Palauta enregia elämääsi – Kirsi Kautiainen
Health, Balance & Harmony on syntynyt hyvinvointivalmentaja Kirsi Kautiaisen intohimosta auttaa itseään, perhettään ja muita kaltaisiaan äitejä voimaan paremmin niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin, sekä vapauttamaan sisäisiä voimavaroja, mikä mahdollistaa entistä iloisemman ja energisemmän elämän.
Kirsin suurin vahvuus hyvinvointivalmentajana on se, että hän tietää omasta kokemuksestaan, mitä stressin ja paineen alaisena eläminen on ja mitä se saa kehossamme aikaan. Hän on itse kokenut, miten stressin- ja erityisesti mielenhallinta ja terveellinen ravitsemus auttavat jaksamaan hektisessä lapsiperhearjessa; nukkumaan paremmin, pääsemään irti sokerihimosta, vapautumaan riittämättömyyden tunteesta ja siitä aiheutuvasta ahdistuksesta sekä toipumaan mitä erilaisimmista fyysisistä vaivoista – ja erityisesti olemaan läsnäoleva vanhempi lapsille ja ymmärtäväinen vaimo aviopuolisolle.
Kirsi on pohjakoulutukseltaan terveydenhoitaja ja sen jälkeen väitellyt terveystaloustieteestä Yorkin yliopistossa Englannissa. Hän on työskennellyt vuosia terveystaloustieteen tutkijana THL:ssä sekä viimeisimmäksi palvellut lääkeyrityksiä niin konsulttina kuin lääkeyrityksen työntekijänäkin. Lääketeollisuustyön ohessa Kirsi opiskeli funktionaalista ravitsemusta saadakseen lisää ymmärrystä, miten terveyttä ja hyvinvointia voi tukea ravitsemuksen keinoin. Stressin- ja mielenhallintaan liittyvät oppinsa Kirsi on saanut Intiasta, missä hän opiskeli klassista hathajoogaa ja valmistui joogaopettajaksi. Kaikki tämä koulutus ja kokemus on antanut Kirsille laaja-alaisen ymmärryksen terveydestä, terveydenhuollosta, sekä sairastumisen inhimillisistä ja taloudellisista seurauksista. Jo lähes kahden vuoden ajan Kirsi on jakanut hyvinvointitietämystään ’Herkuttelua hyvällä omallatunnolla’ nimisessä blogissaan.
Kirsi on toiminut hyvinvointivalmentajana marraskuusta 2017 lähtien ja auttanut ’Pidä huolta itsestäsi’ – hyvinvointiohjelmallaan pienten lasten äitejä minimoimaan, hallitsemaan ja purkamaan stressiä, vapauttamaan sisäisiä voimavaroja mielenhallinnan keinoin sekä parantamaan ruokavaliota funktionaalisen ravitsemuksen keinoin. Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin!
Yhteystiedot:
Health, Balance & Harmony – Kirsi Kautiainen
Puhelin: 040 7120191
Sähköposti: kirsi.kautiainen@gmail.com
Facebook: https://facebook.com/palautaenergiaelamaasi
Instagram: https://instagram.com/kirsi_kautiainen