Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›
Hillitty lapsiperheen joulusisustus
Joulu on yksi vuoden suurista kohokohdista ja kullakin ihmisellä on omantyylinen joulusisustus. Itselleni joulu on vuoden tärkein perhejuhla. Pidän aika hillitystä tyylistä, mutta tahdon samalla, että lapset saavat nauttia joulusta ja sen esillä olosta kotona täysin. Esittelen artikkelissa, millainen on meidän hillitty lapsiperheen joulusisustus.Aito kuusi vai tekokuusi
Aiempina vuosina meillä on ollut aito joulukuusi, joka tuo ihanaa tuoksua ja aitoa joulun tuntua kotiin. Aidossa kuusessa on kuitenkin haittapuolena havuneulaset, joita löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista pitkin vuotta kuusen hävittämisen jälkeenkin. Hetki sitten sisustimme myös olohuonettamme uudelleen ja hankittiin sinne divaanisohva, jonka vuoksi iso kuusi ei tänä vuonna olisi olohuoneeseen mahtunut. Näistä syistä johtuen päätimme tänä vuonna hankkia tekokuusen ja myös kooltaan pienemmän, mitä aiemmat kuuset ovat olleet.
Tonttuja ja muita koristeita
Vanhasta säilöstä löytyi erilaisia tonttuja, joita aseteltiin kuusen ympärille. Myös pari uutta tonttua tarttui matkaan jouluostoksilla pyörähtäessä. Lapset ovat innoissaan niistä ja tykkäävät myös leikkiä niillä – jota saavat vapaasti tehdä. Pehmeät tontut sopivat lapsiperheen joulusisustukseen hyvin, sillä niiden kanssa ei tarvitse pelätä, että innostuksissa ne menisivät rikki tai että niihin ei saisi yhtään koskea.
Itselleni joulu on vuoden tärkein perhejuhlaPieniä jouluisia yksityiskohtia sisustuksessa löytyy myös valojen ja koristeiden muodossa. Valotalot ovat jo muutaman vuoden takaa ja ne asettuivat eteisen lipaston päälle. Jouluinen rakennus ja keinuhevonen ovat uudet koristeet, jotka tarttuivat matkaan pari viikkoa sitten. Näiden lisäksi viimevuotinen tonttuovi laitettiin myös tänä vuonna esille olohuoneeseen.


Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Janina Huovari
Kirjoittaja on 33-vuotias siuntiolainen, 2015 syntyneen tytön ja 2024 syntyneen pojan äiti.
Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.
Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com
Suosituimmat Lapsiarjessa





