laskettu aika

Laskettu aika

Laskettu aika – Tietopaketti lasketusta ajasta

Laskettu aika on monille odottaville äideille tuttu sanapari, joka saattaa aiheuttaa varsinkin ensimmäistä lastaan odottaville jopa stressiä.

Laskettua aikaa myös kysellään paljon, ja se tulee väistämättäkin tutuksi kaikille raskauden kanssa tekemisissä oleville.

”Milloin sulla on laskettu aika?”, tulee varmaan melko tutuksi fraasiksi monelle.

Miten laskettu aika lasketaan?

Neuvolassa raskauden laskettu aika määritellään raskauskalenteria käyttämällä. Tiivistetysti: synnytyksen laskettu aika on 40 viikkoa eli 280 vuorokautta siitä päivästä, jolloin viimeiset kuukautiset alkoivat.

Tavanomaisesti laskettua päivää tarkennetaan vielä ultraäänitutkimusten avulla. Ultraäänitutkimus – tai itseasiassa useampia tutkimuksia – suoritetaan Suomessa käytännössä miltei jokaiselle raskaana olevalle naiselle.

Ultrasta saatuja sikiön mittoja sovelletaan erityiseen taulukkoon, josta synnytyksen oletettu päivä lasketaan.

Lasketun ajan tarkkuuden kannalta ei ole myöskään yhdentekevää, milloin ultraäänitutkimus suoritetaan.

Siitä saatujen mittojen perusteella raskausviikkojen 11 ja 12 (rv 12) tienoilla tehty mittaus antaa lasketun ajan viikon tarkkuudella, esimerkiksi viikolla 18 tehdyllä mittauksella kahden viikon tarkkudella.

laskettu-aika

Viikon 20 jälkeen mittaustulokset eivät sikiöiden yksilöllisen kehityksen takia ole enää kovin luotettavia ajan laskemiseksi.

Ultraäänitutkimusten ansiosta laskettu aika voi myös vielä muuttua eri mittausten välillä. On myös hyvä muistaa, että näitä tutkimuksia ei tehdä ainoastaan lasketun ajan selville saamiseksi, vaan niillä on myös muita tärkeitä lääketieteellisiä tarkoituksia.

On tärkeää muistaa, että laskettu päivä on kuitenkin juuri oletettu ja viitearvollinen.

Laskettu päivä ja aika ei ole minkäänlainen takuu, eikä siitä pidä liiaksi stressata.

Itse asiassa Suomessa vain noin 4 % lapsista syntyy juuri laskettuna päivänä, kun taas 57 % puolestaan synnyttää lasketun ajan kummallekin puolelle yltävässä kahden viikon haarukassa.

Miksi lasketusta ajasta pitää välittää?

Kuten edeltä voi päätellä, ei juuri liiaksi pidäkään. Raskaana oleva nainen huomaa kuitenkin pian, että yksi yleisimmistä kysymyksistä, johon hän saa vasta on tiedustelu lasketusta ajasta.

Kysyjien tarkoitus ei suinkaan ole tungetteleva: ihmiset ovat kiinnostuneita sinusta (ja tulevasta lapsestasi) yleensä aivan positiivisessa mielessä.

Toki lasketulla ajalla on myös selkeä lääketieteellinen tarkoitus, sillä se auttaa raskauden seuraamisessa ja auttaa valmistautumaan tulevaan suureen päivään.

laskettu-aika-kalenteri

Usein neuvolassa saatetaan kuitenkin myös pidättäytyä antamasta yhtä tiettyä päivää vaan hieman laajempi ajankohta tyyliin ”kaksi viikkoa ennen tai jälkeen tämän päivämäärän”.

Onkin mielekkäämpää keskittyä ajattelemaan laajaa aikaväliä annetun päivän ympärillä kuin tiettyä päivämäärää.

Eräät terveydenhuollon ammattilaiset ja lääkärikunnan edustajat ovat jopa esittäneet, että koko käsite lasketusta ajasta pitäisi jättää historian romukoppaan.

Aikaan, sen lähestymiseen ja mahdolliseen ylittymiseen liittyvät stressitekijät nimittäin usein ovat todella suuria rasitteita.

Entä jos laskettu aika ylittyy?

Ei syytä paniikkiin. Tämä on yleistä, ja kuten edellä kerrottiin, ei yhteen päivämäärään pidä liiaksi fiksautua. Terveydenhuollon ammattilaiset ovatkin yhä enemmän alkaneet painottaa samaa viestiä.

Tietty pettymys saattaa toki aiheutua, sillä aika on tiedossa ja kun se ylittyy, aika saattaa tuntua pahimmillaan todella pitkältä – tavarat on pakattuna sairaalareissua varten ja talossa vallitsee hieman hermostunutkin ilmapiiri.

Jälleen kerran: tämä kaikki kuuluu asiaan.

laskettu aika yliaika

Yliaikainen raskaus on lääketieteellisessä katsannossa kyseessä vasta silloin kun laskettu aika ylittyy kahdella viikolla eli kun raskaus on kestänyt yli 42 viikkoa.

Tällaisia raskauksia kaikista raskauksista on noin 5 %, joten mikään ennennäkemätön tilanne ei myöskään yliaikainen raskaus ole. 

Yliaikainen raskaus luokitellaan riskiraskaudeksi, mutta se ei silti useinkaan ole vaarallinen.

Suomessa myös harjoitetaan nk. yliaikaisuusseurantaa, ja synnytys voidaan joutua käynnistämään. Käynnistettyjä synnytyksiä Suomessa on hieman vajaa viidennes kaikista raskauksista, eli kyseessä on kuitenkin kohtuullisen yleinen tilanne.

Lue täältä raskausviikoista

Katso täältä raskauslaskuri

Takaisin ylös