Vesa Keskisen tyttären nimi paljastettiin Enbuske & Linnanahde -ohjelmassa. Keskisen neljä kuukautta vanhan lapsen nimi on hyvin naisellinen ja kaunis Maria Yasmine Katerine.
Keskisen rakas asuu Brasiliassa. Silloin kun Vesa on Suomessa, pitää perhe yhteyttä sähköpostitse ja puhelimitse. Mitään ei jätetä tuurin varaan.
Viime aikoina on puhuttanut myös Vesan kova kuntokuuri, jonka aikana kyläkauppias on pudottanut yli 40 kiloa painostaan. Toisaalta, kuntokuurista ei sinällään voida puhua, koska Vesa kertoo käyneensä lenkillä vain muutamia kertoja. Suuri osa painosta on tippunut, kun alkoholi ja muut nopeat hiilihydraatit jätettiin pois ruokavaliosta. Absolutistiksi hän ei kuitenkaan rupea edes tyttärensä syntymän myötä.
Vesa Keskisen lapsen nimi
Vesa Keskisen lapsen nimi on todella kansainvälinen. Maria on yksi varmasti maailman yleisimmin annettuja nimiä, ja samalla aina kauneutensa säilyttänyt klassikkonimi. Yasmine ja Katerine ovatkin sitten jo erittäin kansainvälisiä, todella upeita nimiä.
Maria Yasmine Katerine saa itselleen todella timanttisen isukin, sillä Tuurin kyläkaupan menestyksen ohella Vesa on väläyttänyt haluavansa muuttaa tuhkansa timantiksi, kun aika ajaa hänen ohitseen. Joten jos välillä on Vesalla ja tyttärellä hieman etäisyyttä, niin tulevaisuudessa voivat olla hyvinkin läheisiä, mikäli kyseinen timanttisormus päätyy lopulta tyttären sormeen.
Onnea vielä Keskisen perheelle!