Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›

Oma aika lapsiperheessä – milloin ja miten?
Oma aika lapsiperheessä on usein kortilla. Siihen, kuinka paljon omaa aikaa lapsiperheessä saa vaikuttaa monet tekijät, kuten lasten määrä ja ikä, luonteet ja mahdolliset erityspiirteet/-tarpeet sekä onko perheessä yksi vai kaksi vanhempaa. Lapsiarki voi olla rankkaa ja pienikin hengähdystauko tekee välillä hyvää. Onkin tärkeää tunnistaa hetket, jolloin tuntee kuormittuvansa liikaa. Jotta oma aika lapsiperheessä olisi mahdollista, on hyvä pysähtyä miettimään mitkä ovat asioita, joista itse nauttii? Mistä saa energiaa ja hyvää mieltä? Käytä ne pienet hetket positiiviseen ja unohda kaikki muu!
Pienetkin hetket merkitsevät
Aina ei ole mahdollista lähteä kotoa yksin pois saadakseen hetken itselleen. Tällöin mahdollisuus omaan hetkeen täytyy löytää kotona, lasten läsnä ollessa. Ota näitä vinkkejä hyödyntämällä oma aika lapsiperheessä:- Vaikka lasten ruutuaika puhututtaa paljon, on oman jaksamisen kannalta aivan sopivaa laittaa lapsille lastenohjelmat pyörimään ja hengähtää itsekseen sen pienen hetken.
- Nautitko värittämisestä tai bujoilusta? Lapset usein tykkäävät värittämisestä tai askartelusta, jolloin oman bujoiluhetken voi yhdistää lapsen kanssa touhuamiseen.
- Rentoudutko pihatöiden parissa? Anna lapselle oma harava haravointiin tai kukkaruukku mullattavaksi samalla kun touhuat itse pihatöiden parissa.
- Uni ja lepo on tärkeää – nukkukaa yhteiset päiväunet kun siltä tuntuu!

Tekemistä kodin ulkopuolella
Vaikka kotiympäristössä on paljon tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia, on tärkeää päästä välillä myös pois kotoa täysin yksin. Edes kerta viikossa oman mielenkiinnon kohteen parissa, kodin ulkopuolella antaa paljon. Mikäli vain mahdollista, tee esimerkiksi jotain seuraavista:- Ilmoittaudu oman kaupunkisi ryhmäliikuntatunnille
- Ilmoittaudu oman kaupunkisi järjestämille muille kursseille
- Käy kävelyllä yksin tai ystävän kanssa
- Käy muualla lounaalla tai kahvilla
- Käy yksin kaupassa tai kirpputorilla
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Janina Huovari
Kirjoittaja on 33-vuotias siuntiolainen, 2015 syntyneen tytön ja 2024 syntyneen pojan äiti.
Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.
Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com
Suosituimmat Lapsiarjessa





