Divaanisohva – lisää tilavuutta olohuoneeseen

Divaanisohva – lisää tilavuutta olohuoneeseen

Meillä on ollut projektina uudistaa kotimme sisustusta ja yksi uudistusta kaipaavista kohteista on ollut olohuone. Olohuoneessa oli aiemmin kaksi erillistä sohvaa; kolmen istuttavat ja kahden istuttavat mustat nahkasohvat. Nämä toki oli käytännölliset kallistettavine istuinmekanismeineen, mutta kaipasimme uutta ja myös enemmän lapsiperheeseen toimivaa ratkaisua. Aloitimme muutoksen uuden sohvan hankinnalla. Meillä oli selvää, että uuden sohvan tulisi olla divaanisohva.

Olohuoneen vanha sisustus

Teen täysin etätöitä kotoa käsin, joten olohuoneen kulmassa on ollut myös työpisteeni. Se on ollut toimiva ratkaisu käytännössä, mutta sisustuksellisesti ei se kaikista silmää miellyttävin vaihtoehto. Laitoimme myyntiin sekä työpöydän, että tuolin ja ne menivätkin kaupaksi nopeasti. Tällä hetkellä teen töitä sitten keittiönpöydän ääressä, sillä sopivaa työpistettä kotona emme muutoin ole vielä keksineet.

Aloimme etsiä divaanisohvaa, emmekä ehtineet käymään monessakaan liikkeessä kun jo löysimme sopivan. Löytämämme divaanisohva oli todella hyvä, sillä se on hyvän kokoinen ja siinä on kaksi säilytystilallista divaaniosaa. Säilytystilaa kun ei ikinä voi olla liikaa. Lisäksi sohvan saa levitettyä vuodesohvaksi, joka on erittäin hyvä plussa.

Divaanisohva säilytystilalla

Sohva on aika iso, noin 3m x 2m, mutta se istuu olohuoneeseen täydellisesti. Karsimme muut turhat tarvikkeet olkkarista pois, jonka ansiosta tila tuntuu suuremmalta ja valoisammalta. Jätimme ainoastaan sohvan viereen säilytyslaatikon, jossa on pahveja ym. tarvikkeita takkaa varten. Aiemmin sohvapöytänä toiminut arkku on nyt olohuoneen kulmassa toistaiseksi, kunnes löydämme sille sopivan paikan.

Sohvan löydyttyä lähdin heti ostamaan koristetyynyjä ja vilttiä. Ne tuovat todella paljon sisustukseen lämpöä ja kodikkuutta. Olohuone ei ole vielä kokonaan valmis, sillä ostoslistalla on vielä ainakin matto, mutta sen suhteen emme ole löytäneet vielä sopivaa. Matto tulisi olla aika iso ja todennäköisesti vaalea, muttei ihan valkoinen. Voi olla, että innostun hankkimaan myös uudet verhot. Sohvapöydästä emme ole varmoja hankimmeko sellaista ollenkaan.

Vaaleat ja beiget sisustustekstiilit tuo lämpöä ja kodikkuutta.

Teemme kodin sisustuksen uudistusta pikkuhiljaa ja kohde kerrallaan. Mikään ei ole välttämätön uusinnan kohde tai kiireinen. Vaikka olen aika malttamaton luonne ja haluaisin tehdä kaiken heti, on välillä hyvä tehdä hankintoja kaikessa rauhassa. 

Lue myös: Keittiösuunnittelu

Lue myös: Tytön huoneen sisustus

Janina Huovari

Kirjoittaja on 30-vuotias siuntiolainen 8-vuotiaan tytön äiti.

Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.

Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com

Takaisin ylös