endometrioosi

Endometrioosi – voimakas kuukautiskipu ei ole normaalia

Endometrioosi – Raskaaksi endometrioosista huolimatta

Seurustellaan, ostetaan yhteinen koti, mennään naimisiin ja saadaan lapsia: näin helposti elämän voi suunnitella, mutta useimmiten matkaan tulee myös mutkia (kuten endometrioosi).

On kesä 2014, olen 28-vuotias. Olen juuri saanut alavatsaan kohdistuvan voimakkaasti lamaannuttavan kipukohtauksen. Tämä on jo kolmas laatuaan: ensimmäinen vei minut ambulanssilla sairaalan päivystykseen.

Tähän kipuun ei tunnu auttavan mikään särkylääke. Kun kipukohtaus menee ohi, itken onnesta ja helpotuksesta, en ole eläissäni tuntenut mitään niin kamalaa.

Kohtauksesta toipuminen vie kuitenkin joka kerta muutaman päivän, syöminen ja käveleminen ovat täyttä tuskaa ja vatsa tuntuu syöpyneeltä.

Kolmannen kohtauksen jälkeen ihmettelen ääneen, että onko tämä enää normaalia. Päätän varata ajan gynekologille kun tajuan, että kohtaus tulee kuukautisten yhteydessä.

Gynekologin ultraäänitutkimus paljastaa, että minulla kasvaa oikeassa munasarjassa viiden senttimetrin mittainen endometriooma. Voimakkaat kipukohtaukset ovat johtuneet endometriooman eli munasarjan kystan puhkeamisesta.

Lääkäri puhuu, että kyseessä on jokin kummallinen endometrioosi – olen shokissa enkä ymmärrä kysyä lisää.

endometrioosi koru

Kaikki tytöt varmasti muistavat sen päivän kun kuukautiset alkoivat. Omani alkoivat ollessani 13-vuotias. Kuukautiset olivat heti alusta lähtien todella kivuliaat ja runsaat. Monet sanoivat, että kuukautiset voi vähän sattua ja niihin kannattaa ottaa särkylääkettä.

”Muistan, kuinka yläasteella jouduin kesken tunnin poistumaan luokasta kirjaston sohvalle lepäämään, koska kuukautiskipuni olivat niin pahat.”

Toisena päivänä opettaja joutui viemään minut kesken koulupäivän kotiin. Näistä tapauksista sekä äidin neuvoista oppineena yritin aina ottaa särkylääkettä ennen kuin kipu yltyi liian pahaksi. Äiti osasi neuvoa, koska oli itsekin kärsinyt kovista kuukautiskivuista.

Läheskään aina se ei onnistunut, ja olinkin lähes joka kuukausi kaksinkerroin kivusta. Helpotus tuli, kun menin hakemaan neuvolasta apua kipuihin ja lääkärin suosituksesta aloitin Yasmin merkkisten e-pillereiden käytön kipujen hoitoon.

Endometrioosi – mikä se on?

Sairastan kroonista sairautta nimeltä endometrioosi. Endometrioosi on kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella esimerkiksi munasarjoihin, munanjohtimiin sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoille.

Endometrioosi on yksi yleisimmistä naistentaudeista, sillä sitä sairastaa jopa 10-15 % hedelmällisessä iässä olevista naisista: Suomessa endometrioosia sairastaa jopa 200 000 naista. Sairaus diagnosoidaan usein ensin väärin tavallisiksi kuukautiskivuiksi, tulehdukseksi ja toiminnallisiksi vatsavaivoiksi. Näin kävi minunkin kohdalla.

Diagnoosiviive on keskimäärin 6-9 vuotta, minulla se oli 15 vuotta. Jälkeenpäin ajateltuna luulisi, että olisin tuon 15 vuoden aikana tavannut edes yhden ihmisen, joka olisi osannut kertoa minulle, että voimakas kuukautiskipu ei ole normaalia eikä sen tule olla osa naisen elämää.

Suurin endometrioosin tuoma haaste tällä hetkellä on epätietoisuus sairaudesta: huolestuttavan suuri osa terveydenhuollon ammattilaisista ei joko tiedä sairaudesta tai ei muista syistä ohjaa voimakkaista kuukautiskivuista kärsiviä naisia endometrioositutkimuksiin.

Endometrioosipesäkkeet käyttäytyvät samantapaisesti kuin kohdun limakalvo. Pesäkkeet reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun.

Estrogeenitason kohotessa pesäkkeet paksuuntuvat ja vatsaontelossa vuotava veri ärsyttää ja tulehduttaa viereisiä kudoksia, jonka seurauksena voi muodostua arpikudosta ja elimiä toisiinsa liimaavia kiinnikkeitä.

Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja saattaa aiheuttaa lapsettomuutta. Se on myös usein perinnöllinen. Endometrioosin aiheuttajaa ei tunneta eikä lopullista parantavaa hoitoa sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.

Tuntuu kauhealta elää sairauden kanssa minkä syytä eikä parannuskeinoa tunneta. Sairauden, joka tunnetaan huonosti, ja joka leviää elimistössä syövän lailla.

Näistä seikoista huolimatta olen oppinut elämään sairauteni kanssa, ja sen myötä olen myös oppinut paljon.

Toiseksi eniten minua on opettanut äitiys: olen erittäin onnellinen ja kiitollinen saadessani kuulua niihin onnekkaisiin keille on suotu lapsi tästä sairaudesta huolimatta. Muutenkin elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvä.

Elimistöstäni saatiin poistettua endometrioosin aiheuttamia pesäkkeitä leikkauksessa lokakuussa 2014. Leikkausta seurannut nopea raskaus, synnytyksen jälkeen asennettu hormonikierukka sekä edelleen jatkuva imetys ovat pitäneet kuukautiset, ja endometrioosin kivuliaat oireet, poissa.

Silloin tällöin alavatsassa tuntuva kaino kipu muistuttaa sairaudesta, mutta muuten sairaus ei enää hallitse elämääni tai mieltäni niin kuin ennen.

endometrioosi lapsi

Olen omalla pienellä panoksellani yrittänyt levittää endometrioositietoutta Endometrioosiyhdistyksen vapaaehtoistoiminnan kautta sekä kirjoittamalla Elämää endon kanssa -blogia.

Sairauden myötä olen oppinut pysähtymään, keskittymään itseeni ja omaan hyvinvointiini. Olen oppinut ettei elämää voi suunnitella, vaan on elettävä päivä kerrallaan, läsnä tässä hetkessä. Kiireetön aika pienen poikani kanssa höpsötellen, leikkien ja nauraen on parasta mitä tiedän.

”Minä annoin sinulle elämän mutta sinä näytit minulle elämän tarkoituksen.”

Kuka on kirjoittaja?

Emmi Benson, 30-vuotias keravalainen 1-vuotiaan pojan äiti. Järjestötoiminnan ammattilainen. Joogaa ja erilaisia mielen ja kehon hyvinvoinnin keinoja rakastava nainen, jonka intohimoina ovat maailman ihmettely ja parantaminen sekä kutsumuksen löytäminen yhä uudelleen.

Löydät minut täältä: Elämää endon kanssa -blogi.

Vieraskirjoittaja

Haluatko olla mukana kertomassa tarinasi sivustollamme? Ota yhteyttä meihin rohkeasti joko yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse info(a)lapsiarkea.com

Takaisin ylös