rintapumppu

Rintapumppu

Rintapumppu auttaa arjessa

Rintapumppu ja sen hankinta tulevat monessa tuoreessa lapsiperheessä tutuiksi. Kaikille ei tämän maidontuotannon apuvälineen käyttö ole tarpeen, mutta missään nimessä harvinaista sen käyttö ei ole.

Rintapumppuja on kuitenkin tarjolla hyvin laaja kirjo erilaisia, eikä valinnan tekeminen ole ainoa helppoa.

Tässä artikkelissa pyrimme muun muassa tarjoamaan apua rintapumpun valintaan sekä niiden ominaisuuksien ymmärtämiseen.

Mihin rintapumppua tarvitaan?

Rintapumpun käyttöön on useita mahdollisia syitä. Tiivistetysti kyse on kuitenkin siitä, että maidontuotantoa on syystä tai toisesta tarpeen joko lisätä tai ylläpitää. Hieman pidemmät erojaksot lapsesta tai nännien arkuus ovat yleisiä syitä.

Töihin palaaminen äitiyslomalta on myös tavallinen tilanne, jossa käyttötarvetta esiintyy.

Monelle äidille tulee tarpeen turvautua rintapumppuun jo synnytyssairaalassa – lypsäminen on mielekkäintä aloittaa jo pari tuntia synnytyksen jälkeen.

Mitään paniikkia asian suhteen ei kuitenkaan kannata kehittää, koska sen voi aloittaa vielä muutamankin päivän kuluttua.

Käsin lypsämisen ohella on usein tehokasta käyttää pumppua varsinkin maidontuotannon käynnistämiseksi. Kyseessä ei ole mikään valintatilanne, eikä pumpun tarvitse korvata käsinlypsyä.

Itse rintapumpun käyttö

Toisin kuin joskus luullaan, ei rintapumppu ”ime” maitoa ulos rinnasta. Sen tehtävä on pikemminkin käynnistää maidontuotanto rintaa stimuloiden ja herättämällä ns. herumisrefleksi.

Helppoa pumpun käyttö joka tapauksessa on, eikä siinä ole mitään pelättävää.

Ensimmäiset pumppauskerrat menevät tietenkin totuttelun piikkiin. Pumppaamiseen tottuu kuitenkin hyvin nopeasti ja siitä tulee osa lapsenhoidon arkea.

Useimmat alkuvaikeudetkin johtuvat lähinnä jännityksestä – pumppaaminen toimii helpoiten ollessasi rentoutunut. Rauhallinen ympäristö ja rintojen hierominen ennen pumppaamisen aloittamista auttavat.

On tärkeää valita oikean kokoinen imusuppillo. Hygienia on myös erittäin tärkeässä osassa.

Sekä käsiesi että pumpun osien tulee olla puhtaita, etenkin imusuppilon ja maitosäiliöiden.

Rintapumppujen erot

Ei ole tietenkään yhdentekevää, millaisen rintapumpun hankkii. Tarjolla on laitteita monin erilaisin ominaisuuksin varustettuna. Samalla myös hintahaitari tuotteilla vaihtelee suuresti.

rintapumppu erot
(Kuva: planet_oleary @ Flickr Creative Commons)

Pumppua valitessa suurin valinta lienee, hankkiako tehokas sähkökäyttöinen pumppu vai hieman huokeampi käsikäyttöinen pumpppu. Jälkimmäinen on varsin pätevä ja riittävä valinta, mikäli käyttö on hieman satunnaisempaa.

On toki hyvä muistaa, että maidontuotanto ja rinnat ovat yksilöllisiä. Toiselle sopiva pumppu ei välttämättä sovi toiselle, ja esimerkiksi nännien herkkyydessä on suuria yksilöllisiä eroja.

Moni jopa suosii käsikäyttöistä rintapumppua mieluummin kuin sähköistä.

Luonnollisesti myös merkkien välillä esiintyy suuria eroja. Nyrkkisääntönä voidaan suositellla pidättäytymään kaikkein tuntemattomampien valmistajien tuotteista.

Rintapumppu on mekaaninen laite, joka ei kestä käyttöä ikuisesti. Sen rakenteellinen laatu on tärkeä. Merkeistä ainakin Ainu ja Avent ovat keränneet paljon kiitosta, mutta moni muukin valmistaja on saanut kehuja.

Mistä hankkia rintapumppu?

Lasten hankkimisen hyviä puolia on se, että sen on tehnyt moni muukin ennen sinua. Siksi lapsille ja lapsiperheille tarkoitettuja tuotteita on saatavilla runsaasti käytettynä, eikä tilanne rintapumppujen suhteen ole yhtään erilainen.

Käytettyjen tavaroiden myyntipaikat kuten Tori.fi ja Huuto.net sekä lukuisat Facebookin lapsiperheille suunnatut myyntiryhmät palvelevat tässäkin suhteessa.

Onko käytetyn pumpun hankkiminen esimerkiksi Tori.fi:stä sitten mielekäs vaihtoehto? Riippuu monesta tekijästä, kuten siitä, onko rintapumppu hyväkuntoinen. Pumpun hankkiminen sitä näkemättä ja ainakin pintapuolisesti testaamatta on riskialtis idea.

Myös tuleva käytön määrä on osaltaan ratkaisevaa. Jos käytön tietää varmasti olevan runsasta, ja suunnitelmissa on hankkia vielä lisää päitä perheeseen, kannattaa harkita uuden pumpun ostoa.

Kannattaa harkita myös pumpun vuokraamista, etenkin mikäli on tarve hieman tavallista tehokkaammalle pumpulle.

Mannerheimin lastensuojeluliitto ja neuvolat ovat tässä tahoja, joiden puoleen kannattaa kääntyä. Markkinoilla on myös yksityisiä yrityksiä, jotka vuokraavat pumppuja.

Lue myös nämä:

Takaisin ylös