Tutustu tästä Valio Onnin tuotteisiin Advertisement

Tietoa sivustosta

Tietoa sivustosta

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia.

Voimme kerätä käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät yksilöllisen, nimettömän tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Evästeet eivät liiku verkossa itsekseen, vaan ne asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen.

Keräämme evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla tietoja siitä, miten ja milloin sivustoamme käytetään: esimerkiksi miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt sivustolle, milloin ja mitä verkkosivujamme käyttäjä on selannut, mitä selainta käyttäjä käyttää, mikä on käyttäjän näytön tarkkuus, laitteen käyttöjärjestelmä ja sen versio sekä IP-osoite.

Käytämme palveluissamme mm. Google Analyticsiä mittaamaan sivustomme käyttöä. Googlen työkalujen käyttämiin evästeisiin tallennettavat tiedot (esimerkiksi IP-osoitteet) lähetetään edelleen tallennettaviksi Googlen palvelimiin eri puolilla maailmaa. Tästä johtuen kyseisiä tietoja voidaan käsitellä palvelimilla, jotka sijaitsevat muualla kuin käyttäjän asuinmaassa.

Saamiensa tietojen avulla Google arvioi käyttäjän tapaa selata sivujen sisältöä ja laatii yhteenvetoraportteja sivuston käytöstä. Lisäksi Google laatii selvityksiä sivustojen yhteydessä tarjottavista palveluista ja tuottaa internetin käyttöä koskevia tilastoja. Google voi myös mukauttaa käyttäjille näkyvien mainosten sisältöä aiemman selaushistorian perusteella. Google voi myös välittää tietoja kolmansille osapuolille, jos lainsäädäntö sitä edellyttää, tai tapauksissa, joissa kolmas osapuoli käsittelee tietoa Googlen toimeksiannosta. Google ei yhdistä käyttäjän IP-osoitetta muuhun Googlen tallentamaan tietoon, ja Google Analytics tallentaa IP-osoitteet niin ettei niistä voi tunnistaa käyttäjää

Kolmansien osapuolien evästeet ja yhteisöliitännäiset

Ns. ensimmäisen osapuolen evästeet ovat osoitepalkissa näkyvän sivuston asettamia. Näiden lisäksi palveluissamme käytetään ns. kolmannen osapuolien, kuten mainosverkostojen, mittaus- ja seurantapalveluiden tarjoajien, mainosteknologiatoimittajien sekä sosiaalisen median palveluiden, evästeitä.

Sivustollamme on käytössä mm. seuraavia kolmansien osapuolien evästeitä:

  • Improve Median mainosverkoston käyttämät evästeet ja/tai kumppanit listattu Improve Median sivuilla
  • PlayAd Media
  • Google Analytics

Lisätietoja evästeistä

Palveluissamme voi olla käytössä ns. yhteisöliitännäisiä, kuten Facebookin tykkää-painike. Esimerkiksi Facebookin yhteisöliitännäisten painikkeet saattavat näkyä osassa palveluitamme, mutta niiden sisältö tulee suoraan Facebookista. Kun käyttäjä vierailee palvelussamme, Facebookin yhteisöliitännäinen tunnistaa, että käyttäjä on kirjautuneena Facebookiin, ja tällöin sivu näyttää räätälöidyn sisällön liitännäisessä, ikään kuin käyttäjä olisi sivustolla Facebook.com. Jos käyttäjä ei ole kirjautunut Facebookiin, yhteisöliitännäiset eivät näytä räätälöityä sisältöä. Facebook voi kerätä tietoa käyttäjän vierailusta kulloinkin voimassaolevien yksityisyydensuojaa koskevien ehtojensa mukaisesti.

Palvelumme voivat myös sisältää linkkejä muihin kuin yllä mainittuihin sivustoihin, mutta emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Suosittelemme tutustumaan jokaisen sivuston yksityisyydensuojaa koskeviin ehtoihin.

Evästeiden käyttötarkoitukset

Tällä sivustolla evästeitä käytetään seuraaviin tarkoituksiin:

  • Mainosevästeet: Evästeitä käytetään sivuston käytön analysoimiseksi, käyttäjämäärien laskemiseksi, mainonnan näyttömäärien, tavoittavuuden ja konversion mittaamiseksi sekä mainonnan kohdentamiseksi. Lisäksi saatamme kumppaniemme avulla luoda sivustojen käyttäjistä erilaisia kohderyhmiä. Kohderyhmät koostuvat tiedoista, jotka koskevat joukkoa, jonka ennakoidaan käyttäytyvän samankaltaisesti tai omaavan samankaltaisia piirteitä, kuten urheilusta kiinnostuneet (arvioituun kiinnostuksenkohteeseen perustuva kohderyhmä), todennäköisesti auton tai uuden asunnon ostavat (arvioituun aikomukseen perustuva kohderyhmä), pääkaupunkiseudulla asuvat (arvioituun maantieteelliseen sijaintiin perustuva kohderyhmä) tai 20-30-vuotiaat (arvioituun ikään perustuva kohderyhmä). Kohderyhmään liittyvä tieto voidaan yhdistää numeeriseen tunnisteeseen, kuten eväste- tai mobiilitunnisteeseen, mutta emme voi tunnistaa käyttäjää henkilökohtaisesti. Kohderyhmiä voidaan jakaa kolmansille osapuolille, jotka haluavat tarjota käyttäjälle mainontaa, jonka arvioidaan olevan todennäköisesti käyttäjää kiinnostavaa. Nämä kolmannet osapuolet voivat yhdistää verkostoomme kuuluvien sivustojen käyttäjiä kuvaavaa kohderyhmätietoa omiin tietoihinsa ostaakseen mainostilaa juuri siltä sivustolta, jossa vierailee mainostajan tuotteista tai palveluista kiinnostuneet käyttäjät.
  • Välttämättömät evästeet: Nämä evästeet ovat välttämättömiä palveluiden ja niiden toimintojen käyttämiseksi, esimerkiksi sisäänkirjautumiseksi.
  • Käyttömukavuutta parantavat evästeet: Näitä evästeitä käytetään sisäisiin tarkoituksiin, jotta voimme tarjota käyttäjillemme paremman käyttökokemuksen sivustolla. Saamamme tiedot kertovat meille, miten sivustoa käytetään.
  • Toimintoevästeet: Näiden evästeiden avulla muistamme käyttäjän valinnat, kuten käyttäjätunnuksen, kielen tai alueen. Voimme käyttää toimintoevästeitä myös muiden palveluiden tarjoamiseen, esimerkiksi mahdollistamaan videoiden katselun sivustollamme.
  • Sosiaalisen median evästeet: Sosiaalisen median evästeitä käytetään tunnistamaan käyttäjä sosiaalisen median palveluissa, jotta hän voi esimerkiksi nappia painamalla jakaa artikkeleita. Näillä evästeillä voidaan myös kohdentaa mainontaa.

Vaikutusmahdollisuudet

Sivuston yksityinen selaus: Yksityisellä selauksella (”Private Browsing”, ”Incognito” tai ”InPrivate”) käyttäjä voi selata sivustoja niin, ettei sivuista, joilla käyttäjä on käynyt, tallenneta tietoja evästeiden avulla.

Uuden evästeprofiilin luominen: Tyhjentämällä evästeet selaimelta säännöllisin väliajoin käyttäjä vaihtaa yksilöivää tunnistetta, jolloin aiempaan tunnisteeseen liittyvä profiili nollautuu.

Evästeiden estäminen: Käyttäjä voi estää evästeet selaimen asetuksista. Evästeiden käytön estäminen saattaa vaikuttaa palveluidemme toiminnallisuuteen.

Kohdennetun mainonnan estäminen: Käyttäjä voi kieltäytyä kohdennetusta mainonnasta Improve Median sivustolla listattujen valintojen kautta.

Käytön esto

Google Analyticsin käytön estäminen: Käyttäjä voi estää sivuston tietojen käyttämisen Google Analyticsissa asentamalla Google Analyticsin käytön estävän selaimen lisäosan täällä. Tämä lisäosa estää verkkosivustoilla käynnissä olevaa Google Analyticsin JavaScriptia (ga.js, analytics.js ja dc.js) jakamasta sivuston käyntitietoja Google Analyticsille.

Sosiaalisen median evästeet: Sosiaalisen median palveluntarjoajat keräävät evästeiden sekä liitännäisten ja painikkeiden avulla tietoa palveluistamme. Sosiaalisen median palveluntarjoajien harjoittaman tietojen keräämisen tarkoitus ja laajuus, tietojen käyttötavat ja siihen liittyvät oikeudet sekä tiedot yksityisyydensuoja-asetusten muuttamisesta esitetään kunkin sosiaalisen median palvelun yksityisyydensuojaa koskevissa ehdoissa.

Evästeiden voimassaoloaika

Käytämme istuntokohtaisia evästeitä, jotka vanhentuvat, kun käyttäjä sulkee verkkoselaimen. Lisäksi käytämme pysyviä evästeitä, jotka säilyvät käyttäjän laitteella tietyn ajan tai kunnes käyttäjä poistaa ne. Pysyvien evästeiden voimassaoloaika vaihtelee tyypillisesti muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen.

Muuta

Rekisterinpitäjä

Lapsiarkea Oy

Rekisteriasiat

Rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin vastaa Heidi Ekholm-Talas.

Rekisterin nimi

Rekisterin nimi on Lapsiarkea-verkkosivujen yhteydenottolomakkeen lähettäneet ja uutiskirjeen tilanneet.

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on yrityksen markkinointiviestintä ja yhteydenottoihin vastaaminen. Henkilötietoja ei luovuteta ulkopuoliselle taholle.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavan ryhmittelyn mukaiset tiedot asiakkaista:

Nimi, Sähköpostiosoite, Puhelinnumero, Muu vapaa viesti

Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan Lapsiarkea-www-sivuston yhteydenottolomakkeen kautta tulleilla viesteillä ja muulla tavalla tulleiden pyyntöjen mukaisesti.

Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden ja sidosryhmien edustajien henkilötietoja kenellekään ulkopuoliselle taholle.

Tietojen poistaminen

Tilaajaa koskevia tietoja voidaan poistaa tilaajan vaatimuksesta mistä syystä tahansa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina HTTPS-suojatussa sivustossa, vahvojen salasanasuojausten takana.

Kielto-oikeus

Tilaajalla on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen ja käsittely. 

Henkilötietolaki (523/99) 10 §

 

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös