Vauva 1kk – Vauvan kehitys ensimmäisinä viikkoina
Tällä sivulla käsitellään, kuinka vauva 1kk kehittyy, ja millaisia kehityksen eri vaiheita sinulla on vanhempana odotettavissa, kun vauvan ikä on noin 1 kuukautta.
Ensimmäiset viikot vauvasi kanssa voivat olla lähes taianomaisia, mutta ne voivat samalla olla myös todella haasteellisia. Varsinkin ensimmäisen vauvan kanssa on paljon opeteltavaa: kuinka imettää, kuinka auttaa häntä nukkumaan, ja yleensäkin oppia ymmärtämään 1kk vauvan jatkuvia tarpeita.
Kannattaa kuitenkin suhtautua kaikkeen mielenkiinnolla ja rakkaudella, sillä vauvasi tarpeet ovat tässä elämänvaiheessa melko yksinkertaiset.
On lähes uskomatonta, kuinka nopeasti 1kk vauvat kehittyvät ensimmäisinä viikkoinaan. Nykyvanhemmat huomaavat kehityksen tottakai arjessa, mutta myös selaillessaan kännykällä otettuja kuvia, joissa 1kk ikäisen vauvan kehitys on silminnähtävää.
Voi olla jopa ihan hyvä vinkki ottaa kuvia omasta rakkaastaan aina silloin tällöin, ja laittaa ne vaikkapa johonkin tietokoneen kansioon kuukausittain. Kun kuvia katselee muutaman vuoden kuluttua, on muuten haasteellista sanoa oliko vauva 1kk vanha vai minkä ikäinen.
Vauva 1kk paino – Mikä on sopiva paino?
Kuten jokainen meistä on huomannut, vauvoja on erilaisia niin painoltaan, pituudeltaan kuin luonteeltaakin.
Yleensä 1kk ikäisellä vauvalla on kuitenkin tietyt viitearvot, joihin turvaudutaan, kun seurataan hänen kehitystään. Viimeistään neuvolassa vieraillessa tämä tulee selväksi kaikille uusille vanhemmille.
Vauva 1kk paino – normaalit viitearvot:
- Tyttö 2,8 – 4,6 kg
- Poika 3,4 – 5,8 kg
Näitä viitearvoja tutkaillessa on helppo huomata, että kuukauden ikäisen vauvan painolla voi olla melko laaja skaala. On siis paljon yksilöllisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat 1kk vanhan vauvan painoon.
Vauva 1kk mitat – Pituus
Kun katsellaan minkä pituisia kuukauden ikäiset vauvat yleensä ovat, niin sukupuolella ei vielä tässä vaiheessa ole valtavaa merkitystä pituuteen, kuten alla olevat viitepituudet osoittavat.
Vauva 1kk mitat – Mikä on normaali pituus:
- Tyttövauva 1kk, pituus: 50 – 58 cm
- Poikavauva 1kk, pituus: 51 – 59 cm
1 kk vauva – Itkun eri sävyt ja merkitykset
Ei varmastikaan tule yllätyksenä, että 1 kk vauva itkee paljon: se on hänen tapansa kommunikoida. Ei siis kannata olla ihmeissään, koska itku voi itseasiassa olla jopa merkki siitä, että vauvalla on kaikki hyvin.
Kun 1 kk vauva alkaa itkemään, tulee itkuun vähitellen erilaisia sävyjä ja merkityksiä. Kuukauden ikäinen vauva viestii itkullaan nälästä, väsymyksestä, ikävystymisestä ja pahasta olosta.
Useimmat vauvat itkevät eniten alle kolmekuisina. Keskimäärin vauva itkee noin kaksi tuntia päivässä, mutta eivät yleensä yhtäjaksoisesti.
Kannattaa siis nähdä positiiviset puolet: vuorokauden 24 tunnista vauvasi itkee keskimäärin vain 2.
Jotkut vauvat itkevät enemmän kuin toiset. Pidä kuitenkin huoli, että vauvallasi ei ole nälkä, hänen vaippansa on vaihdettu, ja ettei mitään outoa ole tapahtunut (esimerkiksi varpaaseen on saattanut jäädä kiinni jotain, kaulaa saattaa hiertää jokin, tai mikä ikinä saattaisi saada vauvan olon epämukavaksi).
Välillä 1 kk vauvan itku voi käydä sinulle vanhempana rankaksi, joten voit toki laskea hänet hetkittäin alas turvalliseen paikkaan, kuten vaunuihin tai pinnasänkyyn. Saattaapi jopa olla niin, että vauva yllättää sinut ja nukahtaa jonkin ajan kuluttua.
Vauvan kehitys 1kk – Kädet, kordinaatio, liike
Vauvan kehitys 1kk iässä on nopeaa. Vauva seurailee kuukauden iässä silmillään esineitä, jotka liikkuvat puolelta toiselle. Käsien liikkeet ovat vielä hallitsemattomia, ja vauva pitelee sormiaan nyrkissä.
Toisinaan nyrkki saattaa hakeutua suuhun. Vauva tykkää katsella vanhempiensa kasvoja. Vauva 1 kk kehitys näkyy myös liikkumisessa: mahalleen asetettuna vauva nostaa hieman jo päättään. Osa nostelee päätään jo ihan vastasyntyneenä.
Vauva potkii ja sätkii käsillään ja jaloillaan. Säikähtäessään vauva jännittää selkänsä kaarelle ja ojentaa kätensä ja jalkansa. Tätä kutsutaan Moron heijasteeksi.
1kk vauva – Sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys
Kuten olet varmasti huomannut, 1kk vauva reagoi myönteisesti puheeseen ja hyräilyyn. Vauvalla on syntymästä saakka sekä valmiuksia että tarve vuorovaikutukseen.
Lapsen kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänelle kehittyy vauvavaiheessa hyvä perusturvallisuus.
Muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit tehdä 1 kuukauden ikäisen vauvan kanssa:
- Hulluttele: 1kk vauvat katselevat innoissaan ihmisten kasvoja ja niiden ilmeitä. Kun näytät hänelle hassuja ilmeitä, välillä saatat jopa huomata hänen yrittävän matkia sinua.
- Keskustele: Pitele vauvaa lähellä kasvojasi tukien hänen herkkää niskaansa ja kerro hänelle tarinoita. Kun pitelet häntä hellästi sylissäsi, silloin tällöin hellästi keinuttaen ja tarinoita kertoen, vahvistat samalla hänen turvallisuuden tunnettaan. Kun matkit hänen ääniään, kannustat häntä samalla keskustelemaan kanssasi.
- Pelatkaa pallon kanssa: Kun heiluttelet värikästä palloa vauvan edessä, hän kääntelee päätään seuratakseen palloa. Samalla hänen niskansa vahvistuu – ja hän on todella suloinen etsiessään palloa!
- Lähtekää kävelylle: Lähtekää yhdessä kävelylle: joko esimerkiksi vaunujen tai kantorepun kera. Kuvaile vauvalle näkemiänne asioita: ihmisiä, autoja, koiria, taloja ja maisemia. Kävelyn tuoma aktiviteetti on hyödyllistä teille molemmille.
Vauva 1 kuukautta – Yöunet
Selkeää unirtymiä ei kuukauden ikäisellä vauvalla ole. Vauva 1 kk nukkuu jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Vauvalla REM-unen eli kevyen unen vaihe on pidempi kuin aikuisilla.
Osa vauvoista oppii siirtymään unisyklistä toiseen aivan itse tai pienen taputtelun avulla. Ne vauvat, joille vireydensäätely on vaikeampaa, saattavat vastaavassa tilanteessa parkua kovaäänisesti.
Pulloruokitut lapset nukkuvat keskimäärin hiukan pidemmissä jaksoissa kuin imetetyt, mutta aivojen kannalta se ei välttämättä ole edullisinta.
Yleisesti ottaen 1kk vauvat nukkuvat todella paljon, mutta valitettavasti he eivät vain nuku aina silloin kuin vanhemmat haluaisivat.
