Raskausmyrkytys
Raskausmyrkytys – toiselta nimeltään pre-eklampsia – on tila, jossa odottajan verenpaine nousee, hänen virtsaan erittyy valkuaista ja samalla esiintyy turvotusta raskauden jälkimmäisen puoliskon aikana. Riippuen siitä kuinka korkeita äidin verenpaine ja valkuaisainearvot ovat, raskausmyrkytykset voidaan luokitella joko lieviksi tai vaikeiksi.

Mikäli odottajalla ilmenee todella kovaa päänsärkyä, vatsakipuja tai mahdollisia näköhäiriöitä ja hengenahdistusta, niin kyseessä voi olla jo varsinainen eklampsia eli kouristusvaara. Tämä on onneksi kuitenkin harvinaista. Lue täältä raskausmyrkytyksen oireista.
Milloin raskausmyrkytys puhkeaa
Raskausmyrkytys puhkeaa yleensä 32. – 36. raskausviikoilla, mutta joskus aikaisemmin tai myöhemminkin. Pre-eklampsian myötä äidin munuaisten ja istukan verenvirtaus heikkenee ja alkaa täten haittaamaan sikiön hyvinvointia. Samalla odottajan istukan ennenaikaisen irtoamisen vaara kasvaa.
Kun äidin verisuonet ovat joutuneet raskausmyrkytyksen myötä supistustilaan, voi tämä vaikeimmissa tapauksissa levitä lopulta kaikkiin elimiin. Samalla kun verenkierto heikentyy, vaikeutuu myös hapen ja ravinnon kulku kohtuun. Useimmiten tästä koituva häiriö on onneksi kuitenkin niin pieni, että vauva kasvaa ja kehittyy täysin normaalisti.
Kuinka yleistä on sairastua raskausmyrkytykseen
Raskausmyrkytykseen sairastuu noin 3-5 % äideistä, ja se on huomattavasti yleisempää ensisynnyttäjien, diabeetikkojen ja alle 20- ja yli 40-vuotiaiden sekä monisikiöraskauksien keskuudessa. Mikäli äidillä on ylipainoa tai korkea verenpaine, saattaa riski myös kasvaa. Tästä huolimatta äiti ei voi tehdä mitään välttyäkseen raskausmyrkytykseltä, joten normaali terveellinen elämä on ainoa ennaltaehkäisevä lääke.

Raskausmyrkytyksen saaneita äitejä seurataan tarkasti äitiyspoliklinikalla, ja joskus äiti saatetaan jopa ottaa sairaalaosastolle odottamaan synnytystä. Myös verenpainetta laskevaa lääkitystä saatetaan määrätä.
Miten parantua raskausmyrkytyksestä
Raskausmyrkytyksen hoidossa tasapainotellaan sekä äidin että vauvan hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja se paranee ainoastaan synnyttämällä. Lähtökohtaisesti raskautta pyritään pitkittämään niin pitkälle kuin mahdollista – täysiaikaiseksi raskaudeksi saakka – äidin terveyttä kuitenkaan vaarantamatta.
Vaikka nykyään keskosvauvat selviävät synnytyksistä lähes uskomattomalla prosentilla, ei äitiä eikä vauvaa tahdota asettaa vaaraan. Heidän vointiaan siis seurataan tarkasti ja mikä tilanne ikinä onkaan hoidetaan raskausmyrkytys ja sen tuomat murheen pilvet pois, jotta äidin ja vauvan elämä voi jatkua synnytyksen jälkeen mahdollisimman normaalisti.
Lue myös nämä:
(Lähde: Katajamäki ja Gyldén, Suomalainen Vauvakirja, Otava 2009)