Unikouluohjeet vanhemmille: tee näin ja onnistut
Unikoulu ja siihen liittyvät ohjeet aiheuttavat paljon keskustelua.
Se on nimittäin aihe, josta lähes jokaisella vanhemmalla on omat mielipiteensä: omanlaiset unikouluohjeet ja omanlainen lähestymistapa.
Kuinka usein nämä mielipiteet perustuvat tutkittuun tietoon, se onkin sitten eri asia. Ja tarjoaako tutkittu tieto yleensäkään sen parempia ratkaisuja vauvan nukuttamiseen.
Ehkä luonto opettaa, saattaa joku vanhempi ajatella.
Oli niin tai näin, sekä lasten että vanhempien uni on äärimmäisen tärkeä asia.
Ihminen kaipaa unta voidakseen kerätä voimia arjen pyörittämiseen, ja liian pitkään kasvanut univelka voi kostautua tavoin, joita kukaan ei osaa ennustaa. Myös lapsen unen tarve on tärkeää muistaa.
Unikoulu tarjoaa ainakin teorian tasolla ratkaisun haasteeseen.
Vauvan unikoulu ja ohjeet siihen
Vauvan unikoulu tulee aloittaa aikaisintaan 6 kuukauden iässä.
Siihen asti vauvalle ei ole tullut tarvittavaa rytmiä elämäänsä, sillä ruokailut ja päiväunirytmit alkavat kehittyä vasta noin puolen vuoden iässä.
On hyvä muistaa, että vauvat – niinkuin me ihmiset yleensäkin – ovat erilaisia, ja myös heidän unitottumuksensa eroavat toisistaan.
Siinä missä joku toinen vauva löytää oman unirytminsä helposti tai hyvin pienellä avustuksella, voi jonkun toisen vauvan unikoulu kestää useita vuosia.
Siinä missä toinen vauva selviää vanhempien itseopiskelulla, joudutaan toisen kanssa käymään ryhmätapaamisissa, jotta urakasta selvitään kunnialla.
Vauvat ovat erilaisia, vanhemmat ovat erilaisia ja kaikki tilanteet ovat erilaisia. Tämä on hyvä muistaa varsinkin silloin, kun tekisi kenties mieli arvostella toisia vanhempia heidän nukuttamiseen liittyvistä valinnoista.
Unikoulu ohjeet pähkinänkuoressa
Millaiset ovat sitten selkeät ja hyvät unikoulu ohjeet? Se riippuu keneltä kysyy. Varsinkin jos vanhemmilta kysytään, löytyy ohjeita paljon ja niiden kirjo on hyvin laaja.
Löytyy suomalaista tapaa nukuttaa lapset ulkona, ranskalaista tapaa kasvattaa Bebe sekä satoja muita enemmän tai vähemmän todistettuja tapoja auttaa lapsi nukkumaan yönsä.
Mitä perusohjeisiin tulee, kannattaa etsiä luotettava taho, joka aidosti tietää mistä puhuu. On kaikkien osapuolten etujen mukaista, että unikoulusta saadaan toivottuja tuloksia turvallisesti.
Tästä syystä on vanhempanakin mukava tietää, että unikoulun ohjeet tulevat henkilöltä, joka on toistuvasti pystynyt osoittamaan sellaisia tuloksia, joita itsekin haluat saavuttaa.
Unikoulu ohjeet ns. Tassuhoidon mukaisesti
Yksi Suomessa kovasti suosiota saanut unikoulumuoto on niin sanottu Tassuhoito, jonka kehitti Montrealin Yliopiston tohtori Klaus Minde.
Perusajatuksena tässä on se, että lapsi rauhoitetaan ja valmistellaaan tulevaan uneen, mutta lapsi nukahtaa omatoimisesti.
Tassuhoidossa vanhemman on tarkoitus asettaa kätensä kiinni lapseen; ajatus, joka on peräisin eläinmaailmasta. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto suosittelee tätä metodia.
Tassuhoidon mukaiset unikoulun ohjeet
Näin se toimii käytännössä. Eli joka kerta, kun lapsi itkee nukuttaessa tai herää unestaan keskellä yötä, seuraat näitä unikouluohjeita:
- Kuuntele lapsen itkua tarkkaan; onko siinä taukoja vai onko se taukoamatonta? Loppuuko itku itsestään? Mikäli itku voimistuu, siirry askeleeseen numero 2
- Aseta kätesi vankasti vauvan mahalle / rinnalle / selkään / kyljelle riippuen siitä, missä asennossa lapsi nukkuu. Näytät siis toisin sanoen lapselle, että äiti/isä on tässä turvanasi, mutta nyt jatketaan unia. Mikäli itku hiljenee, pidä kättäsi paikoillaan vielä hetken, mutta ota se pois ennenkuin lapsi nukahtaa. Mikäli itku jatkuu, siirry askeleeseen numero 3
- Hyväile lasta vankoin, rytmisin, rauhoittavin liikkein. Mikäli itku lakkaa, pidä kätesi kiinni lapsessa vielä hetken, mutta ota se pois ennenkuin lapsi taas nukahtaa. Mikäli itku vain jatkuu, siirry askeleeseen numero 4
- Ota lapsi syliin ja pidä häntä tiukasti kiinni vartalossasi. Mikäli lapsi itkee holtittomasti, hyväile hänen selkäänsä vankin, rytmisin ja rauhoittavin ottein. Laske lapsi sänkyyn välittömästi hänen rauhoituttuaan ja ennenkuin hän on ehtinyt nukahtaa. Pidä kätesi hänessä kiinni vielä hetken, jotta hän tuntee sinun olevan vieressään.
Kannattaa pitää aina vieressä jonkinlaista turvariepua lapsen ollessa sylissäsi, ja asettaa tämä turvariepu vasten esimerkiksi lapsen poskea, kun lasket hänet takaisin sänkyyn.
Turvariepu tuo lapselle tarvittavaa turvallisuuden tunnetta, samalla kun hän etsii untaan.
Jotta unikoulun ohjeet toimisivat
Jotta unikoulu toimisi, täytyy seuraavien asioiden olla kunnossa:
- Sinun itsesi täytyy olla rauhallinen ja kärsivällinen, koska lapsi reagoi aina vanhempiensa mielentilaan. Niinpä se vanhempi, joka on juuri sillä hetkellä rauhallisempi ja kärsivällisempi, sopii paremmin hoitamaan lapsen nukuttamisen.
- Luo lapselle päivisin turvallinen olo olemalla hänen vierellään leikeissä ja tarjoten runsaasti kehokontaktia.
- Mikäli vauva nukahtaa esimerkiksi kesken rintaruokinnan, herätä lapsi hellästi, jotta hän huomaa sinun siirtävän hänet omaan sänkyynsä. On tärkeää, että lapsi huomaa yöllä olevansa samassa turvallisessa paikassa, jossa hän nukahtikin.
- Lapsi voi aluksi reagoida unikouluun todella kovalla itkulla, mutta selviää kyllä uusista rutiineista, kunhan vanhemmat ovat hänen tukenaan ja turvanaan auttamassa häntä.
- Selkeät ja toistuvat päivärutiinit luovat tärkeän pohjan unikoulun onnistumiselle.
Näitä ohjeita noudattamalla tulet selviämään todella hyvin vauvan nukuttamisesta. Unikoulu ohjeet ja niiden noudattaminen voivat aluksi tuntua raskaalta, mutta palkinto siitä tulee kyllä ennemmin tai myöhemmin.
> Lue täältä oikean elämän kokemuksia vauvan unikoulusta
Lue myös nämä:
- Lue täältä vauvan unen tarpeesta
- Lue täältä aiheesta kestovaipat
- LullaMe-patja tuudittaa vauvan uneen
- Vauvan nukkuminen perhepedissä ja yöimetys
(Lähteet: Familjeliv.se; Mll)