ilmastonmuutoksesta, sanastoa ja vinkkejä ekologisiin valintoihin.

gretan tarina

ilmastonmuutoksesta kertominen

Lapset ja ilmastonmuutos – muita kirjoja

  • Barrows, A. & Blackall, S. 2015. Isa+Bea maapallon asialla. Twinsy.
  • Bondestam, L. 2020. Elämäni pohjalla. Yksinäisen aksolotlin tarina. Teos.
  • Ertimo, L. & Kontinen, S. 2020. Lumotun maan kartasto. Tarinoita muuttuvalta planeetalta. S&S.
  • Keränen, A. 2018. Lossi-Lassi etelänavalla. Tammi.
  • Korolainen, T. & Palin, M. 2020. Sara ja kadonneet sateet. Karisto.
  • Murphy, G. 2008. Ilmastonmuutos. Mitä voin tehdä? Tammi.
  • Sundsten, B. & Jäger, J. 2009. Nuorten ilmastokirja. Mäkelä.
  • Tucker, Z. & Persico, Z. 2020. Rohkea tyttö ja jättiläiset. Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta. Lasten Keskus.

Lue lisää:

Hyvä vanhemmuus – mitä se on ja mitä se vaatii?

Tekemistä lasten kanssa kotona – vinkit pienten ja isompien lasten kanssa

Lasten turvaistuin – opas turvalaitteen ostajalle

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös