Venla

Venla

Venla ja sen muut muodot Vendela ja Vendla ovat saksalaisperäisiä nimiä, joiden arvellaan jalkautuneen Suomeen sekä Ruotsiin viimeistään 1600-luvulla.

Venla_nimi
(Kuva: thejbird @ Flickr Creative Commons)

Nimi tulee saksalaisella kielialueella slaaveista käytetystä nimityksestä Vendela, joka tarkoittaa vendiläistä naista.

Venla-nimi tulee miehen nimestä Wendel

Henkilönimenä alkuperäinen versio on ollut miehen nimi Wendel, Wendelin sekä Wendelinus. Wendel oli erakkopyhimys, joka eleli 500–600-luvun taitteessa Koillis-Ranskassa Vogeesien vuoristossa. Pyhimys Wendelin muistopäivää vietetään 20.10.

Vaikka esimerkiksi Ruotsissa Wendel on esiintynyt vain miehen nimenä, on se Saksassa ollut myös naisen nimi. Naisen nimi Wendel on taipunut myös muotoihin Wanda, Wendi ja Wendy. Wendystä tuli kuuluisa nimi englantilaisen James Barrien kirjoittaman lastennäytelmän Peter Panin (1904) myötä.

Venlan nimipäivä

Suomen almanakassa Venla on ollut eri muodoissa eri päivinä. Nimestä on aiemmin käytetty muotoja Vendela, Wendela, Wendla, Vendla ja Wenla.

Wendlan päivä oli Suomen almanakassa 2.6. ajalla 1816–1889. Sittemmin samalla paikalla oli Wenlan päivä ja vuodesta 1908 lähtien käytössä on ollut muoto Venla.

Venlan suosio kasvussa

Väestörekisterin etunimitilaston mukaan Suomessa on yhteensä 8255 Venla-nimistä naista.

Nimen suosio on koko ajan kasvussa: kun 60–80-lukujen välissä nimen sai vain noin 120 tyttölasta, on viimeisen viiden vuoden aikana jo 2270 tyttöä nimetty Venloiksi.

(Lähteet: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY, 2004)

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös