runoja elämästä

Runoja elämästä – Saippuakuplia kaarlensillalla on valokuvan ja runon yhteistyötä

Runoja elämästä – Saippuakuplia kaarlensillalla yhdistää valokuvan ja runon yhtenäiseen teokseen

Minä ja mieheni päätettiin tehdä yhdessä kirja. Kirjan ideana oli yhdistää minun ruonojani miehen kuviin. Yksi huomioitava seikka on, että päätimme käyttää vain kuvia joita hän on ottanut ennen tapaamistamme ja suurinosa runoista on myös siltä ajalta. Runoja elämästä, joista osa on valoisampia ja osa hämäriä ja eksyneitä. Ne ovat kuvia valosta hämärän sylissä.

Kuvat ja runot ovat siis yksittäisiä teoksia jotka kuitenkin puhuvat samaa kieltä, kaksi samankaltaista sielua ovat löytäneet toisensa. Kirja on siis samalla eräänlainen rakkaustarina jossa kaksi ajelehtijaa löytää toisensa ja samalla myös heidän taiteensa löytää kumppanin.

 

runoja elämästä

 

Kirja on siis runoja elämästä, monella eri tasolla.

Mieleni impressionisti etsii kohtaa
jossa valo ja varjo yhtyy
se muuttuu lakkaamatta
ja kauneutta  siinä
on katsoa aina vähän ohi

 

Runoja elämästä ja vähän rakkaudesta

Kirjan julkaisi Reuna-kustantamo ja siitä on nyt kaksi vuotta. Saippuakuplia kaarlensillalla valmistui vuodessa, mutta me olimme tehneet vuosia töitä sen eteen omilla saroillamme, autuaan tietämättä toisistamme.

Tämä tuntuu nyt ihan uskomattomalta, niin kuin sekin että asuimme vuosia ennen kohtaamistamme vain parin sadan metrin päässä toisistamme. Käytimme samaa pikkukauppaa, samoja reittejä, mutta toisiamme emme olleet tavanneet koskaan!

runoja elämästä

 

Ovi aukesi
tuli kevät
ikkunan takaa kuului
linnun laulua
kirjan sivu kääntyi
pelkästä tuulen
kuiskauksesta

kaikki on valmista
”vihdoinkin”
me nauroimme
kuin olisimme  muka
tienneet
toisistamme 
kaikkien niiden
suljettujen ovien takana

 

Sitten tuli vappuaatto ja me kohtasimme. Tästä voisin kiittää pitkää jonoa, ja sitä että pysähdyin juuri oikealle kohdalle. Ja sitä, että Toni oli aikeissa lähteä,mutta ei vielä ehtinyt tehdä sitä ja että itse menin kyseiseen yökerhoon vaikka en ollut kovin innostunut.

Niin pienestä oli kiinni tämä kohtaaminen. Kaikki alkoi sanasta ”moikka” Kuukauden päästä meillä oli ensi treffit puiston nurmikolla ja niillä me olemme vieläkin.

Siksi hääpäiväkin on vappuaattona ja kihlapäivä, niin ja se laskettuaikakin oli, mutta saimme tyttären syliin jo vähän aiemmin.

Saippuakuplia kaarlensillalta löytyy muuten täältä.

Vaatii uskallusta
olla varma
lukita vastaus ja heittää  taivaalle
rohkeutta katsoa
kuinka tuuli puhaltaa sen pois
eikä sitä enää ole

päätös on helppo
mutta
pysyä siinä
peloistaan huolimatta
se on jo jotain

(Sinan runo)

 

 

 

 

Jenni Skyttä-Forssell

Kirjoittaja on kolmen tytön äiti ja Lapsiarkea Median sisällöntuottaja sekä bloggaaja.

Aikaan sidotut -blogi käsittelee arjen asioita pohtivalla ja herkällä otteella.
Jennille tärkeitä asioita ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi arjessa sekä itsensä huomioon ottaminen kiireen keskellä.
Ruuhkavuosien reseptit (Ruuhkikset) taas tarjoaa reseptejä ja vinkkejä kiireisen arjen keskelle.

Haluatko jakaa oman hyvän fiiliksesi avaimet?

Ota yhteyttä: jenni@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös