Raskausviikko 20 – RV 20 opas
Raskausviikko 20 (RV 20) merkitsee toisen raskauskolmanneksen puoliväliä. Olet siis päässyt raskautesi puoleen väliin: onneksi olkoon!
Matka on varmasti ollut ikimuistoinen, joskaan ei ainoastaan positiivisessa merkityksessä.
Olet kuitenkin selviytynyt pahimmista raskausajan oireista, joten olet jo voiton puolella.

Vaikka tunnetkin vielä erilaisia raskausajan oireita, alkaa olosi kuitenkin todennäköisesti jo olemaan ihan siedettävä.
Ja hyvä niin, sillä 20. raskausviikolla tapahtuu vauvasi suhteen taas paljon kehitystä.
Raskausviikko 20 – Oireet ja kehon muutokset
Monet naisista, joilla on sirompi vartalo, alkavat tässä vaiheessa raskautta tuntea tiettyjä haasteita hengityksensä kanssa.
Vauvan kasvu on tullut siihen pisteeseen, että se painaa sisäelimiä juuri sen verran, että hengityksesi vaikeutuu.

Kohtusi yläosa on samansuuntaisesti napasi kanssa ja olet todennäköisesti saanut kannettavaksesi noin kuusi kiloa raskauskiloja.
Raskausviikosta 20 (RV 20) eteenpäin tulet saamaan viikoittain noin puolikiloa lisää painoa. Lantiosi siis jatkaa kasvuaan ja lisäksi ruoansulatusvaivat, närästys, kutina ja ummetus pitävät sinulle seuraa entistä useammin.
Lisäksi käyt tällä hetkellä jo muutenkin vessassa ylimääräisiä kertoja.
On tärkeää, että ruokavaliosi sisältää runsaasti rautaa, koska vauvasi käyttää suuren osan saamastasi raudasta.
Tummat hedelmät sekä vihannekset, kananmunat, kana, kuivatut hedelmät, vehnänalkiot, kaurapuuro, pinaatti ja muut lehdelliset vihannekset ovat hyviä raudan lähteitä.
Raudan puute voi aiheuttaa monia raskaushuolia (muun muassa anemiaa sekä ennenaikaisen synnyttämisen riskin), joten pidän todella huolta raudan saannista.
Vauvan kehitys raskausviikolla 20
Vaikka vauvasi hurjin kasvuvauhti on hieman hidastunut, on se ehtinyt kasvaa jo noin 16 senttimetrin pituiseksi painaen noin 250-300 grammaa.
Tästä viikosta eteenpäin vauvan kasvu taas kiihtyy.

Alat varmasti jo pikku hiljaa tuntea vauvasi liikkeitä, kun se kokeilee kohtusi rajoja. Vauvan keuhkot eivät ole vielä täysin kehittyneet, vaikka hän hengittääkin.
Tummanvihreätä tarttuvan tuntuista lapsenpihkaksi kutsuttua ainetta alkaa syntyä näihin aikoihin. Lapsenpihka koostuu solupoistumasta ja lapsivedestä, jota on nielty ruoansulatusta edistävänä eritteenä.
Raskausviikko 20 aikana vauva on edelleen haituvan peitossa ja päänahkaan alkaa kasvaa hiusta.
Nyt korvat toimivat täysin itsenäisesti, joten kannattaa viettää aikaa rauhallisen hiljaisissa ympäristöissä. Varsinkin, kun vauva nukkuu tällä hetkellä jopa 20 tuntia vuorokaudessa.
Vinkit raskausviikolle 20
Nyt on hyvä alkaa miettiä jonkinlaista synnytyssuunnitelmaa, joka pohjautuu omiin mieltymyksiisi.
Kannattaa miettiä etukäteen, kuinka haluaisit synnytyssairaalan henkilökunnan toimivan mahdollisessa hätätapauksessa.

Näitä asioita on hyvä alkaa miettiä, samalla kun saat synnytysvalmennuksissa tietää esimerkiksi erilaisista synnytyskivunlievittäjistä.
Tällä tavoin tunnet olosi rauhalliseksi, kun ei tule yllätyksiä. Raskausviikko 20 voi olla myös hyvää aikaa hankkia vauvakirja, johon voit kirjata raskauden aikaisia tuntemuksiasi.
Jatka liikkumista normaaliin raskausajan tapaasi. Muista myös terveellisen ruokavalion merkitys sinulle ja vauvallesi.
Katso nämä seuraavaksi:
(Lähteet: Gravid.se; 1117.se; Pregnancycorner.com; Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)