Sektio
Sektio, eli keisarileikkaus, tarkoittaa lapsen synnyttämistä kirurgisella avustuksella äidin vatsan ja kohdun kautta. Se suoritetaan joko ennalta suunnitellusti tai johtuen jostakin yhtäkkiä raskauden aikana ilmenneestä komplikaatiosta. Suomessa keisarileikkausten osuus synnytyksistä on noin 15 prosenttia. Mikäli kyseessä on monisikiöraskaus, päättyy 3-5 raskautta kymmenestä leikkaukseen.
Äärimmäisen kiireellisiä, nukutuksessa tehtäviä hätäsektioita on ainoastaan yksi sadasta synnytyksestä. Syynä näihin ovat yleisimmin äidin tai vauvan hengenvaara. Siihen voi olla monia syitä, mutta monesti kyseessä on esimerkiksi istukan ennenaikainen irtoaminen ja siitä johtuva runsas verenvuoto, vauvan hapenpuute tai napanuoran esiinluiskahdus.

Itse sektio sekä sen mahdollistava leikkaus kestää noin tunnin, jona aikana äidin vatsa avataan yleisimmin poikittaisella, noin 15 senttimetrin viillolla muutaman sentin häpyluun yläpuolelta. Leikkauksen ajaksi annettava puudutus ei vaikuta millään tapaa vauvan vireystilaan, eikä se myöskään aiheuta sen pahempaa pahoinvointia äidillekään. Kun vauva on saatu maailmaan sektion avulla, napanuora katkaistaan täysin normaalisti ja sen jälkeen vauva pääsee tarkastuksen jälkeen äitinsä rinnalle. Tämän jälkeen kohdusta poistetaan istukka, sikiökalvot sekä vatsanpeitteet kerroksittain. Leikkauksen jälkeen äitiä yleensä tarkkaillaan muutamia tunteja.
Keisarinleikkaus – Milloin ja Miksi?
Keisarinleikkaus ei ole sellainen tapa synnyttää, jonka voisi valita niin sanottuna helpompana vaihtoehtona alatiesynnytykselle. Sektion perusteet ovat aina lääketieteelliset. Tämä johtuu tietenkin siitä, että jokaiseen leikkaukseen liittyy huomattavasti enemmän riskejä kuin tavalliseen alatiesynnytykseen.

Myös äidin toipuminen keisarinleikkauksesta on huomattavasti hitaampaa kuin perinteisestä synnytyksestä toipuminen. Sektion aikana tehty haava voi olla todella kipeä, minkä lisäksi tulehdusvaara on korkea heti synnytyksen jälkeen. Joskus äidin kokema synnytyspelko on niin vahva ja todellinen, että turvaudutaan keisarinleikkaukseen. Tällaisessa tapauksessa asiasta on keskusteltu perusteellisesti lääkäreiden kanssa etukäteen.
Suunniteltu sektio
Suunniteltu sektio on kaikkien tiedossa jo hyvissä ajoin ennen synnyttämistä. Noin puolet, tai hieman alle, sektioista on suunniteltuja ja niiden yleisimpiä syitä ovat aikaisempi keisarileikkaus, perätila, vauvan koon ja äidin lantion koon epäsuhta, etinen istukka tai joku odottavan äidin perussairaus tai muu raskauteen liittyvä sairaus.
Suunnitellussa sektiossa käytetään yleensä spinaali- tai epiduraalipuudutusta. Isä saa olla normaalisti mukana synnytyssalissa, mutta erityistoivomuksesta äiti voidaan myös nukuttaa, jolloin isäkin jää ovien ulkopuolelle. Tämä on kuitenkin nykyään melko harvinaista.
Mikäli sektio on suunniteltu tehtäväksi huomattavasti ennen laskettua aikaa, voivat imetyksen alku ja maidonnousu viivästyä muutaman vuorokauden. Yleisesti ottaen sektioäidin etuna on kuitenkin se, että pystyy heti alusta alkaen imettämään istuma-asennossa, mikä harvemmin onnistuu alatiesynnytyksen jälkeen. Suunniteltu sektio on siis asia, johon kannattaa suhtautua positiivisin mielin.
Keisarileikkaus – Kokemuksia
Onko sinulla jakaa omia keisarileikkaus-kokemuksia? Olisi mielenkiintoista kuulla, millainen oma sektiokokemuksesi on ollut, kuinka siitä selvisit ja miltä kaikki näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu.
Lue myös nämä:
(Lähteet: Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009; Babycenter.com; Wikipedia)