Kun vauvasi nukkuu, varmista hänen nukkuvan 100% turvallisessa ympäristössä! Vierellä ei siis tulisi olla esimerkiksi tyynyjä, vilttejä tai mitään muutakaan, mikä voisi vahingossa estää vauvan hengityksen.
Kuukauden ikäisen vauvan ruokailu
Suuri osa kuukauden ikäisistä vauvoista syö tiheästi jopa 8-12 kertaa vuorokaudessa. Jotkut 1 kk vauvat syövät jopa tunnin välein ja toiset taas saattavat pitää useammankin tunnin taukoja syömisestä.
Täysimetetyt vauvat syövät yleensä tiuhempaan korvikeruokittuihin verrattuna.
Kuukauden ikäinen vauva kasvaa valtavaa vauhtia. Kun vauvan kasvua mitataan esimerkiksi prosentuaalisesti, on kasvuvauhti lähes uskomatonta. Tulet huomaamaan, että myös neuvolassa vauvan kasvua ja painon lisääntymistä seurataan todella tarkkaan.
Vanhempana vauvan kasvua ei ole aina helppo huomata arjessa, mutta mikäli 1kk ikäinen vauva vaikuttaa iloiselta ja vaipanvaihtoa tapahtuu tarpeeksi usein, niin vauva saa todennäköisesti tarpeeksi ravintoa kasvaakseen.
Vauva 1kk – Vaipanvaihto
Vaippoja kastuu päivässä 6-12, kun on ensimmäisten päivien jälkeen päästy hyvään imetysvauhtiin. Täysimetetyn vauvan uloste on pehmeää ja tahnamaista. Sen väri vaihtelee sinapinkeltaisesta vihertävään.
Ensimmäisenä kuutena viikkona vauvat kakkaavat moneen vaippaan päivässä. Sen jälkeen tahti yleensä harvenee.
Äidinmaito on niin hyvin sulavaa, että vauva saattaa ulostaa vain joka toinen tai kolmas päivä.
Toisaalta kakkavaippoja saattaa kertyä monta päivässä, sillä imeminen saattaa käynnistää suolen toiminnan refleksin tavoin.
Korvikkeella ruokitun lapsen uloste on kiinteämpää ja ruskeampaa kuin rintamaitoa nauttineen. Pulloruokitut lapset kärsivät toisinaan ummetuksesta.
Oma terveytesi on tärkeä asia 1kk vauvan kanssa
Muista, että oma jaksamisesi ja terveytesi ovat erittäin tärkeitä asioita 1kk vauvan kanssa, kuten yleensäkin. Jotta jaksaisit ajoittain raskasta vauva-arkea, on sinun hyvä keskittyä myös omiin tarpeisiin.
Kun vauva nukkuu päiväunia, ota itsekin päiväunet. Mikäli omat turvaverkostot mahdollistavat, pyydä rohkeasti apua. Mikäli oma jaksamisesi alkaa loppua, arki voi muuttua yllättävän raskaaksi, yllättävän nopeastikin.
Tunnista siis ajoissa omat rajallisuutesi, sillä jo 15 minuutin pikaunet vauvan kanssa auttavat kehoasi lataamaan virtoja ja energisoimaan oloasi aivan valtavasti – varsinkin, kun otat siitä säännöllisen tavan.
Kun otat oman jaksamisesi tosissasi, vältät myös todennäköisemmin kaikki vakavat seuraukset fyysisestä ja/tai henkisestä loppuunpalamisesta. Vakavimmillaan raskauden jälkeinen depressio voi aiheuttaa todella vakavaa masennusta, joten ole armollinen itsellesi ja lepää päivisin vauvasi kanssa, koska se ei aina onnistu öisin täydellisesti 1kk vauvan kanssa.
Vauvan kehitys artikkelisarja
Vauva 1kk
Vauva 2kk
Vauva 3kk
Vauva 4kk
Vauva 5kk
Vauva 6kk
Vauva 7kk
Vauva 8kk
Vauva 9kk
Vauva 10kk
Lue myös Imetysopas – Imetyshetken tulee olla rento äidille ja vauvalle
Lähteet: Vauvasta leikki-ikäiseksi / Gummerus, What to expect