Välillä tuntuu, että jokainen yrittää nykyää antaa harvinaisia tytön nimiä pikku prinsessalleen. Jo viime keväänä kiinnitin lounastunnilla huomiota hipsterin oloiseen tytsyyn, joka kutsui lapsukaistaan Manteliksi. Siitä pari kuukautta ja olin viettämässä kesää Sonkajärven laitumilla ja lehmämumisin jokaiselle lehmälle, jonka ohi vipelsin. Takuuvarmasti jonkun niistä nimi oli Manteli. Sama kuin tuon suloisen pikkutytön, jonka äitiin olin luonut vahvimmankin auran läpi tunkeutuvan katseen. Lehmä, ajattelin.
Tuntuu, että kaikesta on tullut kilpailu olla erilainen. En nyt osaa tarkkaan sanoa, millaisia nimiä pohjoisemmassa Suomessa tällä hetkellä annetaan, mutta sen nyt ainakin tiedän, että Amelie, Ada ja Ava eivät todellakaan ole harvinaisia tytön nimiä. Ne on boring. Liukuhihnakamaa. White trash. Ja mitä vielä. Nyt nimen pitää olla Duracell, koska se kuvaa hyvin sokerilla sekoitettua adhd-prinsessaa.
Kesällä Sonkajärvellä Manteli sai mut miettimään asioita. Miksei tytölle anneta nimeksi Kaali? Olihan telkkarissakin monta vuotta Urpo lukemassa uutisia, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä touhua. Nyt kun pitäisi yht’äkkiä keksiä omalle tytölleen nimi, niin homma ei olekaan niin yksinkertainen. Irmeli ei mee nimittäin läpi tässä perheessä ja ihan trendejenkään mukaan ei viitsis tytön nimiä valita. Ei ainakaan, jos haluaa niiden olevan harvinaisia tytön nimiä. Mä ymmärrän, jos joku taipuu Duracelliin, koska on se parempi kuin Alkaline, jossa on vähän sellasta alkkis-kaikua.
Katso täältä, kun kirjoitimme aikoinaan harvinaisista pojan nimistä.
