Turkkilaiset nimet

Turkkilaiset nimet

Turkkilaiset nimet annetaan yleensä Turkissa turkkilaisille lapsille, mutta kiinnostus niitä kohtaan muuallakin maailmassa on alkanut yleistyä. Tämä johtuu tottakai osittain siitä, että turkkilaiset yhteisöt ovat kasvaneet suuremmiksi ja suuremmiksi monissa maissa, kuten myös pohjoismaisissa kaupungeissa. Lähes jokainen meistä on tänä päivänä käynyt turkkilaisessa ravintolassa syömässä ja jopa samalla tutustunut paikan turkkilaiseen omistajaan, joka puhuu täydellistä suomea.

Turkkilaisia nimiä
(Kuva: Raindrop Turkish House@FlickrCreativeCommons)

Itse asiassa yhä useammat turkkilaiset asuvat Suomessa jo useammassa sukupolvessa ollen täysin suomalaisia. Heidän perheensä on täysin suomalainen ja lapsen nimi voi muistuttaa omista juurista. Suomalaiset ovat myös avartaneet matkailutottumuksiaan ahkerasti viime vuosikymmeninä, joten Turkin aurinkokohteet ovat tulleet tutuiksi myös sitä kautta. Samalla myös kiinnostuksen kohteeksi ovat tulleet turkkilaiset nimet, jotka ovat ilman muuta kaunis poikkeus kuten myös kreikkalaiset nimet.

Turkkilaisia nimiä

Turkkilaisia nimiä on jännä katsella jo siinäkin mielessä, että on usein melko haasteellista kertoa onko kyseessä pojan vai tytön nimi. Välillä nimi soveltuu sitäpaitsi sekä tytölle että pojalle, mikä tekee tehtävästä vielä vaikeamman. Turkkilaisille asia voi olla itsestään selvyys, mutta yritäpä sinä arvuutella tätä asiaa esimerkiksi alla olevasta lista, joka koostuu molemmille sukupuolille soveltuvista nimistä.

  • Akay
  • Ilkay
  • Sevilen
  • Yagmur
  • Deniz
  • Kiral
  • Ugur
  • Yildiz
  • Gunesh
  • Ruzgar
  • Umut

Tässä lienee muuten syytä tehdä vielä sekin ero selväksi, että kaikki Ekin baarit tai Ekin kioskit eivät siis välttämättä ole suomalaisen Ekin kioskeja ja baareja, vaan välillä niiden omistaja voi olla syntyperiään turkkilainen Ekin. Tietyllä tapaa turkkilaisten nimet ovat kuitenkin niin erilaisia kuin meidän suomalaisten, että näitä turkkilaisia nimiä on haasteellista miettiä, kuinka niiden oikeaoppinen lausuminen menisi.

Turkkilaisia tytön nimiä

Tässä on lyhyt lista turkkilaisia tytön nimiä, joiden avulla saat kuvan siitä miltä ne näyttävät ja kuulostavat. Jotkut näistä ovat myös sukunimi, kuten esimerkiksi Yildiz.

  • Akay
  • Altin
  • Aysel
  • Begum
  • Canan
  • Damla
  • Deniz
  • Doga
  • Ece
  • Ekin
  • Gunesh
  • Hatice
  • Llayda
  • Ilkay
  • Inci
  • Ishik
  • Kadri
  • Kiral
  • Meltem
  • Ruzgar
  • Saadet
  • Sema
  • Sevda
  • Sevgi
  • Sevilen
  • Suna
  • Ugur
  • Umay
  • Umut
  • Yagmur
  • Yildiz

Eivätkö olekin kauniita? Kaikki riippuu tietenkin varmaan omasta suhteestaan Turkkiin, mutta ainakin ovat eksoottisia. Turkkilaisia naisten nimiä on ihan kiva katsella jo pelkästään vaihtelunkin vuoksi.

Turkkilaisia pojan nimiä

Turkkilaisia pojan nimiä löytyy myös pienehkö lista, jota voit katsella tästä:

  • Aba
  • Alp
  • Aslan
  • Demir
  • Gokmen
  • Ilkay
  • Kiral
  • Ugur
  • Yildiz
  • Abay
  • Alperen
  • Bash
  • Deniz
  • Gunesh
  • Irem
  • Ruzgar
  • Umut
  • Zeki
  • Akay
  • Altan
  • Can
  • Ender
  • Hasad
  • Ismet
  • Sevilen
  • Yagmur

Tästä löytyy myös nimiä, jotka ovat myös sukunimiä, kuten esimerkiksi Yildiz. Lisäksi esimerkiksi Kadri taitaa löytyä myös virolaisista nimistä, jotka ovat myös todella näkyvä osa meidän suomalaisten arkea. Samalla tapaa kuin pikku hiljaa saamme nähdä myös turkkilaisia miesten nimiä yläasteen luokkaluetteloissa.

Katso myös nämä:

Takaisin ylös