varmat paivat

Varmat päivät

Varmat päivät

Varmat päivät ovat yksi vanhimmista ehkäisymenetelmistä. Ehkäisymuotona se houkuttaa etenkin siksi, ettei se vaadi minkään tuotteiden ostamista tai käyttämistä.

Varmat päivät perustuvat yhdyntöjen ajoitukseen hedelmällisen ajanjakson ulkopuolelle.

Tässä artikkelissa kerromme perustiedot varmoista päivistä. Vaikka varmojen päivien avulla voidaan pienentää raskauden alkamisen todennäköisyyttä, ei varmoja päiviä voida suositella ehkäisymuodoksi. 

Syynä tähän on pääasiassa kaksi:

  1. naisen hedelmällisiä päiviä on vaikea ennustaa
  2. siittiöt voivat elää naisen elimistössä jopa viikon.

Varmat päivät laskuri

Naisen munasolut ovat varastoituneet munasarjoihin. Naisella on yleensä kerran kuukaudessa ovulaatio, jolloin munasolu irtoaa noin kaksi viikkoa viimeisten kuukautisten jälkeen. 

Kierron pituus on yleensä 28 päivää, mutta myös 23-35 päivän kierrot lasketaan myös normaaleiksi. Kiertojen pituudet voivat vaihdella kuukaudesta toiseen.

Ovulaatiossa munasolu kulkeutuu munanjohtimen ulompaan putkeen, joka johtaa munasarjasta kohdun ylänurkkaan. Kun munasolu saapuu putken ensimmäiseen avartumaan, se odottaa siittiön saapumista noin 12-24 tuntia.

Jos siittiötä ei tule, ei raskaus ala ja kuukautiset alkavat parin viikon päästä.

Naisen emättimestä siittiöt uivat puolessa tunnissa kohdunkaulan kautta emättimen läpi munanjohtimeen. Raskaus voi alkaa, jos siittiö kohtaa odottavan munasolun.

varmat-paivat-munasolu

Siittiöt voivat elää useita päiviä tai jopa viikon munanjohtimen avartumassa. Koska munasolu elää vain vuorokauden, raskaus alkaa yleensä niin, että ovulaation tapahtuessa siittiöt ovat jo naisen elimistössä odottamassa saapuvaa munasolua.

Jos siis haluaa raskaaksi, pitäisi yhdyntöjä olla säännöllisesti viikon ajan ennen ovulaatiota. Kun ovulaatio tapahtuu, on siittiöillä jo kiire.

Varmat päivät ja niiden ehkäisyteho perustuu siis päinvastaiseen: yhdyntöjä vältetään vähintään viikon ajan ennen ovulaatiota ja vähintään vuorokausi ovulaation jälkeen.

Milloin on varmat päivät?

Varmojen päivien ehkäisyteho perustuu edellä kerrottuihin tietoihin munasolun irtoamisesta ja sen elinajasta munanjohtimessa. Lisäksi on otettava huomioon aika, jonka siittiöt voivat selvitä elinvoimaisina naisen kehossa.

varmat-paivat-laskuri-sormet

Jos kierron pituus on 28 päivää, ovulaatio tapahtuu yleisimmin suunnilleen kierron 12.-15. päivänä. Kierron laskeminen aloitetaan kuukautisten ensimmäisestä päivästä.

On kuitenkin huomioitava, että hedelmällinen ajanjakso voi olla kuitenkin hyvin paljon laajempi. Amerikkalaistutkimuksen mukaan mukaan suurimmalla osalla naisia on vähintään kymmenen prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi koska tahansa 6.-21. päivien välillä. Myös kuukautisten alkamispäivänä oli vielä 1-6 prosentin mahdollisuus hedelmöittymiselle, vaikka kierto olisikin normaali.

Varmojen päivien ajankohta on ovulaation jälkeen, sitten kun munasolu ei ole enää päivän tai parin jälkeen elinvoimainen.

Myös aika yli viikkoa ennen ovulaation tapahtumista lasketaan varmoiksi päiviksi. Siinä otetaan huomioon se, että siittiöt voivat säilyä jopa viikon odottamassa ovulaation tapahtumista.

Jos ovulaation ajankohtaa ei pysty täsmälleen ennustaa, on varmimmat päivät olla tulematta raskaaksi kaksi vuorokautta ovulaation jälkeen, kunnes kuukautiset alkavat.

Usein ajatellaan, ettei kuukautisten aikana voi tulla raskaaksi. Ovulaatio voi kuitenkin tulla alle viikon kuluessa kuukautiskierron alkamisesta.

Tällöin kuukautisten ensimmäisenä päivänä naisen elimistöön uiskennellut siittiö voi olla valmiustilassa hedelmöittämään munasolun.

Ovulaation ajankohdan laskeminen

Ovulaation ajankohdan määrittämiseksi voidaan käyttää apteekeista ostettavia ovulaatiotestejä. Testejä voidaan hyödyntää joko raskauden alkamisen suunnittelussa että raskauden ehkäisyssä ja varmojen päivien määrittelyssä.

Ovulaatiotesti laskee pissan sisältämän LH-hormonin, joka kertoo ovulaation läheisyydestä. Hormonien mittaaminen on paljon luotettavampi menetelmä todentaa ovulaation ajankohta, kuin esimerkiksi lämpötilan mittaaminen tai emättimen liman analysointi. Muistathan noudattaa tarkasti testien käyttöohjeita!

Jotkin naiset voivat tuntea munasolun irtoamisen. Silloin voi tulla myös vähäistä verenvuotoa ja vatsakipua.

Ovulaation karkeaan määrittelyyn voi käyttää myös kuukautisten seurantaa. Sitä varten olisi hyvä kirjata kuukautisten ajankohdan vähintään puolen vuoden ajalta.

varmojen-paivien-laskeminen

Laske päivien lukumäärä kuukautisten ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään ennen seuraavien kuukautisten alkamista. Tällä laskutoimituksella saat selvitettyä kiertosi pituuden ja myös sen, kuinka paljon kierron pituus vaihtelee.

Tee sitten seuraavat laskutoimitukset. Lyhimmästä kierrosta vähennetään 18 päivää ja pisimmästä 11 päivää. Esimerkiksi jos lyhimmän kierron pituus oli 22 päivää ja pisimmän kierron pituus 31 päivää, niin 22-18=4 ja 31-11=20.

Tästä voidaan päätellä, että hedelmälliset päivät ajoittuvat kierron 4. ja 20. päivän välille, joka on 17 päivää. Varmojen päivien käyttäjä ei siis harrasta yhdyntöjä näiden päivien aikana.

Laskutoimitus on kuitenkin vain suuntaa-antava, eikä varmat päivät ole välttämättä täysin hedelmättömiä päiviä.

Tästä myös huomaa sen, kuinka paljon varmojen päivien käyttäminen ehkäisynä supistaa yhdyntöjen mahdollisia ajankohtia. Yhdynnöistä tulisi siis pidättäytyä kierron keskivaiheilla yli kahden viikon ajan, eikä ehkäisyteho siltikään ole kovin hyvä.

Ovulaation ajankohdan määrittelyssä voi käyttää myös erilaisia kännykkäsovelluksia. Ne perustuvat erilaisten asioiden kirjaamiseen, kuten kuukautisen alkamiseen ja päättymiseen, kehon lämpötilaan, painoon ja mielialaan.

Varmat päivät: ehkäisy

Varmojen päivien menetelmä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ongelmana on se, että monilla naisista ovulaation ajankohta vaihtelee. Vaikka ovulaatio tapahtuisi naisella yleensä säännöllisesti, voi sen ajankohtaan vaikuttaa vaikkapa matkustaminen, sairastuminen, stressi tai joku muu syy.

Epävarmuutta lisää myös siittiöiden eläminen jopa viikon munanjohtimissa. Raskaus voi siis alkaa, vaikka viimeisin yhdyntä tapahtuisi monta päivää ennen ovulaatiota.

Varmojen päivien huonokin ehkäisyteho edellyttää naiselta hyvää oman kehon tuntemista ja ovulaation ajankohdan tiedostamista.

Lisäksi se vaatii hyvää itsekuria, sillä juuri ovulaation aikaan naisella on luonnostaan suurimmat halut seksiä kohtaan. Varmojen päivien käyttäjistä jopa viidesosasta tulee vanhempia vuoden kuluessa.

Milloin varmat päivät ovat hyvä vaihtoehto?

  • Kun mahdollisesti alkava raskaus ei ole katastrofi.
  • Kun naisella on säännöllinen kuukautiskierto.
  • Kun nainen tietää ja tunnistaa ovulaationsa ajankohdan.
  • Kun yhdynnöistä pidättäydytään hedelmällisenä ajankohtana
  • Kun käytetään myös muuta ehkäisymuotoa, esimerkiksi kondomia.
  • Kun lapsi on toivottu, mutta raskaaksi tuloa halutaan mieluummin viivästyttää.
  • Kun yhdyntöjen määrän malttaa pitää vähäisenä.
  • Kun hedelmällisten päivien aikana molemmat osapuolet malttavat pidättäytyä yhdynnöistä.

Milloin varmat päivät eivät ole hyvä vaihtoehto?

  • Kun vahinkoraskauden sattuessa halutaan päätyä aborttiin.
  • Kun lapsi ei missään nimessä ole toivottu.
  • Kun haluaa harrastaa säännöllisesti yhdyntöjä.
  • Kun kuukautiskierto on epäsäännöllinen.
  • Kun ovulaation ajankohtaa ei jaksa seurata tai seuraaminen on vaikeaa.

Kokemuksia varmoista päivistä

”Olen mennyt varmoilla päivillä 20 vuotta ja on toiminut. Edellyttää säännöllisiä kuukautisia sekä mielellään myös sitä, että tunnistaa itse ovulaationsa (minulla nipistelee muutaman tunnin jommalla kummalla puolella alavatsaa).”

”Yksi huono kokemus varmoista päivistä. Hän on nyt koulussa.”

kokemuksia-varmoista-paivista

”Minulla on endometrioosi ja lääkäri sanoi, että on hyvin epätodennäköistä että saisin ikinä lasta. Päätin sitten säästää rahaa jättämällä ehkäisyn pois ja myös sen takia ettei muu lääkitys sallinut enää keltarauhashormonin käyttöä endometrioosia varten. Luotin varmoihin päiviin (apuna käytin kännykkäsovellusta), koska kuitenki oli tosi säännöllinen kierto. Nyt olen kuudennella kuulla raskaana ja esikoiseni syntyy joulukuussa.”

”Käytössä kohta 15 vuotta, yhdistelmänä keskeytetystä yhdynnästä. Toiminut täydellisesti. Edellyttää tosiaan a) säännöllistä kiertoa b) ovulaation tunnistamista c) miestä joka tunnistaa elimensä toiminnan ja d) raskaus ei saa olla katastrofi.”

”Käytimme varmoja päiviä ehkäisymenetelmänä vuosina 2003-2010. Vain kaksi lasta tuli sinä aikana.”

”Meillä oli kolme vuotta varmat päivät ehkäisykeinona ja toimi hyvin. Tiesimme toki, että riski raskaudesta on, eikä vauva olisi ollut katastrofi ja olisimme sen ehdottomasti pitäneet. Kun noiden kolmen vuoden jälkeen aloimme yrittää lasta tärppäsi heti ekasta kierrosta.”

Suosittelemme lukemaan myös:

Lähteet: Duodecim; Nilsson, L. 2009. Syntyy uusi ihminen.
Takaisin ylös