Raskausviikko 16 – rv 16

Raskausviikko 16 – RV 16 opas

Raskausviikko 16 (RV 16) on sitä toisen raskauskolmanneksen aikaa, kun vauvaasi tarkkaillaan, jotta saadaan varmuus sen terveydestä.

Vanhempien on aina huojentavaa saada tietää, että oma lapsi vaikuttaa kaikin puolin terveeltä.

Tässä vaiheessa raskautta seurataan kuitenkin tarkasti kaikkia mahdollisia merkkejä esimerkiksi kromosomihäiriöistä.

Raskausviikko 16
(Kuva: Steve Snodgrass@FlickrCreativeCommons)

Raskausviikko 16 – Oireet ja kehon muutokset

Suurin muutos, jonka tulet huomaamaan 16. raskausviikolla on se, että rintojesi ulkomuoto ja koko tuntuvat hyvin erilaiselta kuin ennen raskautta.

Maitorauhaset aloittavat tuotantonsa ja niinpä myös suonet näkyvät entistä selvemmin, kun verenkierto vauhdittuu.

Raskausviikko 16 oireet
(Kuva: David Pursehouse@FlickrCreativeCommons)

Näinä aikoina voit tuntea lisääntynyttä painoa kohdussasi, sillä lantiosi venyy valmistautuessaan synnytykseen.

Myös raskausajan selkäkivut ovat alkamaisillaan, sillä tässä vaiheessa useimmilla naisilla on kuitenkin jo ylimääräisiä raskauskiloja kannettavanaan.

Vauvan kehitys raskausviikolla 16

RV 16 aikana vauvasi on jo yli kymmenen senttimetrin kokoinen ja painaa pian sata grammaa. Sen kasvojen lihakset kehittyvät vauhdilla, mikä mahdollistaa erilaiset ilmeet vauvan kasvoilla.

Raskausviikolla 16 vauvan sukupuolen pystyy myös näkemään. Nyt sukupuolielimet ovat täysin kehittyneet ja ne ovat lääkärille helposti havaittavissa ultrassa.

Kun vauvasi kasvu jatkuu, voit pian alkaa tuntea myös hänen liikkeitä vatsassasi. Yleensä ensimmäiset liikkeet voi tunnistaa raskausviikosta 16 eteenpäin.

Raskausviikko 16 kehitys
(Kuva: davidd@FlickrCreativeCommons)

Tähän asti vauvasi on suojellut silmiään valolta, mutta nyt tässäkin alkaa tapahtua valtavaa kehitystä. Hän hengittää nyt omillaan pystyen hengittämään lapsivettä sekä sisään että ulos.

Vauvan ihon alle alkaa kehittyä rasvaa, joka toimii ikään kuin lämmikkeenä.

Virtsa- ja verenkiertojärjestelmät toimivat ja vauvasi pystyy pumppaamaan toistakymmentä litraa verta päivittäin.

Vinkit raskausviikolle 16

Muistathan äitiysneuvolassa kertoa kaikista ajatuksistasi sekä mahdollisista peloista, tunteista, kivuista tai muista oireista, joita sinulla kenties on ollut.

Tässä vaiheessa raskautta on täysin normaalia, että sinua välillä vihloo vatsan seutuvilta.

Tästä lääkärin kanssa jutteleminen antaa sinullekin varmuuden siitä, että kaikki on kunnossa. Samalla lääkäri voi varmistaa, että kipu johtuu nimenomaan kohdun kasvamisesta.

Raskausviikko 16 vinkit
(Kuva: Knar Bedian@FlickrCreativeCommons)

Raskausviikko 16 voi olla hyvä aika hankkia mukavat rintaliivit ja kenties joitakin väljän mukavia äitiysvaatteita, sillä muun muassa rintasi ovat kasvaneet huomattavasti raskauden alkuajoista alkaen.

Katso nämä seuraavaksi:

(Lähteet: Gravid.se; 1117.se; Pregnancycorner.com; Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)
Takaisin ylös