Pohjoismaiden suurin nimisivusto ja jatkuvasti kehittyvä lapsimediamme kasvaa kovaa vauhtia, ja etsimme nyt lapsiarjesta tai sen eri ilmiöistä kiinnostunutta henkilöä vakituiseksi bloggaajaksi sivustollemme.
Tavoitamme kuukausittain noin 100.000 uniikkia kävijää, ja kasvamme jatkuvasti.
Muun muassa lapsiarki koko kirjossaan on se aihemaailma, joista haluamme tuottaa jatkuvaa sisältöä sivustollemme: sekä kävijöidemme että yhteistyökumppaneidemme toiveesta.
Tunnistatko itsesi tästä?
– Olet kiinnostunut lapsiarjesta ja sen eri ilmiöistä
– Olet kenties pitänyt blogia, pidät sellaista tai olet miettinyt sellaisen starttaamista
– Olet luova ja tartut rohkeasti haasteisiin
– Olet kenties itsekin kiinni lapsiarjessa jollain tapaa
– Sinulla on aikaa tehdä uusia juttuja joustavasti omien aikataulujesi mukaan
Mitä voimme tarjota sinulle:
– Saat potentiaalisesti todella ison yleisön kirjoituksillesi
– Pääset tärkeäksi osaksi nopeasti kasvavaa lapsimediaa
– Pääset tekemään juttuja erilaisten yhteistyökumppaneiden tuotteista ja palveluista
– Saat hurjasti oppia digitaalisen median rakentamisesta
– Saat menoa ja meininkiä arkeesi
– Pääset kokeilemaan paljon tuotteita ja palveluita
– Saat oman osasi sivustomme kaupallisesta puolesta
– Saat osallistua erilaisiin alan tapahtumiin ja koulutuksiin
Ajallisesti tehtävän hoitaminen kunniakkaasti ei tarvitse viedä kuin muutamia tunteja viikossa, riippuen omista ambitioistasi. Hommia saat tehdä missä ikinä haluatkaan: kotona, matkoilla tai missä ikinä niin päätätkään tehdä.
Saat kaiken tarvittavan koulutuksen sisällöntuotantoon.
Kerro meille cv:n tai muuten itsesi näköisen hakemuksen kera miksi sinä olet etsimämme henkilö!
Me kerromme sen jälkeen vastavuoroisesti lisää itsestämme ja siitä, mitä etsimme. Mikäli match tuntuu hyvältä, tavataan ja/tai jutellaan lisää puhelimitse.
Odotamme jo kuulevamme sinusta!
Yhteydenotot alla olevan lomakkeen kautta tai sähköpostitse: heidi@lapsiarkea.fi