Raskausviikko 30 – RV 30 Opas
Raskausviikko 30 eli rv 30 voi tuoda mukanaan ajatuksen siitä, että raskaus on ikuista. Ei se kuitenkaan ole.
Enää muutama hassu kuukausi jäljellä laskettuun aikaasi, joten nyt vaan viimeinen tsemppivaihde päälle.

Muista, ettet ole yksin tällaisine ajatuksinesi, sillä suurin osa odottavista äideistä alkaa kokea samankaltaisia mietteitä jossakin vaiheessa raskautta.
Raskausviikko 30 – Oireet ja kehon muutokset
Raskaana olevat naiset kokevat suurimman painonnousunsa raskausviikkojen kaksikymmentä ja kolmekymmentä välisenä aikana.
Raskausviikon 30 jälkeenkin tulet vielä saamaan lisää painoa, mutta kaikista dramaattisimmat fyysiset muutokset alkavat olemaan osaltasi ohitse.

Välillä olo voi tuntua epämukavalta painon lisääntyessä ja raskausoireiden jatkuessa. Pyri harjoittamaan hyvää ryhtiä arjen askareissa, sillä siitä on suuri apu alaselän kipuihin.
Raskaushormonit saavat nivelesi löystymään, samalla kun lapsiveden määrä vähenee vauvan kasvaessa.
Jatka lepotaukojen pitämistä ja ota muutenkin rennosti koko loppuraskautesi ajan.
Raskausviikolla 30 olet jo sen verran pitkällä raskaudessasi, että on mukavaa saada helpotusta hormonaalisiin epätasapainoihin sekä kaikkiin muihin raskausoireisiin.
Vauvan kehitys raskausviikolla 30
Jos pystyisit näkemään vatsassasi asuvan vauvasi juuri nyt, hänen olemuksensa tulisi olemaan melko ryppyinen.
Mutta kun rasvaa alkaa kertymään enemmän, vauvan iho alkaa tulla sileämmäksi. Vauvasi iho on edelleen haituvan peitossa ja pysyykin sellaisena aina syntymään saakka.

Nyt kun raskautesi on edennyt jo raskausviikolle 30, vauvan paino on noin 1,3 kg ja pituus melko tarkalleen neljänkymmenen senttimetrin tienoilla.
Vauvasi harjoittelee tällä hetkellä hengitystä liikuttaen palleaansa jatkuvasti valmistautuessaan kohdun ulkopuoliseen elämään.
Voit tuntea tästä johtuen tykytystä kohdussasi, sillä vauvalla on hikka melko usein.
Nyt vauva alkaa löytää omaa unirytmiään, samalla kun se on huomattavasti aktiivisempi hereillä ollessaan.
Vauva on nyt kooltaan niin iso, että se vie jo lähes kaiken tilan kohdustasi. Sen aivot kehittyvät kehittymistään ja nyt se alkaa harjoitella silmiensä, lihaksiensa ja keuhkojensa toimintoja.
Sen ruoansulatuskanava on jo täydessä toiminnassa raskausviikolla 30, samalla kun vauva saa edelleen tarpeelliset ravintoaineensa sinulta.
Vinkit raskausviikolle 30 – RV 30 vinkkejä
Muista käydä kaikissa raskauslääkärin tapaamisissasi.
Jatka samalla tasapainoisen ruokavalion noudattamista, ja mikäli sinulla ilmenee ummetusta, lisää kuitupitoisia ruokia ruokavalioosi.

Muista myös levätä. Mikäli raskausviikko 30 aiheuttaa tukalaa oloa levätessäsi, kokeile saada apua raskaustyynystä.
Katso nämä seuraavaksi:
(Lähteet: Gravid.se; 1117.se; Pregnancycorner.com; Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)