Raskausviikko 37 – RV 37 Opas
Raskausviikko 37 eli rv 37 merkitsee sitä, että olet nyt päässyt yhdeksännelle ja viimeiselle raskauskuukaudellesi.
Olet ollut raskaana suurimman osan vuodesta ja sen myötä jo melko valmis saamaan vauvasi tähän maailmaan.
Yritä kuitenkin olla ajattelematta asiaa liikaa, sillä lapsesi kyllä tulee, kun se aika koittaa.

Raskauttasi voi olla vielä muutama viikko jäljellä, joten yritä parhaasi mukaan pitää ajatuksesi muualla.
Suurin osa vauvoista selviää oikein hyvin, vaikka synnytys tapahtuisi jo nyt, mutta vielä parempi on, kun aikaa menee vielä muutama viikko.
Tästä johtuen synnytystäsi ei käynnistetä ennenaikaisesti raskausviikolla 37 eikä keisarinleikkausta suoriteta vielä ellei siitä ole lääketieteellisesti hyötyä.
Raskausviikko 37 – Oireet ja kehossa tapahtuvat muutokset
Raskausviikon 37 tullessa ja mennessä voi olla, että lantioluusi kokevat entistä enemmän painetta, mikäli vauvasi käyttää niitä tyynynään.
Painon lisääntyessä voit myös tuntea olosi hyvin raskaaksi. Uupumusta on siis luvassa, joten älä luule että sinun pitäisi vielä olla mikään superäiti. Siihen jää kyllä runsaasti aikaa tulevaisuudessa.

Vyötärölinjasi on kasvanut ja niin ovat myös rintasi. Ne ovat nyt täynnä maitoa, valmiina imetykseen alkaen erittää samalla pihkamaitoa.
Pienet vuodot rinnoistasi ovat siis hyvin oletettuja. Rintasi ovat muutenkin herkät ja kosketusarat, mikä on täysin normaalia raskausviikolla 37.
Voit huomata vyötärölläsi, lanteillasi ja rinnoissasi raskausarpia. Kivut todennäköisesti jatkuvat edelleen kuten myös kaikki raskauden mukaan tuomat tunnetilojen muutokset.
Tsemppiä loppurutistukseen!
Vauvan kehitys raskausviikolla 37
Vauvasi kasvaa tällä hetkellä aikaisempaa hitaammin: noin sentin viisitoista grammaa päivässä.
Aikaisemmin hänen ihonsa oli todella löysää ja kurttuista, mutta ihon alle kertyneen rasvan myötä se tasoittuu kovaa vauhtia.
Keuhkot ovat nyt täysin kehittyneet ja se oppii pikku hiljaa hengittämään kunnolla.

Vauvasi kasvaessa lapsiveden määrä vähenee. Lapsesi on nyt lähemmäs puolimetrinen painaen noin 2,8 kiloa.
Hänen hiuksensa ovat kasvaneet nopeasti ja geeneistä riippuen pää voi olla raskausviikolla 37 jo aivan täynnä hiuksia.
Vinkit raskausviikolle 37
Yritä rentoutua rv 37 aikana. Viimeisillä raskausviikoillasi on ensisijaisen tärkeää levätä niin paljon kuin vain mahdollista.
Kuten viime viikkoina muutenkin, pyri lepäämään vasemmalla kyljelläsi. Mikäli sinulla on vielä voimia tehdä kevyitä liikuntaharjoituksia, voivat ne helpottaa oloasi.
Syö useita kevyempiä annoksia päivän aikana. Hedelmien ja kasvisten nauttiminen osana ruokavaliotasi auttavat sinua ja vauvaasi voimaan mahdollisimman hyvin.

Pidä huoli myös siitä, ettei mahdollinen synnyttämään lähteminen tule yllätyksenä. Toisin sanoen, pakkaa sairaalalaukkusi valmiiksi viimeistään raskausviikolla 37.
Muutenkin kannattaa olla selvät suunnitelmat siitä, kuinka päästä eri tilanteissa synnytyssairaalaan lapsiveden rikkoutuessa.
Samalla olosi tulee huomattavasti keveämmäksi, kun tiedät kuinka toimia h-hetkellä, mikäli se poikkeaa alkuperäisistä ajatuksistasi.
Voi olla, että tunnet lapsesi valahtavan hieman alemmaksi kuin aikaisemmin, mikä vähentää lantioosi ja virtsarakkoosi kohdistuvaa painetta.
Näinä päivinä voit kokea jo hieman vahvempiakin supistuksia, ja hieman useammin kuin aikaisemmin.
Tämä on täysin normaalia, mutta mikäli ne vaivaavat mieltäsi, niin soita ihmeessä lääkärille saadaksesi mielenrauhaa.
Voi olla, että kohdunkaulassa oleva limakalvosi puhkeaa tullen ulos kokonaisena tai lisääntyneenä alapään vuotona.
Joskus siinä voi näkyä mukana hieman verta, mutta sinulla ei sen suhteen ole syytä paniikkiin. Se voi tosin olla merkki siitä, että lähtö synnytykseen on lähellä.
Raskausviikko 37 tuo siis mukanaan tunteen siitä, että raskausaika alkaa vihdoin olemaan ohitse. Mikäli jokin asia kalvaa mieltäsi, soita neuvolaan tai lääkärillesi ja kysy.
Katso nämä seuraavaksi:
(Lähteet: Gravid.se; 1117.se; Pregnancycorner.com; Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)