korealaisia nimia

Korealaisia nimiä

Korealaisia nimiä

Keräsimme tähän alle korealaisia nimiä, koska ne kiinnostavat eksoottisuudessaan monia. Korea on eksoottinen maa, joka on monella tapaa hyvin erilainen kuin mihin olemme tottuneet täällä Pohjolassa. Samalla tapaa, korealaiset nimet ovat hyvin erilaisia kuin meidän suomalaisten etunimet.

Mikäli etsit muuta korealaisia nimiä, siirry tänne:

Koreassa lapselle annettua nimeä ei yleensä käytetä perheen kesken. Samalla tapaa kuin meillä Suomessa, myös Koreassa esimerkiksi äitiä ja isää kutsutaan harvemmin omilla etunimillään. Koreassa tämä tapa ulottuu kuitenkin yleisesti läpi perheen, jolloin esimerkiksi kolmen lapsen perheessä keskimmäistä lasta voitaisiin kutsua esimerkiksi ”toiseksi pojaksi”. Niinpä Koreassa lapsi saa yleensä perheen sisällä jonkin ainutlaatuisen kutsumanimen, jota ei kuitenkaan käytetä välttämättä perheen ulkopuolella.

Korealaiset tytön nimet

Tästä listasta löydät korealaisia tytön nimiä:

  • Bo-Bae
  • Cho
  • Dae
  • Ha-Neul
  • Hea
  • Jin
  • Joo-Eun
  • Kyon
  • Min
  • Moon
  • Shin
  • Soo
  • Sun
  • Yon
  • Cho
  • Hea
  • Hei

Kuten tästä huomaa, osa korealaisista tyttöjen nimistä viittaa melkeinpä Iso-Britanniaan ja englantilaisiin nimiin, koska esimerkiksi Moon ja Sun ovat suomennettuina Kuu ja Aurinko.

Korealaiset pojan nimet

Tässä suosittuja korealaisia pojan nimiä:

  • Bae
  • Chin
  • Gi
  • Ha-Neul
  • Hon
  • Jin
  • Joo-Chan
  • Jung
  • Kwan
  • Seung
  • Sun
  • Yong
  • Chin
  • Chul
  • Hyun-Ki
  • Hyun-Shik
  • Soo

Korealaisista poikien nimistä silmään pistää ensimmäisenä Kwan, koska se oli aikoinaan hyvinkin suosittu musiikkiyhtye. Korealaisia nimiä katsellessa ajatus siirtyy helposti aasialaisiin nimiin yleensäkin, koska siellä nimet kuulostavat meidän suomalaisten korviin hyvin samanlaisilta.

Pelkästään Etelä-Koreassa on noin 50 miljoonaa asukasta, joista viidesosa asuu maan pääkaupungissa Soulissa. Monet meistä muistavat Soulin olympialaisistaan, mutta sen kummemmin Etelä-Koreasta ei ole ainakaan vielä toistaiseksi tullut länsimaalaisille suosittua matkakohdetta. Tulevaisuus näyttäköön sen millaisena Etelä-Korea esittäytyy meille suomalaisille, Pohjois-Korea onkin sitten aivan oma tarinansa…

Koreasta meille tunnetuimpia asioita lienevät nykyään Samsung ja Hyundai. Kuten muutkin aasialaiset maat, myös Koreassa osataan teknologiaan liittyvät asiat, sillä suurin osa maan suurimmista yrityksistä toimii nimenomaan teknologian saralla.

Mitä korealaisiin nimiin tulee, niitä harvemmin annetaan suomalalaisille lapsille ellei toinen vanhemmista ole joko korealainen tai omaa muita sidoksia Korean suuntaan.

Katso myös nämä:

Lähteet: Wikipedia & Babynames
Takaisin ylös