Prinsessa Madeleinen tytön nimi julki

Prinsessa Madeleinen tytön nimi julki

Prinsessa Madeleinen tytön nimi julkaistiin tänään: Leonore Lilian Maria. Kuningas Kaarle Kustaa sai kunnian kertoa lapsenlapsensa nimestä julkisuuteen. Suurinta spekulaatiota ennen nimenjulkistusta olivat saaneet aikaan nimet Elouise ja Alice.

Prinsessa Madeleinen sekä hänen miehensä Chris O’Neillin lapsen nimeä oli arvailtu jo siitä saakka, kun Madeleinen tiedettiin olevan raskaana. Jo aikaisemmin päätetty nimi ei kuitenkaan ollut lipsunut julkisuuteen Ruotsin kuninkaallisilta ennen tätä iltapäivää, jolloin Kaarle Kustaa pääsi kertomaan ilosanomansa koko odottavalle maailmalle. Nyt Madeleinen vauvalla on nimi.

Prinsessa Madeleinen lapsen nimi sopii Chrisillekin

Ainoa, mitä Prinsessa Madeleinen lapsen nimestä oli tihkunut ennakkotietona on se, että jotain kansainvälistä nimeä oli jo etukäteen tiedossa. Tämä siitä johtuen, että myös lapsen isä, Chris O’Neill, pystyy lausumaan tyttärensä nimen ilman sen kummempia kommervinkkejä.

Toiseksi nimeksi oli etukäteen veikkailtu Madeleinen äidin Silvian nimeä; tai kenties Silvian toista nimeä, joka on Renate.

Nimiseremoniaan kuningas Kaarle Kustaa oli kutsunut valtavan määrän ihmisiä, joten puitteet ovat alusta alkaen parhaat mahdolliset uudelle tulokkaalle. Kuninkaalliset seremoniat ovat aina hienot, sillä on kuninkaan tehtävä informoida maan hallitusta vauvatulokkaan nimestä.

Itse tilaisuudessa olivat lehdistön lisäksi läsnä muun muassa Ruotsin pääministeri. Nimenjulistustilaisuus oli kuitenkin luonteeltaan hyvin informatiivinen, eikä siellä ollut varattu aikaa esimerkiksi erillisille kysymyksille. Tärkeintä oli, että kuningas sai kerrottua uuden kuninkaallisen nimen: Leonore Lilian Maria.
Madeleinen tyttären nimi – kolme kaunista nimeä

Madeleinen tyttären nimi on siis kolmen kauniin nimen yhdistelmä: Leonore Lilian Maria. Kaikkien kuukausia kestäneiden spekulaatioiden jälkeen on mukavaa, kun kuningasperheessä on uusi perheenjäsen, jonka nimi on tiedossa. Nyt voidaankin sitten alkaa lukea juttuja Estellen ja Leonoren seikkailuista.

Onnea vielä kerran lahden toiselle puolelle ja tervetuloa maailmaan Leonore Lilian Maria! Madden lapsen nimi on todella kaunis.

Lue myös:

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös